Pari pienempää projektia, joista olen puhunut jo pidemmän aikaa, mutta mistä ei ole aikoihin ollut uutta kerrottavaa, ovat viimein nytkähtäneet eteenpäin. Toinen on veneen trailerin rakentaminen ja toinen on jo surullisen kuuluisaksi muodostunut ankannokka. Trailerin rakentaminen sai tiistaina vauhtia, kun Jani saapui kesäautollaan telakalle. Tokihan avo-mustangiin hitsilaite mahtuu, kulmahiomakoneesta puhumattakaan. Hieno auto, kelpaa huristella pitkin Turun katuja. Se on mielenkiintoista nähdä vuosien jälkeen. Samalta ala-asteelta ponnistettiin maailmalle. Noh, takaisin telakalle. Itselle jäi apupojan rooli, kun tuo hitsaaminen ja rälläkällä hiominen kuuluu sille, joka tietää mitä tekee. Mä nostin ja mittasin, sekä siivosin. Ja istuskelin ja tutkailin tilannetta. Saatiin akselipalkki kiinni, navat molempiin päihin ja pyöräkin jo toiselle puolelle. Akselina toimii neliöpalkki, minkä sisään työnnettiin pyöränavat. Täytteeksi ängettiin metallilevyjä ja toisella puolella, missä napa oli valmiiksi kasattu, oli aikamoinen haaste saada napa menemään tarpeeksi syvälle. Niin tiukaksi se täytteiden kanssa tuli. Toinen puoli sitä vastoin meni viisammin. Niinhän se usein menee, että toinen tai kolmas kerta menee jo fiksummin. Tänään on tarkoitus mennä jatkamaan. Vähän lisää työkaluja mukaan, mm. hylsysarja ja enemmän juomavettä. Oli ainakin tiistaina erinomaisen tyyni ja hikinen paikka tehdä miesten töitä, vaikka vain apupoikana.
Ja sitten se ankannokka. Ehkä hitain ikinä saamani palvelu. Toisaalta en ole mitään maksanut, olen vain odottanut. Välillä enemmän ja sitten taas vähemmän. Muistan hyvin sen, kun mittailtiin ja otettiin kuvia veneen keulasta, kun se oli vielä telakalla. Toisen kohdan muistan hyvin kesäkuun alusta. "Tokihan se nyt juhannukseen ehtii, mutta koitan ensi viikolla." Mitä vielä, Elokuu alkaa, taitaa olla vähän Trumpin vikaa tässä metallimiehessä. Pitää oppia kuuntelemaan. Nyt viime aikoina on oltu esim. mökillä Saimaalla. Pitäisikö siitä ymmärtää jotain. Mene ja tiedä, soitan nyt päivittäin. Pienen pieni haave on saada ankannokka lähipäivinä. Meinataan lähteä seuraavaksi liikkeelle ensi maanantaina. Loma turnee, osa kaksi. Tässä on kaksi työpäivää tällä viikolla ja yksi aamu ensi viikolla. Sekä viikonloppu. Jännäksi menee. Puhelimessa kuulin kuitenkin juttua myös tiikkilautojen sahaamisesta, vai oliko vasta aikeesta... huh huijjaa. Kiva se olisi luonnonsatamia ajatellen. Joten toivotaan, mutta varautuen.
Navat, toinen koottu ja ruosteinen, toinen oli muoviin pakattu ja vielä vaillla osia.
Siinä ensimmäinen pyörä paikoillaan. Pyörii.
Tilasin veneeseen aurinkopaneelin
ja aloin perehtyä veneen sähköjärjestelmään. Siellähän on vähän enemmän tekniikkaa.
Heinäkuu lähti viimeiselle viikolleen. Näin se taas kesä taittuu pikkuhiljaa. On kuulemma Utsjoella aurinko painunut taivaanrannan taakse ensi kerran sitten toukokuun. Eli tulee sinnekin pitkästä aikaa vähän hämärämpää. Ovat saaneet yötä myöten mennä ja tulla vailla huolia pimeästä. Ja onhan sitä valoa piisannut täällä Etelä-Suomessakin tällaiselle keski-ikäiselle aamuvirkulle lähes jokaiselle hereilläolotunnille viikosta toiseen. En montaa iltaa ole valvonut niin pitkään, että oikein pimeää olisi tullut. Tytär sitä vastoin tuntuu vetelevän tänä kesänä ihan uusia ennätyksiä. Herää, kun päivä on jo pitkällä ja menee lähes varmuudella nukkumaan vasta pimeän tultua. Miten se nuoren ihmisen elämä onkin niin eri rytmissä.
Korona-aika sen kun jatkuu. Ainakin mikäli kuuntelee, katselee tai lueskelee uutisia. Mentiin tuossa kesäkuussa hetki toiveikkaamissa tunnelmissa, terasseja avattiin sinne tänne ja ihmiset palailivat osittain normijuttuhin. Mutta nyt viime aikoina tämä ns. toinen aalto on saanut palstatilaa ihan täpöllä. Milloin mistäkin haetaan se toisen aallon merkki tai näkökulma ja jo seuraavana päivänä on joku asiantuntija antamassa lausuntoa asiaan liittyen. Voisiko olla niin, että seurataan tilannetta? Uutisoidaan muita juttuja, ja sitten taas koronaa kehiin, kun tapahtuu jotain merkittävää.
Etätyöt näin kesällä tai vielä tarkemmin heinäkuussa ovat aika lailla vailla sisältöä. Ja omalla kohdalla asiaan vaikuttaa tietysti uusi pesti ja vähän kertynyttä "rästihommaa". Jotenkin huonoon aikaan tuli korona tai vaihdoin hommia. Kumpaa ikinä tässä syyttäisi. Kumpikaan ei tiennyt toisen tulosta mitään. Oma duunipaikan vaihto koronaepidempian rinnalla on kuin pieni punkki suuressa metsässä. Ei sitä sieltä silmällä erota. Ei löydä eikä tunnu missään, vaikkei löytyiskään. Joten siinä mielessä, otetaan iisisti. Kyllä sitä tekemistä tai oikeaa tekemistä sieltä ilmaantuu, kun muut tiimiläiset palaavat töihin, istutaan samassa huoneessa ja kommunikoidaan vapaasti. Odotan jopa vähän innnossani syksyä ja syventymistä uuden duunin saloihin toden teolla.
Käytiin tuossa jälleen ronski 60 merimailia istumassa ja seisoskelemassa purjeveneessä viikonloppuna. Nukuttiinkin välillä. Mentiin lauantaina ja palattiin sunnuntaina. Saatiin kokea mitä on heinäkuinen sesonki lähisaaristossa. Olimme nimittäin menossa Gullkronaan. Ajateltiin, että sateinen perjantai vähän vähentäisi veneitä. Ehkä näin, muttei se paljoa auttanut. Gullkrona näytti olevan täysi. Kaikki laiturit oli kylki vasten kylkeä täynnä. Niinpä me ei sitten menty sinne. Jatkettiin matkaa seuraavaan kohteeseen nimeltä Brännskär. Siellä oli vapaana vain tuulisia paikkoja. Kolmantena mieleen tuli Kirjainen. Saari Nauvon etelärannalla. Siellä oli kuin olikin tilaa. Oli myös uusi laituri ja palvelurakennus. Saunat, suihkut ja veskit. Näytti siellä olevan myös pesukone. Mutta vaiheessa se vielä oli. Kiire oli tullut. Kauppakin oli. Se oli sama vanha. Uudet yrittäjät. Ja ravintola terasseineen oli myös auki. Kirjainen on suojainen satama-paikka, joten siellä sai nukkua rauhassa. Kuulin siinä aamulla, kun yksi venekunta oli lähdössä Gotlantiin. Vähän tuli kateellinen ja kaihoisa tunnelma, kyllä sitä itsekin olisi voinut suunnata etelään. Me tultiin kuitenkin kiltisti kotiin.
Maalaismaisemaa löytää Kirjaisista helposti. Olikohan noin 30 vakiasukasta.
Puhuttiin Genaakkerista, mutta jänistettiin. Toiset oli rohkeempia ja meni meidän ohi.
Keskiviikkoa mennään ja tulipa lähdettyä oikein toimistolle. Vaihtelua jälleen, sitä jotenkin tässä elämässä kaipaa. Varsinkin tämän kevään aikana arki on käynyt jokseenkin seesteiseksi. Ja samaan aikaan, kun kesä sykkii lämpimänä, alkaa hiki virrata sisätiloissa kohtuu helposti, joten kyllähän se loma jälleen kelpaisi. Pääsisi pois sisätiloista, merelle nauttimaan raittiista tuulista.
Vaikka eihän siitä ole kuin muutama päivä, kun viimeksi olin seeglaamassa. Oltiin nimittäin niin sanotulla miespurjehduksella, ihka ensimmäisellä sellaisella. Edellisellä veneellä en saanut ketään houkuteltua, nyt suuremmalla ja ehkä sopivammalla hetkellä, sain kolme uutta gastia tutustumaan purjehduksen saloihin. Lähdetiin ensin poikien kesken perjantaina Dalskäriin. Mentiin kryssien vastatuuleen ja päästiin jopa niin sanotusti kisaamaan toisen veneen kanssa. Tultiin ensin peräjälkeen kapeahakoa veneväylää, joka kääntyy koko ajan. Tuulee ajoittain navakasti, ajoittain vastaan ja kaikkea muutakin. Valittiin vähän eripituiset halssit ja niinpä meidän venekunta saavutti itse keksimämme maaliviivan ensin. Toinen vene yritti saavuttaa oikaisemalla, mutta ei se tällä kertaa auttanut.
Lauantaina vaihdettiin miehistöä sen verran, että Elina tuli Jonin tilalle. Jarno ja Elina halusivat kokea purjehduksen saloja, jotta voivat tehdä päätöksiä tulevaisuuden venetyypin suhteen paremmalla kokemuspohjalla. Mentiin Nauvon itäpuolelta etelään ja länteen, kohti Boskäriä. Kiva saari, vaikkain punkkisaaren maineessa. Grillattiin siellä lopulta kahden muun venekunnan kera, kun yliopistoväkeä, niin Suomesta, kuin Ranskasta oli saapunut Boskäriin.
Veneilyä siis viikonloppuisin ja vielä elokuussa sitten enemmän, kun toiset kaksi vikkoa lomaa koittaa. Noh, on elämässä sentään muutakin kuin veneily, jopa näin kesällä. Ollaan nimittäin alettu pohtia yhä enemmän sitä, mitä tekisimme seuraavaksi asumisen suhteen, kun jotenkin alkaa tuntua, että Aninkaistenkadusta ei taida tulla kymmenvuotinen asuinpaikka. Nyt mietinnässä on se, että Leeville löytyisi oma kämppä, minkä jälkeen selvitettäisiin se, miten nykyisestä isosta asunnosta saisi kaksi erillistä. Se antaisi lisää mahdollisuuksia myydä tai vuokrata, sekä alkaa kartoittaa seuraavaa asuinympäristöä. Pikkuhiljaa pitää edetä, sen verran monta liikkuvaa osaa tässä vielä on, eli niin kuin laulussa sanotaan "monta mutkaa ompi eessä." Pelkkä suunnittelukin on jo kivaa ja mielenkiintoista. Katsotaan, mitä tästä vielä tuleman pitää.
Accumulator tank eli paisuntasäiliö asennettuna ja vesi tulee hanasta pumpun pehmeän käynnin säestämänä.
Gasti puikoissa ja kippari valvoo vieressä. Jonin olen tuntenut noin 25 vuotta. Olihan se siistiä purjehtia yhdessä.
Dalskärin poukama tyyntyi illaksi. Ankannokan ja keulatikkaiden puuttuessa, nousu veneeseen oli haaste.
Lauantaina aviopari toimi gasteina. Hyvin meni halssinvaihdot ja etupurjeen jaluksen vaihto, sulassa sovussa .
Boskärin grillipaikalla istui mukavaa väkeä illan pimentymiseen asti.
Mökkeilyä ja kesää
Viime viikko meni lopulta kohtuullisen nopeasti. Työpäivät olivat melkolailla rauhallisia. Ihmisiä on vähemmän, ollaan edelleen etätöissä, eikä oikein mitään uutta tule mistään. Omat kuviot on vielä aika pieniä työrintamalla, joten sekin lisää rauhallisuutta ja leppoisuutta. Tosin leppoisuus ja rauhallisuus ei aina ole hyveitä, varsinkaan töissä, koska päivät ja tunnit tuntuvat kuluvan hitaammin. Paitsi, jos sitä keksii tehdä vähän sitä sun tätä muutakin. Kuten vaikka käydä ulkona haukkaamassa raitista ilmaa tai tekemällä lounasta tai pitämällä kahvitaukoa. Saa olla luova. Näin korona-aikaan varsinkin. Meilläkin tuli päivitettyä tietoa siitä, että etätyön suositellaan jatkuvan syyskuun alkuun. Näillä näkyvmin. Ajattelin kuitenkin huomenna käydä toimistolla. Siellä on kaksi tiimiläistä jo pysyvästi. Erityisluvalla.
Juteltiin tuossa viikonloppuna siitä, miten tämä kerrotaloasuminen kaupungin keskustassa on tullut pari kertaa korvista pihalle. Vai mitenkä se sanotaan, mitta täyteen. Noin niin kuin hetkittäin. Suurinpana syynä lienee lämpö ja ikkunan avatessa tuleva meteli. Jos nukkua meinaa, ikkunat pidetään kiinni, mutta samaan aikaan lämpötila voi olla liian korkea hyviin yöuniin. Noh, eihän kesä kauaa kestä, eikä koronakaan montaa vuotta tai etätyö ainakaan. Mutta pakko myöntää, että sitä alkaa arvostaa erilaisia asioita asumiseen liittyen, kun kokee uutta. Kun tekee työt ja vapaa-ajan jutut samoissa nurkissa, koti saisi omata erilaisia tiloja. Kuten vaikka pihan tai puutarhan. Tai se ainakaan haittaisi yhtään. Onneksi meillä on meidän paatti ja vaihtuvat luontomaisemat.
Sen lisäksi on hienoa omata ystäviä, jotka ovat mökkiherroja ja -rouvia ja joiden kesämökki omaa tilaa vieraille ihan oman saunamökin muodossa. Sen lisäksi olemme kokeneet itsemme tervetulleiksi jo vuosia. Mikä sen mukavampaa. Niinpä lähdimme perjantaina kolmistaan Kustaviin. Lotta tuli meidän kanssa. Mökki on meren rannalla ja siellä on tosiaan erikseen saunarakennus, missä on myös pieni tupa. Siinä mahtuu kolme ihmistä sulassa sovussa nukkumaan ja kulmasta löytyy niin jääkaappi, kuin kahvinkeitin. Keitettiin aamukahvia, paitsi lauantaiaamuna. Kävi niin hassusti, että nukuimme kaikki kolme lähes yhteentoista. Niinpä. Laitettiin ikkunoiden eteen fleecepeitot pimentämään, ilma oli sopivan viileä ja kostea, kaikki taisi natsata niin, että unta riitti. Kenties raskas työviikko auttoi asiaa.
Tilasin paisuntasäiliön ja ajattelin mahduttaa sen tänne, sohvan alle pumpun viereen.
Tämä piippu kuului aikaan tehtaalle, nyt sen juurella on baarin terassi. Hakkeenpää.
Frisbeetiimi oli tällä kertaa neljän pelurin kokoinen. Lootholma.
Kaunis näky kohti radan yli menevää siltaprojektia. Joka ei etene. Puolalanmäki.
Lomapurjehdus vei melkein Ruotsiin
Maanantai ja uusi uljas työviikko edessä. Tämä lienee yksi työntekijän tylsimmistä päivistä vuodessa. Nimittäin lomanjälkeinen töihin paluu. Meille näitä siunaantuu lisäksi kaksi, kun päätimme pätkiä kesäloman kahteen osaan. Kaksin verroin alkuja ja loppuja, kivaa ja tylsää tuplasti. Noh, oli päivä mikä hyvänsä, koitan nyt kuitenkin palauttaa mieliin menneen parin viikon tapahtumia. Viimeisestä blogipäivityksestäkin on vierähtänyt useampi viikko, joten on korkea aika saada uutta materiaalia eetteriin.
Lähdettiin tosiaan juhannuksen alla torstaina matkaan ja palattiin eilen, matka-aika oli siis 18.6. - 5.7. Yhteensä 18 vuorokautta kestänyt seeglaus vaihtuvalla miehistöllä. Matkaa kertyi 407 merimailia, mikä on muuten kilometreinä yli 760. Aika paljolta tuo kuulostaa, toki oli siinä monta päivää aikaakin. Meille se oli pisin yhtäjaksoinen seeglaus ikinä. Eikä se tuntunut vieläkään siltä, että voi kun pääsisi jo kotiin. Olisin voinut jatkaa matkaa mielihyvin.
Kierrettiin siis Ahvenanmaa ympäri ja käytiin niinkin kaukana, kuin Enskärissä. Entinen merivartioston saari, mistä nähtiin Ruotsin rannikon metsäraja. Se sijaitsi vajaan 30 kilometrin päässä. Ahvenanmeri siinä välissä ja laivoja puksuttamassa etelään ja pohjoiseen. Siinä auringonlaskua ihaillessa tuli ajateltua, että purjeveneellä voi tosiaan edetä kauaskin kokematta sen kummempaa pelkoa tai kauhua, mitä meret voivat myös toisinaan aiheuttaa. Meille sattui ainakin niin lempeät kelit, varsinkin menomatkalla, että Kihdin aukko tai avoin meri tuntuivat jopa kivoilta, ainakin mitä tulee tasaiseen merituuleen. Se kun vie joutuisasti ja ilman jatkuvaa säätöä. Saaret ovat kovia muuttamaan tuulen suuntaa, niinpä joskus saarten välissä vauhti hiipuu, jos ei muista pysyä hereillä purjeiden säätöjen kanssa.
Kun kesälomaa viettää tuolla tavoin poissa kotoa, siinä pääsee mainiosti irti kaikenmaailman arkisista asioista. Saatiin myös kokea ja nähdä uutta ja vanhaa. Mm. mieleen jäi Bomarsundin linnoituksen rauniot. Suurin koskaan Ahvenanmaalla sijainnut rakennus. Venäläisten suuruudenhullua toimintaa. Linnoitusten ja tykkiasemien rakentamiseen kului vuosia, mutta samaan aikaan aseiden ja laivojen kehittäminen eteni muualla euroopassa ja niinpä Brittien saapuessa valloittamaan linnotusta, heiltä meni kertomuksen mukaan kokonaiset 11 tuntia siihen, että rannikkotykit oli saatu haltuun. Kehittyneet laivat siihen aikaan kulkivat höyrykoneilla ja vaativat pienemmän syväyksen, kuin vanhemmat sisaralukset ja tämä ei ollut tullut mieleen Venäläisten keskuudessa linnaa ja sen puolustusta suunnitellessa. Toinen erityisesti mieleen jäänyt kokemus oli Geta-vuori. Suurtakin suurempi Geta-kallio oli kerrassaan valtava. Noin 72 metriin meren pinnasta kohonnut kallio pisti puuskuttamaan luontopolulle suunnistaneita. Noin 5 km pituinen luontopolku oli hieno, sisältäen mahtavia maisemia, kalliolohkareita, hikeä ja kaiken huipulla ravintolan, jonka terassilla tunsi todella ansainneensa kylmän karhun.
Hellesäät loppuivat sitten ja vaihtuivat kovempiin tuuliin, sateisiin ja nopeasti vaihtuviin keleihin. Meidän alus pysyy nyt toistaiseksi laiturissa. Pidetään jonkun sortin huoltoviikot ja tehdään pieniä öljyämisiä ja perushuoltotoimia eri laitteille, sekä toivottavasti saadaan viimein se ankannokka asennettua. Seuraavat lomapäivät koittaa elokuussa, nyt pitäisi neljä viikoa löytää tekemisen meininkiä työasioihin liittyen ja siinä samalla voi vähän suunnitella seuraavia suuntimia. Mihin sitä seeglaisikaan seuraavaksi?
Luontoretkijengi tauolla - Jungfruskär
Ensimmäinen satama, mihin pysähdyimme Ahvenanmaalla - Sottunga
Ehkä parhaat päivät jo takana... - Sottunga
Lotta tuli yhden pätkän veneen perässä, Privat Båt
Ahvenanmaa on saaria suuria, pieniä ja välissä avoimia alueita
Tämä kallion kohta on ollut viikinkiaikaan meren ranta - Geta-vuori
Siirtolohkareiden alle on jäänyt ihmisen mentäviä koloja - Geta-vuori
Kuin kaksi marjaa, Dehler ja Beneteau - Saggö ön
Mitä sanotte tästä tuennasta? - Hamnsundet
Puttes Campingin tunnelma oli jäänyt värikkäine wc:n lastulevyseinineen 70-luvulle
Bomarsundin linnoituksen jämät, aika jyhkee seinä edelleen
Välillä meri aukesi öppösen ömmölleen
Aurinko laskee keskellä kesää melkein pohjoiseen - klo 23 ja Enskär
Tähän retkeen mahtui myös ensimmäiset Genaakkeri kokemukset - se oli hienoo!
Kolme kovaa frisbee taituria - Maarianhamina ja hikeä pukkaili
Kartalla kiertueen yöpöymispaikat (aukeaa suurempana klikkaamalla)