Poikkeus yksi, meikämandoliini kirjoittaa täällä perjantaina. Poikkeus kaksi, pääkaupunkiseutu siirtyy leviämisvaiheeseen. Poikkeus kolme, aiomme nukkua ensi yön Tampereella. Siinähän sitä onkin poikkeusta kaavoihin kankeisiin. Tai ehkä tuo koronaan liittyvä vaiheiden vaihtaminen ei sillä tavalla ole poikkeus kaavoihin, vaan enemmänkin kiristys jo olemassa oleviin poikkeuksiin. Tämä perjantaina kirjoittaminen minulle on siinä mielessä poikkeus, että sunnuntai on vakiintunut kuin itsestään ja pitänyt pintansa. Olen usein miettinyt, että voishan sitä kirjoittaa viikollakin, vaikka edes vähäsen. No sitten sunnuntaina olen huomannut, että ei se toteutunutkaan. Tänään valkoiset katot ikkunassa ja auringon pilkahdus, sekä iltapäivällä alkava lomareissu Tampereelle kirvoitti sormet naputtamaan tekstiä.
Käytiin tuossa viikolla katsomassa erästä rivitaloasuntoa. Oli myynnissä halvalla. Ja syystäkin, oli nimittäin ollut samojen asukkaiden hallussa 50-luvulta asti. Rouva oli jäänyt 80-luvulla leskeksi ja nyt 95-vuotiaana oli päättänyt luopua kolmen kerroksen asunnostaan. Fiilis sieltä lähtiessä oli kuitenkin "ei mun pala kakkua". Joku ehkä tykkää. Sokkeloinen kämppä, paljon kerroksia ja tosiaan aika lailla kaikki olisi pitänyt rempata tai "saneerata", kuten firmat tapaa sanoa. Samaan aikaan oli hassu huomata kuinka kivaa oli tulla kotiin. Pitää käydä katselemassa, niin huomaa erot hyvässä ja pahassa.
Tänään lähdetään Tampereelle. Oltiin menossa jo pari viikkoa sitten, mutta sitten tuli kuume. Noh, nyt mennään ja kiva huomata, että on iloinen fiilis. Tampere ei yleensä herätä sen kummemmin mitään tunteita, mutta tämä aika tekee sen, että pienetkin jutut alkavat tehdä väristyksiä jossain sisimmässä. Kolmen aikaa pyritään lähtemään. Saa nähdä, miten loppuun asti vaimo kokoustaa tänään. Nykyään hyvä puoli on toki se, että puhelimella hoituu myös etäkokoukset ja se on helppo ottaa autoonkin. Siis Manse - here we come! Komiaa viikonloppua!
Sunnuntai ja ilta saapuu kello kolme. Tai noh, se nyt vielä ilta oo, mutta hämärtää kuitenkin. Näyttää olevan tarkka auringonlaskun ajakohta Turussa tänään kolmea minuuttia vaille neljä, jotakuinkin tunnin päästä. Nää on näitä harmaita päiviä, kun ei oikein päivää koskaan tulekaan. Ja mikäli uskomme muuan lonkerovalmistajaa, eilen oli vuoden harmain päivä. Ei tämä päivä kyllä paljon häviä. Harmaita on nyt tarjolla ennemmän kuin niitä kaipaa. Mutta pitää sanoa, että ainakin omasta mielestä syksyt menee nopeammin, kuin ennen. Siihen vaikuttaa ainakin omalta osalta tämä lämpötilojen kipuaminen ja hienot, aurinkoiset päivät, vielä jopa marraskuussakin. Jotenkin syys- ja lokakuusta on tullut parempia ulkoilukuukausia. Ainakin loskaiset tai jäiset tienpinnat ovat pysyneet poissa tänä vuonna, niin kuin myös aiempina ja se tekee tuon ulkona taablaamisen leppoisammaksi.
Oltiin eilen aika reippaita. Siivottiin nimittäin vähän totisemmin. Laajemmin kuin pitkään aikaan. Pitäisikö sanoa, että on ollut jopa vähän normaaliakin laiskempaa tässä pidemmän aikaa. Olisko jopa ihan korona-aikaan. Jotenkin imuriin tarttuminen on ollut vaikeaa. Ja toisaalta pölyä lienee syntynyt korona-aikana kahta kauheammin, kun olemme kaiken aikaa täällä. Muistan aina armeijan tuvan, kun oltiin tultu metästä, purettu kamat ja viikattu kaappiin, kuinka paljon sitä pölyä ja moskaa olikaan tullut mukana. Sitä huonetta sitten siivottiinkin joka päivä. Tätä meidän kämppää ei ihan joka päivä siivota, eikä aina joka viikkokaan. Ainakaan kokonaan. Mutta onhan siinä järkeä, siis siivoamisessa. Tulee mukava olo, kun saa tehtyä ja on niin paljon kivampi olla kotona. Eihän sellaisessa sikolätissä, niin kuin joskus muinoin oli tapana sanoa, kukaan viihdy. Ja eihän se ole kämpän vika jossei isäntäväki pidä huolta.
Meidän lähin koronan kosketus tapahtui reilu viikko takaperin vaimon kuumeilun myötä. Noh, siitä sitten koronatestiin. Nykystandardien mukaan. Tämän takia jätettiin menemättä Tampereelle. Se oli jo aiemmin varattu synttäriretki, vähän valoa pimeään vuoden aikaan ja erityisesti koronasyksyyn. Hotellihuone perjantaista sunnutaihin. Noh, se saatiin siirrettyä ja ollaan menossa ensi viikolla uudelleen. Vielä ei tosin kannata paljon miettiä milloin lähdetään tai muuta sellaista. Mistä sitä tietää mitä yllätyksiä tähän vielä mahtuu. Jossei itsellä kuumetta, niin kenties jollain työkaverin lapsen kaverilla, joka oli kylässä ja kuultiin jälkeen päin tartunnasta ja nyt ollaan altistuneita kaikki. Joten ei siitä muuta vielä tässä vaiheessa. Paitsi ehkä se, että olin varannut ja maksanut hotellin ennakkoon jollain tarjouksella, niin kuinka ollakaan se tarjous ei ole enää voimassa. Meille hyvitettiin se meidän maksama osa, mutta siihen päälle tulee joku perhanan lisähinta. Melko ärsyttävää. Saa nähdä miten asia muotoillaan, kun maksun aika tulee. Kirvoittaako omia kielen kannattimia. Tämä on toki vaikeaa aikaa, pitäisikö yritysten joustaa asiakkaiden suuntaan vai toisin päin. Muutama kymppi ei venettä kaada kaiketi kumminkaan päin, mutta sellainen siitä saattaa jäädä, että kyseinen hotelli tai hotelliketju ei ihan heti kiinnosta uudelleen. Katsotaan kuinka käy ja minkälainen koronamatka saadaan aikaan. Tavoitteena pysyä erossa ihmisistä, hinnalla millä hyvänsä.
Parkin kentän aidanvieri. Kaupungin valoja. Kännykällä saa jo ihan jees iltakuvia.
Uudet sinkkianodit netistä. Tulivat saksasta asti. Potkuri on joku keskieurooppalainen.
Superviikko alkaa olla kruunausta vaille valmis. Isät ovat tänään keskiössä ja aurinko paistaa kirkkaasti. Mikäs tässä on vietellä sunnuntaita ja kun saa vielä nähdä omaa isää ja omaa tytärtä, on tässäkin monta erilaista kerrosta ja tunnetta pinnassa. Hienoa, että välillä juhlistetaan ja nostetaan esiin.
Omat synttärini ajoittuvat aina isänpäivän läheisyyteen. Tällä kertaa mentiin todella lähelle, kun synttärit osui perjantaille samaan viikonloppuun isänpäivän kanssa. Eipä ollut tällä kertaa juhlia, ei ehkä muutenkaan olisi ollut, mutta tässä ajassa ei varsinkaan. Hulluna olisi varmaankin pidetty, jos olisi järjestänyt jotain joukkojen liikehdintöjä. Mutta soitin whatsapp-puhelun kavereista koostuvaan ryhmään ja sain kaksi langan päähän. Olin vain sen verran amatööri, että aloitin puhelun pelkkänä äänipuheluna, eikä videota ollut mahdollisuus enää jälkeenpäin lisätä. Harmi homma, olisi ollut kiva nähdä kaverien naamat. Tämäkin tunne on jotenkin tullut vasta koronan myötä. On kiva kuulla, mutta myös nähdä joku ihminen, jota ei ole pitkään aikaan nähnyt. Kuvapuhelu on köyhän miehen kasvotusten juttelua.
Marraskuu, siinä missä mikä tahansa muukin kuukausi voi olla aurinkoinen. Aurinko tosin ei nouse kovin korkealle tähän aikaa vuodesta, eikä se pysy näkyvillä kovin pitkään. Mutta näin viikonloppuna, kun voi mennä ulos vaikka keskipäivällä, sen tavoittaa ja siitä voi nautiskella. Muutenkin ulosmeno tulee mieleen näin syksyllä, kun joutuu olemaan enemmän sisätiloissa. Kesä meillä meni aika lailla fifti-fifti, kun oltiin sen verran monta yötä ja päivää veneilemässä. Silloin ei ehitnyt kaivata raitista ilmaa samalla tavalla kuin nyt. Pitää jaksaa lähteä kävelylle. Se on helppoa ja pääsääntöisesti mukavaa puuhaa ja sitä voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa.
Asuntoasiat ovat olleet jälleen jutuissa, kun ollaan mietitty sitä, mikä meille on tärkeää asumisessa. Tai mitkä asiat tuovat hyvää mieltä, mitä pahaa. Asunto ja siihen liittyvät tunteet voivat olla todella monipuoliset. Vaakakupissa on monta asiaa. Toiset osaa nimetä, kun niitä kysytään. Toiset taas tulevat esiin vasta, kun asunnossa asuu. Monet asuntokaupat syntyvät tunnepohjalta. Jotain alkaa haluta ja sitten se on menoa. Järki yleensä koittaa jarruttaa. On sitten kyse rahasta, tai vastuista, korjaus/remonttihuolista, tai ylipäätään siitä, että ei me nyt voida. Tuo, että voiko vai eikö, on myös suhteellinen ja osin kummallinen ajatus. Mistä se oikein juontaa juurensa. Toiset on kait vähän suuruudenhulluja. Ainakin toisten mielestä. Mutta kiinnostavaa on joka tapauksessa miettiä ja punnita. Mulla on vähän sellainen kutina, että ehkä noin puolen vuoden sisällä tästä isänpäivästä on muuttolaatikoita jälleen hommattu. Sitä odotellessa, hyvää isänpäivää kaikille!
Lasi viiniä syntymäpäivän kunniaksi. Viini oli muuten Kärdlasta asti.
Etätöitä kotitoimistossa. Meillä on nyt ihan oikea työhuone.
Auringonlasku Turun puolalanpuistossa. Ehti juuri ja juuri työpäivän jälkeen.
Marraskuu alkaa ja vuosi alkaa suunnata kohti loppuaan. 2020 on ollut aikalailla poikkeuksellinen. Meille, teille ja muille. Kaikille on yksi yhteinen vihollinen, mihin kyllä siihenkin suhtautuminen on monenkirjavaa. Kuka vähättelee, kuka korostaa ja jopa liioittelee ja kuka yrittää olla käytännönläheinen ja tehdä asiansa maalaisjärkeen luottaen. Olin eilen luokkakokouksessa. Viiden vuoden tauon jälkeen. Sinne tulivat pääsääntöisesti käytännönläheiset ja vähättelijät. Ei kait sitä tällä hetkellä muita voi kuvitellakaan kokoontuvan. Mitä siinä kuuntelin muita, oli osalla jo väsymystä tämän pandemian edessä. Tai siihen liittyvissä rajoitukissa, edelleen jatkuvissa etätöissä ja siinä ettei saa kavereitaan lähtemään mihinkään. Kuuluvat kaiketi noihin korostajiin tai varovaisiin. Mene ja tiedä.
Meillä oli kaikesta huolimatta ihan mukiin menevä ilta. Oli hauskoja hetkiä ja mukavia kohtaamisia ihmisten kanssa, jotka meinaa tuntevansa, vaikka on vuosikymmeniä nähnyt vain noin viiden vuoden välein. Se on mielenkiintoista, että missä kohtaa ihmisten välinen suhde saavuttaa seuraavan tason. Siis sanotaan, että "emmää sitä tunne, mut tiiän". Ja sit toisessa kohtaa, että "kyllähän mä sen tunnen". Mikähän näissä kahdessa kategoriassa on se ero ja toisaalta onko se pysyvä, kun sen kerran saavuttaa? Tiiän taikka tunnen. Noh, nämä luokkakaverit esimerkiksi tuntee. Ja se perusta valettiin jo 80-luvulla.
Noh, pohdinnoista takaisin maan kamaralle. Asumisesta puheenollen. Edelleen ollaan odottavalla kannalla tuon rakennuslupaan liittyvän aineiston kanssa. Se kun tulee, päästään nytkäyttämään eteenpäin tätä nykyistä balettia. Vaikka eipä tässä tällä hetkellä mitään hätää olekaan. Saatiin työhuone kohtentamaan etätyöskentelyä. Yksi hylly siirtyi pois ruokailutilasta ja itse tehty työpöytä pois aulasta, joten nyt uutta ja kivaa onkin siellä täällä yllättäen. Ja kun vuodenaika on menossa kylmempään ja pimeämpään, ei kerrostalosta puutu mitään. No ehkä oma sauna, voisi joku sanoa. Mitä tulee naapureihin, niin kovasti on viime päivänä muutettu. Seinän takaa taisi poistua nuorimies ja alemmista kerroksista ainakin kaksi tuttua kasvoa näytti muuttavan pois. Yhteen kenties?
Pressuteline tuunattu, takakaiteet pois ja tapit tilalle. Ilmava kuitenkin.
Aurajoki by korona-night. Marraskuun eka, sunnuntai 01:15. Ei ketään missään.