Päivä 12. Aurinko paistaa ja vieno tuuli hellii ihoa. Espanja ja kappale elämästä. Hetkittäin sitä miettii, että miltä se tuntuisi asua täällä pidempään. Pohjoismaalaiset ihmiset viettävät mm. talvikuukausia näillä leveyspiireillä. Tullaan joskus syksyllä ja ollaan seuraavan vuoden puolelle. Tämä meidän tapaus lienee tällainen junior versio. Neljä viikkoa on ammattilaisten mittarilla varmaankin pikkujuttu, mutta tällaiselle viikon lomaan tottuneelle jo pitkä taagi. Mitä pidempään sitä on, sitä kipeämmin sitä kaipaa tapaa viettää normaalia arkea. Siis arkea, mikä ei ole vain lomailua ja löhöilyä. Vähän kuin kotonakin, työ on tietysti iso osa monen ihmisen arkea määrätyssä iässä, mutta sitten saattaa olla vaikka kaupassa käymiset, harrastukset, siivoamiset, kotona oleilut, kyläilyt, televisio, tietokoneet, jne. Mitä sitä nyt ihmiset arkena tekevätkään. Jotkut tekee remppaa ja toiset tuijottaa sähkömittaria. Sitä on kaikenlaista. Joitain velvollisuuksia, jotain vapaaehtoista. Yhtä kaikki, sisältöä elämään.
Ilmasto tällaisessa paikassa tuntuu olevan aina hyvä lomailuun. Aurinko paistaa. Välillä tuulee reippaammin, välillä kevyemmin. Lämmintä on. Jos peruslämpö päivisin on noin +25 ja auringossa enemmän, kyllä meille pakkaa tulemaan hiki joka kerta, kun kapuamme isosta kaupasta tai rannalta kämpille. Ylämäkeen kapuaminen aurinkoisella säällä on hikistä puuhaa. Samoin merivesi, sinne on helppo mennä ja siellä voi pulikoida pitkään, jopa meikäläinen. Taitaa olla jotain +20 ja yli. Aika kiva sitä on siis lomailla, käydä rannalla ja uimassa, vierailla terasseilla tai nautiskella omalla parvekkeella. Löhötuolit kyllä pahus sentään puuttuvat omalta partsilta. Ei ole kuin perustuoleja, mihin ei oikein saa sellaista aurinkoon nukahtanutta asentoa, kuin esim. vanhassa kunnon baden badenissa saa.
Käytiin toissa päivänä tutustumassa ensi kertaa Barcelonan kaupunkiin. Se on suuri ja siellä on paljon ihmisiä. Vaikka oltiinkin liikkeellä lokakuisena maanantaina. Ei sitä siellä havainnut. Olisi voinut hyvin olla perjantai ja joku kesäinen kuukausi. Noh, oli siellä ihmeteltävää ja fiilisteltävää. Vanhoja rakennuksia, arkkitehtuuria, suuria jahteja, katukahviloita, pieniä ahtaita kujia, missä pyykit kuivuu parvekkeiden kaiteilla... Kaupunki missä yhdistyy kävelykadut ja merenranta. Siellä viettää mielellään aikaa. Ja onni tällaisella pitkällä reissulla on se, että voimme mennä sinne uudelleen. Seuraava kerta tuleekin tällä tietoa jo huomenna torstaina, kun näemme Hannan serkun tyttären Jennan, joka opiskelee Barcelonassa. Tai on vaihdossa siellä. Mennään syömään tai kaffelle tai jotain. Siis treffit Barcelonassa. Ei huono. Ja maanantaina, kun tultiin sieltä takaisin, huokaisin tyytyväisenä, kun kävelimme kotikylämme kujia. Mikä rauha ja hiljaisuus. Isoissa cityissä on kiva käydä, pienemmissä kylissä on kiva viihtyä pidempään.
Sähköauton lataus voi olla haaste, jos kaapeli ei meinaa ylettyä.
Siivouksen ajaksi kengät lattialta. On mustaa lenkkaria.
La Rambla, Barcelona ja me. Sekä pari muuta.
Barcelonasta löytyy myös vierasvenesatama. Muutama maili Raisiosta.
Asutaan lähekkäin ja varmaankin ahtaasti. Oma tyyli tässäkin.
Meidän asumiseen sisältyvät ajopelit. Loistava lisä liikkumiseen.
Vamos tai mitä muita tulee mieleen aquilera tai porfavor, kyllä näitä joitain jää mieleen. Tosi vähän kuitenkin. Tuntuu olevan vaikea kieli. Siinä, missä moni muukin uusi kieli on. Vaimolle hattua, kun jaksaa opetella puhelinsovelluksen kanssa. Kertoo ymmärtävänsä sanoja sieltä täältä. Pari aamua sitten ovelta kuulua puhetta. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt televisioluvan tarkastaja kiertää ovelta ovelle. Pälättivät tosin niin kovaa, että hämäännyin lisää. Ennen pitkää he sitten olivat meidän oven takana. Kaksi rouvaa, hyvin pukeutuneita ja toinen puhui kuin konekivääri ja toinen suostui tutkailemaan taustalta. En ymmärtänyt tuon taivaallista. Hanna taisi ymmärtää jotain. Sanoin Finlandia. Siinä kaikki kommunikointi. Niin ja Noo. Eli ei. He edustivat juutalaisia ja olivat rekrymässä mm. meitä täällä pienessä espanjalaiskylässä. Lähtivät siitä sitten ilman uusia jäseniä.
Hieno piirre näissä paikallisissa on se, että oma kieli tai ei mitään. Menee sitä mihin vaan, Hola lähtee heti ja siihen on myös helppo vastata samalla mitalla. Mutta sitten juttu saattaa jatkua. Tulee sitä, tulee tätä ja tota. Ei siinä auta kuin katsoa pokkana ja rauhallisena mihin tilanne johtaa. Kyllä niistä selviää, mutta se vaan tuntuu kummalliselta. Ihminen puhuu omaa kieltään kuin viimeistä päivää ja todennäköisesti havaitsee samalla, että vastapuoli putosi kärryiltä jo aikaa sitten, mutta jatkaa silti vaan. Ja lopulta nyökytellään ja maksetaan ja poistutaan ovesta. Onneksi tällainen tilanne lähinnä hymyilyttää.
Ajankulu aiheuttaa toisinaan mietintää. Kun aikaa on paljon, se alkaa tulla mieleen. Kun sitä on vähän, se saattaa aiheuttaa paineita, tulee kiirettä ja sen sellaista. Mutta tällainen tilanne, missä aikaa on paljon, on aika harvinainen. Täällä on välillä tuntunut siltä, että aikaa on ihan kylliksi. Tai tekemisen suhde käytettävissä olevaan aikaan on olematon. Kaiken voi tehdä hidastetusti, mihinkään ei ole hoppu. Jos haluaa vaikka mennä johonkin, kuten naapurikaupunkiin, sen voi sovittaa ajatuksissa vaikka maanantaille tai tiistaille. Manjana vaan. Eilen kun menimme rannalle, ehdotin, että kävellään. Miksi mennä fillarilla ja olla perillä hetkessä. Kun voi yhtä lailla kävellä ja ihmetellä samalla maailman menoa. Niinpä käveltiin. Noh, nyt mennään lomamoodia. Etätyöt on toistaiseksi hyllyllä. Eilen rannalla oli mukavaa. Vain olla ja möllöttää. Uida. Lukea kirjaa tai vain maata alustalla. Ostettiin molemmille oma rantamatto. Rullattava. Saa hyvin kannettu kämpille. Katselin kyllä vähän kateellisena rantatuolien perään. Täällä on aika monella sellainen taitettava tuoli. Osalla on pieni ja istuvat ehkä parikymmentä senttiä hiekalta. Mutta siinä on takanoja. Jopa niskatuki jossain malleissa. Haaste olisi kantaa sitä täällä ja toisaalta lentokoneeseen ei sitä ehkä saisi, joten siitä tulisi niin sanottu kertakäyttöhärpäke. Pärjäilen ilmankin. Haaveilen vain.
Asumme itse Hollantikadulla, läheltä löytyy myös Suomikatu.
Kotitalomme kadun puolelta. Meidän ikkunat ja parveke sisäpihalle.
Lähellä on myös venesatama ja telakka. Paljon pikkuveneitä. Mietin kohteita, mihin näillä mahdetaan mennä?
Kuvassa näkyy jonkun asema, on aurinkotuolit ja varjo. Koko setti.