Vaatekaapin kasausta ja leppoisaa sunnuntaipäivän viettoa kotioloissa. Sellaista on tarjolla tänään. Käytiin tuossa aamukävelyllä Ilpoisten kirjastossa. Luolavuoren ja Ilpoisten aluueella kulkee useita kävelyreittejä luonnon keskellä. Kuntopolku, mikä kulkee mäen yli Luolavuorentieltä Ilpoisiin on vielä talvimoodissa jonkun aikaa, vaikka siellä olleet ladut alkaa olla mennen talven lumia, säilyy metsän keskellä olevat reitit vielä pitkään jäisinä. Niinpä menimme kiertotietä mikä kulkee Linnunpääntien kautta. Ilpoisiin pääsee kävellen useammasta suunnasta, autolla vain yhdestä. Luonto on lähellä varsinkin alueen reunoissa. Se on kuin vanhan ajan linnan paikka, korkealla mäen päällä, jolloin sitä on helpompi puolustaa.
Ostettiin vielä yksi vaatekaappi kolmanteen makkariin, missä oli kämpän ostohetkestä näihin päiviin Ikean vaatekaapit. Tykästyttiin kaappiin, mikä ostettiin reilu vuosi sitten meidän vaatekaapiksi ja niinpä tilattiin netistä ja sähköpostilla samanlainen, hieman isompi vain. Sama syvyys ja korkeus, mutta hieman leveämpi. Tänne saadaan sitten tavaraa hylyille ja kausivaatteita, kuten lumilautailu- ja purjehdustakit roikkumaan tangoille. Tykkään tästä kaapista paljolti, koska se on jämerä ja tukeva. 22mm paksut ulkoseinämät tekevät siitä jyhkeän näköisen. Ihan toista, kuin ikean rimpulat. Sävy on sama kuin aikaisempi versio, samoin liukuovet. Niinpä tänne tulee yhtenäiset kaapit, mitkä kestää kovempaakin käyttöä. Säilytystila on lähellä käytännönläheisen ihmisen sydäntä.
Lähden huomenna iltalaivalla Ruotsiin. Olen Tukolmassa tiistain ja lähden jälleen laivalla takaisin kotiinpäin tiistai-iltana. Tämä tyyli edustaa niin sanottua rauhallisen tahdin matkustamista. Lentokentät ovat täynnä häsäämistä, jonottamista, tarkistuksia, jne. Laivamatkailu on leppoisaa, laiva tulee lähemmäs keskustaa, myös Tukholmassa pärjää kävellen ja metrolla. Pääsee sujuvasti toimistolle, eikä tarvi miettiä, että minkä taksin sitä ottaa, jottei vaan joudu huijauksen kohteeksi. Näistä taksien hinnoittelusta oli juttua myös viime viikolla Riikassa. Aika lailla erilaisia kympin ja runsaan kahden kympin hintoja sai maksaa täysin samasta matkasta. Se tunuu olevan monen pääkaupungin ja suuremmaan kaupungin vitsaus, että taksipalvelut on niin sanottu villilänsi. Onneksi Suomessa, kaikista muutoksista huolimatta, on kuitenkin helppo ottaa taksi torin kulmalta tai lentokentältä ja maksaa aina ns. oikea palkkio. Ainakin itse koen näin, vaikka kohtuullisen vähän taksilla tulee nykyään kyllä ajeltua.
Työn alla vielä. Koko alkaa kuitenkin hahmottua jo. Iso kaappi.
Torstai ja aurinko sen kun paistelee. Hieno ilma. Kevättä ilmassa, vaikka kovin on hitaasti kevät tullut tähän mennessä. Lunta ja jäätä on vielä sien sun täällä. Ja yleensä edustamme täällä lounaisosassa kuitenkin sitä pisimmälle kehittynyttä kevään muotoa. Mutta tuleehan se sieltä ennen pitkää aina. Ja valoisaa aikaa, kun aina odottelee pimeän jakson jälkeen, niin sitä sentään tulee joka päivä minuutin tarkkudella lisää. Eikä siinä, että kevään pitäisi alkaa ajoissa, tai mennä nopeasti, kun yleensä varsinaiset läpimät päivät ja yöt alkaa Suomessa kuitenkin vasta toukokuussa. Että vaikka se vene siellä telakalla odottelee, samoin kuin uusi purje kotona huoneen nurkassa ja uusi laituripaikka Satavassa, niin jäitä hattuun - kyllä ne sielä tulee.
Olin tuossa alkuviikolla pistästä aikaa työmatkalla. Kävin Riikassa, yhdessä pohjoimaisten kollegoiden kanssa, tapaamassa sovelluskehittäjiä. Heitä, jotka ylläpitävät ja kehittävät meille tehtyjä sovelluksia ja järjestelmiä. Yövyin ensin Helsingin lentokenttähotellissa, jotta aamulento oli mahdollisimman leppoinen. Ja sitten toinen yö meni Riikan keskustahotellissa. Kävimme myös syömässä yhdessä paikallisten kanssa. Oltiin ravintolassa, missä oli hämärä valaistus, kiviset seinät, pitkä pöytä ja mukava keskustella ja tutustua. Kehittäjäporukassa oli nimittäin kaksi uutta jäsentä. Toinen heistä istui minua vastapäätä. 29 vuotias. Kertoi asuneensa ennen Riikan keskustassa, mutta muutti kovan melun ja hälinän alta pakoon ja asuu nyt sivummalla, luonnon rauhassa. Tuli siinä mieleen meidän kaupunkiseikkailu ja nykyinen asuinpaikka. Jotain samaa. Eikä kellään noin kolmikymppisellä tunnu olevan lapsia. Niistä on siis turha puhella mitään.
Ensimmäinen viikko tiiminvetäjänä alkaa olla lopuillaan. Olen kuullut monelta onnitteluita ja huomionosoituksia. Myös pientä kuittailua ja kiusoittelua. Sellaista positiivista pöhinää, mitä saa aikaa näköjään helpoiten sillä, että saa uusia vastuita. Eikä mitä tahansa vastuita, vaan vastuita ihan oikeista ihmisistä. Noh, ei sentään niin kuin lapsesta, mutta riippuen vähän aikuisesta, avuntarve vaihtelee. Toiset pärjää tai ottaa itse selvää ja toiset taas ei. Tänään, kun juttelin uusien työntekijöiden kanssa tulevista käytännön asioista, sain huomata eron siinä, kuinka helppoa on löytää yhteinen päivä matkustaa pääkaupunkiseudulle. Toinen kertoi päivistä, mitkä ei sovi ja käytännön haasteista lasten hoitoon liittyen, jne. ja toinen siihen, että mulle sopii kyllä koska tahansa. Ettei mitään väliä. Noh, ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja kuvioita kotipuolessa. Eikä tämä ollut esimerkki vaikeasta sopimisesta, vaan enemmänkin siitä, että eroja löytyy. Demokratia ja yhdessä sopimisen kulttuuri on näissä kova sana. Kaikki kun saa sanoa, niin kyllä ne yhteiset päivät siitä sitten löytyy. Ja jos mun padelpäivä kesivikkkona vaan jää rauhaan... :)
Tultiin juuri snoukkailemasta keväthangilla. Oli kiva päivä Ellivuoren rinteillä, kun mentiin Hannan ja Lotan kanssa kolmistaan. Aurinko paistoi ja koska yöllä oli ollut usemapi tunti pakkasta, rinteet pysyi hyvässä kunnossa koko ajan. Lähdetiin aamulla ennen yhdeksää ja tultiin aika tarkkaan neljältä takaisin. Etäisyys Turusta on rapiat 120 km, joten kyllä siinä ajettavaakin oli. Kolmen tunnin lippu kyseisessä kohteessa oli oikein sopiva, tuli sahattu ensin loivempaa hotellin rinnettä ja tauon jälkeen mukavimmaksi valikoitu vanha elli. Uusi lauta ja kengät olivat alkuun hieman oudot, mutta muutaman laskun jälkeen ne alkoivat tuntua enemmän omilta ja niinpä loppua kohden vauhti kiihtyi ja aloin miettiä jo suurempia mäkiä uuden laudan kanssa. Kohti ensi kautta siis.
Työrintamallakin jotain uutta, nimittän esihenkilömme jäätyä pois minulle lankesi väliaikainen tiiminvetäjän paikka. Tiimin, johon itsekin kuulun, sekä kolme muuta jäi vaille vetäjää. Pomon pomo kysyi torstaina Turussa vierailunsa yhteydessä, että haluanko, tai onko ok ja minä siihen, että tottahan toki. Ei mulla mitään sitä vastaan ole, varsinkin kun kyse on väliaikaisesta, eli ikään kuin määrämittaisesta, minkä lopussa voi sitten sanoa, että oliko se mistään kotoisin. Pääsee eroon, jos se ei tunnu omalta ja jos tuntui, voi jäädä odottamaan toista mahdollisuutta. Pestin pituutta ei vielä tiedetä, koska se riippuu uuden maajohtajan valinnasta ja sen aikataulu on vielä auki. Kyse voi siis olla muutamasta viikosta tai muutamasta kuukaudesta. Ensi kuussa tiimiin on liittymässä kaksi uutta jäsentä, joten heidän perehdyttäminen ja tervetuloseremoniat lienee ensimmäinen todellinen uusi tehtävä minulle. Saa siis nähdä, mitä tämä tarkoittaa. Ainakin nyt alussa se tuntuu mielenkiintoiselta haasteelta, mihin kuitenkin suhtaudun rauhallisin mielin, sillä onhan tiimin jäsenet kaikki hyviä tyyppejä. Mutta onhan elämä yllätyksiä täynnä, koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.
Lotan tyylinäyte ala-asemalla.
Ja me yläasemalla. Ilma oli hieno, onnistunut talviurheilupäivä.
Taas on pari päivää painettu duunia. Näin niin kuin kuluvalla viikolla. Yksi päivä kotoa käsin etätöiden muodossa ja toinen toimistolla lähitöiden muodossa. Erilaisia, eri tehtäviä, erilaisia fiiliksiä, vaikka onkin sama työ. Kyllä toimistolla piristää se, että on niitä työkavereita ympärillä. Vaikka sitä kuinka tulee keskeytetyksi helpommin, on se silti sen arvoista. Kuunnella ja kommentoida. Meillä on hyvä porukka, missä jutellaan välillä töihin liittyviä, välillä jotain ihan muuta. Ja kun oltiin muuutama viikkoa sitten mökillä, niin sielläkin kaikki sujui, kuin oltaisiin tehty moista jo vuosikausia. Hyviä rekryjä pomolta, joka nostaa kytkintä tämän viikon jälkeen. Lomailee ja päättää sitten tällaiset kokopäiväduunit. Oli ilo tehdä yhteistyötä kolmisen vuotta. Kaikki meni mutkattomasti ja vailla turhaa pinnistämistä tai asioihin puuttumista. Saa nähdä kuka tulee seuraavaksi ja miten ilmapiiri muuttuu, sekä ennen kaikkea mihin suuntaan se muuttuu?! Ja jottei tämä olisi tarpeeksi, aloittaa meillä Turussa myös uusi kollega tässä kevään aikana. Jää siis nähtäväksi, mitä kaikkea sitä saakaan eteensä.
Sovittiin tyttären kanssa, että mennään vielä lumilautailemaan yhdessä tällä kaudella. Näin hän pääsee auton kyydissä ja voidaan sitten yhdessä mennä vuokraamaan välineistö ja vähän sillä silmällä, että minkä kokoinen olisi hyvä, jos Lotta ostaa ensimmäisen oman lautansa. Oli ainakin sitä mieltä, että laji on tullut jäädäkseen ja toisaalta kasvu lienee saavuttanut maalin, joten oma lauta käy järkeen. Tarkoitus on lähteä matkaan sunnuntaiaamuna. Kohteeksi valikoituu suurella varmuudella Ellivuori. Varsinainen vuori. Toinen lähikohde olisi Meri-Teijo, mutta mitä näitä kahta vertailin, on Ellivuorella mm. hissejä enemmän. Näin jonot pysynevät maltillisina. On senkin takia kiva mennä, että pääsen kokeilemaan ensi kertaa oman uuden laudan toimintaa. Ostin Italian reissun jälkeen uuden. Samaa merkkiä ja mallia, mutta noin 12 vuotta uudempi. Ja neljä senttiä lyhyempi. Josko tämä olisi sitten seuraavan kymmenen+ vuotta. Tai niin kauan kuin paikat kestää.
Loppuun vielä lehdestä bongaamani kommentti, löyhästi viime kertaiseen kirjoitukseen liittyen. Tarttui nimittäin silmään hesarin liitteessä haastatellun proffan kommentti: "Hänen mukaan alan tutkimus osoittaa, että ympäristön hyväksikäytölle ei saada aikaan rajoitteita, ellei puututa siihen, miten vauraus on maailmassa nykyään jakautunut. Tarvitaan reilumpaa jakoa. Tätä väitettä kukin käsittelee niin kuin kykenee, Korhonen sanoo. Joillakin kykeneminen rajoittuu siihen, että huudetaan kommunistiksi." Siis reilumpaa meinikiä!
Otin lähikuvia kaapista, jotta tulee samanlainen. Tilattiin yksi liää.
Tänään aamulla 07:21. Kirpeä pakkaskeli ja pitkät kalsarit jalkaan.
Kerrostaloasukkaan pyhäpäivän aamu alkaa siitä, kun naapuri herää ensin. Vaikkei siitä ihan täyttää varmuutta aina saa, niin aamuisin on helppo tehdä niin sanottuja varmoja päätelmiä. Varsinkin, jos tunnelma pyörii tuskastumisen ja turhautumisen kaltaisessa maastossa. Mietin tänään sitä, että kuka ihminen tai tarkennetaan sen verran, että suomalainen ihminen kävelee kengät jalassa sisällä. Siis sellaisilla, missä on kova pohja. En tietenkään ole nähnyt näitä kenkiä, mutta kuvitteleen ne niistä syntyvän äänen kautta. Varsinkin kohteen alapuolella ja varsinkin aikaisin sunnuntaiaamuna, pieni ja rauhallinen tapsuttelu klopoti klop pitkin kämppää kuuluu ja pistää aivot töihin. Siihen loppuu sen yön laulu, niin kuin sanotaan. Tänään kello oli sentään jotakuinkin seitsemän. Aurinko nousi hiljalleen ja rauhallinen aamu oli alkamassa. Naapurikin istahti tai meni makuulle, klopottelu päättyi tällä erää.
Maaliskuu lähti käyntiin ja samalla tuli viides talvi yhden talven sisällä. Helmikuu oli lauha ja lumi lähinnä suli pois, kunnes loppua kohti ja varsinkin maaliskuun alkussa lunta alkoi jälleen sataa. Tosin sekin mitä tuli, ehti jo sulaa jonkun verran ennen kuin lämpötila painui pakkaselle. Viime yö oli jo lähes kymmenen pakkasta ja tänään päivällä lämpötila nousee nollan tienoille. Nämä alkavat olla sellaisia parhaita talviurheilupäiviä, kun aurinko paistaa ja on tyyni, mutta yöllä ollut pakkanen pitää ladut tai rinteet tai jäät kunnossa. Iltapäivään asti ainakin. Mekin varattiin maaliskuun loppuun mökki hämeenlinnan seudulta. Mennään torstaina ja tullaan sunnuntaina. Ajatus on ottaa joko lumilaudat mukaan siltä varalta, että hiihtokeskuksen rinteet on vielä auki ja tikissä. Mutta mietittiin tuossa eilen, että mitä jos sitä menisikin ja vuokraisi murtsikkavälineet. Keväthangilla hiihtely ja kuntoilu voisi olla, ainakin näin ennakkoon ajatellen, hyvä vaihtoehto talviurheilusta ja ulkoilmassa vietetystä laatuajasta. Jää nähtäväksi mitä tehdään, siihen on muutama viikko vielä ja kevät keikkuen tulevi.
Kohonneista kustannuksista alkaa tulla sellainen maan tapa, että oksat pois. En tiedä onko se tuulesta temmattua, mutta vahva tunne vaivaa, että osa yrityksistä nostaa hintoja vain sen takia, kun nyt on hyvä tilaisuus. Olkoonkin, että mm. bensa tai sähkö rasittaa kaikkia enemmän tai vähemmän. Mutta niissä kovimmat hintapiikit on jo takana. Silti palvelut ja tavarat kallistuvat edelleen. Tämä on sellainen kierre, missä suurin osa köyhtyy joka kuukausi vähän lisää ja samaan aikaan osa ketjussa mukana olevista saa taskuihinsa lisää, tekemättä mitään enemmän. Kuten jotkut sähköyhtiöt viime kuukausien aikana. Kun miljonääri tai isoilla pelimerkeillä liikkeellä oleva sijoittaja saa arvonnousua tai osinkoa sijoituksilleen, hän saa helposti moninkertaisesti jokaisen euron, verrattuna meihin köyhempiin. Onko siis oikeudenmukaista, että mitä enemmän on, sitä enemmän saa myös lisää. Raha tulee rahan luokse. Hyvä läppä vai kyseenalainen järjestelmä. Tämä niin sanottu kapitalismi on sinnitellyt vuosikymmeniä, joskin ei ilman kriisejä ja kipuiluja. Saa nähdä mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan. Tuloeroja, köyhiä, rikkaita, vihaisia ja iloisia. Mm. näitä, mutta myös jotain uutta? Kohta on vaalien aika. Pieni ja samalla suuri mahdollisuus, sikäli mikäli suurin osa kansasta äänestää.
Aika hieno päivämäärä. Jos niinko kattelee, et on 23 päivä ja vuosi ja sit 02 ja 20 kuukausi ja vuosiluvun alku. Melkeen anagrammi. Noh, kymmenen vuoden päästä se on edestä taakse ja toisinpäin sama numerosarja. Ja meikäläinen on 54 vuotias. Joopa joo, olipa aloitus. Omintakeisin ehkä ikinä. Torstain kunniaksi. Onhan tänään enää yksi päivä viikonloppuun. Menin tällä viikolla heti maanantaina toimistolle, kun oli kutsuttu palaveriin ja siitä sitten jatkoin eiliseen. Niinpä viikko tuntui enemmän työltä. Kyllä siinä vaan joku psykologinen ero on. Ja työmatkat nyt ainakin. Huomenna tosiaan on perjantai ja se tarkoittaa kenties kaverin tapaamista. Sovittiin alustavasti. Kysymyksiä herättää lähinnä oma kunto. Kurkku karheilee, ääni on matalampi ja välillä tulee pari hassua yskäntapaista. Ei mitään vaimoon verrattuna. Mutta kuivalta kurkku tuntuu. Eli saapi nähdä. Joka tapauksessa huomenna on perjantai.
Olen tässä miettinyt myös toista asiaa alustavasti. Jospa pitäisin synttärikutsut, kun mittariin tulee 47 vuotta. Moni muistaa Herra 47:n televisiosta. Ja se on vähän erilainen tilanne, kuin 50v. Jospa oliskin silloin sitten vaan matkoilla. Mutta eipä tässä vielä tarvi mitään lukkoon lyödä, sen verran paljon on aikaa. Sen verran kuitenkin mietin, että mikäli ohjelmanumerona olisi jälleen itse tekemäni video. Ja aikani mietittyä keksin, että voisin tehdä tällaisen musiikkiaiheisen stoorin, mihin keräisin elämäni varrelta muusiikkikappaleita, joihin liittyy jokin muisto. Kun osa biiseistä tuo aina saman muiston mieleen, niin voisin kertoa noista muistoista ja soittaa biisejä. Ja sitten toki pitää miettiä mitä kuvia tai liikuvaa kuvaa näyttää kun biisit soi. Varmaan osaan löytyy ihan musiikkivideoita youtubestakin. Pitää katella. Kerätä materiaalia ihan rauhassa. Viime kerrasta muistaa vielä, että siihen menee aikaa.
Tänään alkoi hiihdon mm-kisat. Suomalaisittain jymy-yllätykset oli lähellä. Sprinttikisat on eräälaista romurallia ja kun keli oli hieman sula ja lumi pöpperöistä, tapahtui kisojen tiimellyksessä enemmän kuin yksi kaatuminen ja kuinka ollakkaan niissä oli mukana lähes poikkeuksetta suomalainen. Ainakin kolmen kisa meni mönkään tällaisen takia ja juuri ennen he olivat itse kukin kärkikahinoissa. Penkkiurheiluun liittyy tunteita. Tällä kertaa ne oli kaikkea epäuskon ja riemunkiljahdusten välillä. Ja lopulta Kläbo voitti.
Torista vanha hylly ja kalustemaalia pintaan. Vaimolla on tatsi hyppysissä.
Heräsin ja nousin ylös. Tunnelma oli hieman höhmelö. Torstai-iltana vietetty virkistystapahtuma tuntui edelleen kropassa. Vietimme iltaa tiimin kesken Kustavissa. Meitä oli paikalla kaikki kuusi turkulaista. Ikähaarukan viime vuosien aikana tapahtuneen venymisen johdosta meitä oli kaikkea 25:n ja 58:n vuotiaan väliltä. Luonteet ja meinigit menevät niin hyvin yhteen, että kaikki vakuuttivat viihtyneen hyvin. Osan kanssa kemiat kohtaa huippuhyvin, loppujenkin kanssa hyvin. Mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että saa olla oma itsensä ja siitä pidetään. Oli myös kiva nähdä Turun saaristo talviasussa. Vaikka lunta ja jäätä oli erittäin vähän, oli näkymä silti karu ja kylmä, mutta myös rauhallinen. Kaunis omalla tavallaan. Odotukset saaristoseikkailujen osalta lähti heti nousuun. Vaikka onkin hyvä laittaa vielä jäitä hattuun, niin on silti kiva haaveilla ja suunnitella tulevan kauden purjehduksia.
Padel-turnaus oli ja meni. Olin mukana kahdessa pelissä. Molemmissa tuli takkiin. Ensin oikein kunnolla, sitten vain vähän. Osittain sen voi ehkä pistää ensikertalaisuuden piikkiin. Taktiikkaa ei varsinaisesti ollut omassa päässä kirkkaana. Tärkeissä pisteissä tuli helppoja virheitä. Epäkypsää tekemistä, voi sanoa. Mutta toisaalta, kun sen tajuaa, on helppo kiinnittää pikkujuttuihin enemmän huomiota ja sitä kauttaa päätyä kenties parempaan tulokseen tulevaisuudessa. Kivaa se oli silti. Kokemus oli positiivinen ja opettavainen. Padelissa maltti on valttia, kun vähän intoutuu ja vetää mailaa hiukan liian innokkaasti taakse, lähtee pallo helposti lasiin tai verkkoon. Hieman leppoisampi lyönti toimii monesti paremmin ja kaikkein paras on vaihtelu, jolloin vastustajan on vaikeampi ennakoida mitä sieltä tulee. Siis ajatusta lisää peliin.
Eteisen kattolistat tuli asennettu. Pönkää oli monenlaista.
Saaristonäkymä helmikuussa. Veneellä pääsisi jo johonkin.
Maisema kaunistui jälleen. Lunta hiihtolomalle ja vielä pakkastakin tulossa.
Helmikuuta mennään ja keli keikkuu talvea ja pikkuriikkisen kevättä aina välillä. Saatiin ilmeisesti matkalta jokin pöpö seuraksi, kun ensin kaksi matkaseurueestamme kertoi saaneensa positiivisen testituloksen ja sen lisäksi Hanna alkoi tuntea olonsa kipeäksi. Testit tosin näyttivät negatiivista, mutta flunssa ku flunssa, yskää on ainakin vaivaksi asti. Koskee ainakin kovasti yöunien laatua, kun yskänpuuska yllättää yöaikaan, on siinä aika mahdoton nukkua mitään yhtäjaksoisia unia. Onneksi se alkaa olla parempaan päin, viime yönä taisi olla yksi ja sitten aamulla seuraava. Joten mentiin yhden heräämisen taktiikalla, se on vaan toisinaan niin pirun vaikea saada uudelleen unenpäästä kii. Mutta sillä mennään mitä on.
Itsellä on jokin pieni tuntuma kurkussa, että jotain on. Ollut muutaman päivän. Mutta vireyteen se ei tunnu vaikuttavan. Pelasin tuossa menneellä viikolla 1,5 tuntia Padelia ja tänään olen menossa elämäni ensimmäiseen turnaukseen. Tämä on sellainen turnaus, missä noin neljän porukka muodostaa joukkueen ja eri peleihin saa ottaa eri pelaajat joukkueesta. Pelataan tunti ja voitetut geimit muodostavat pisteitä. Enemmän pisteitä kerännyt voittaa. Saapa nähdä mihin omat rahkeet riittävät. Ja kun pelataan nelinpeliä, on parin kanssa yhteen pelaaminen myös tärkeää. Tai sillä voi saada etua tai sitten ei. Itselle tulee meidän joukkueen paras pelaaja, todellinen työmyyrä ja väsymätön taistelija, joten oma rooli tulee olemaan enemmän tukeva pelaaja, tosin vastustajalla on oma sanansa siihen, mihin kulmiin palloja sijoittaa. Kiva mennä kokeilemaan ja kokemaan. Toivotaan, että voi pää pystyssä lähteä kotiin.
Nyt kun sauna valmistui, se onkin ollut käytössä joka viikko. Nyt menneenä viikonloppuna jopa kahtena iltana peräkkäin. Sain rahin valmiiksi, joten nyt se alkaa olla viimeistä piirtoa myöden tehty. Vein jo eilen saman tien osan työkalulaatikoista kellariin, jotta keittiön saa siivottua. Ensi viikon aikana koitan saada eteisen kattolistat asennettu. Sen jälkeen voi kaikki työkalut ja tarvikkeet siivota pois ja alkaa sisustaa keittiötä mm. uuden vitriinin muodossa. Puhuttiin myös siitä, että tauluja voisi alkaa viimein ripustaa seinille. Tulevat paremmin esiin, kun lattialla seinää vasten nojatessa.
Siinä viimeinen osa tämän kertaista saunanrakennusta. Niin sanottu jalkarahi.
Hirvensalon hiihtokeskus täydellisessä talvisäässä.
Tultiin yöllä kotiin. Lento venähti noin tunnilla, kun kaiken kaman pakkaaminen lentokoneeseen otti yllättävän kauan aikaa. Ja kun tämä vielä toistui sekä meno, että paluumatkalla, oli siinä ihmetyksen aihetta kerrakseen. Oliko tämä jotenkin täysin poikkeuksellista - tuskin. Noh, odottaminen ei oikein koskaan ole sellaista niin sanottua laatuaikaa. Päästiin lopulta vähän neljän jälkeen painamaan päät tyynyyn.
Matka Alpeille oli jälleen sanalla sanoen onnistunut. Se sisälsi paljon erilaisia kokemuksia ja laidasta laitaan. Ja kun joka päivälle osui jotain kivaa, ei voi kuin jäädä kaiholla muistelemaan vuorien suojissa koettuja iloja ja nautintoja. Tällä kertaa laskuolosuhteet eivät yltäneet viime kerran tasolle. Jos kolme vuotta sitten nimenomaan rinteet ja niiden kunto teki syvän vaikutuksen, niin tällä kertaa se oli päivästä toiseen paistanut aurinko ja kevään tuntu. Useimpina päivinä toistunut reipas tuuli teki rinteistä jäisiä ja rampautti hissisysteemin kohtuullisen totaalisesti. Niinpä oli hienoa olla matkatoimiston hoteissa, kun meille alettiin tarjota teksiviesteillä päivämatkoja lähdiseudun muihin hiihtokeskuksiin. Saimme näin tutustuja kahteen ennalta "never heard" -luokkaan kuuluneeseen paikkaan, jotka olivat noin 1-2h bussimatkan päässä Cerviniasta. Ja kun ollaan Alppien maisemissa, on nämä ns. pienemmätkin paikat silti suuria ja laajoja, jos vaikka vertaa Suomen Lapin tuntureihin. Niinpä kävimme paikassa nimeltä "Pila", sekä "La Thuile". Näistä jälkimmäinen vei meidät lähelle Ranskan rajaa ja Mount Blancia, Euroopan korkeinta kohtaa. Se oli siistiä. Olla mestoilla ja nähdä pikkukyliä erittäin vaikeakulkuisessa ympäristössä.
Lumilautailu on harrastus, jota on tullut tehtyä pitkään. Pikkuhiljaa iän karttuessa siitä on tullut varovaisempaa, varsinkin, kun jäiset rinteet alkavat kummitella takaraivossa. Kun lumilaudalla kanttaa, kallistuu kohti rinnettä selkä tai rinta edellä. Sillon on kiva, jos pitoon voi luottaa, eikä tarvitse murehtia mahdollisesta kaatumisesta jäiseen ja sitä kautta erittäin kovaan alustaan. Tämä kerta Cerviniassa aiheutti toisesta päivästä lähtien väristyksiä, kun tuuli puhalteli tehokkaasti kaiken irtolumen rinteiden pinnoilta. Alta alkoi paljastua yhtä enemmän silkkaa jäätä, sekä tykkilumesta tehtyä kovaa pintaa. Nämä ovat niitä, joiden on määrä pitää rinne laskukunnossa, vaikka aurinko porottaa taivaalta päivästä toiseen. Tosin tätä vuotta on värittänyt vähälumisuus Alppien alueella. Monissa paikoin sateet ovat jääneet vähiin ja uutta pakkaslunta on saatu kitsaasti. Summa summarum, tuleville vuosille tulee olemaan entistä tärkeämpää se, että rinteet ovat pakkaslumen peittämiä. Silloin tuouhusta voi nauttia ja antaa vauhdin kasvaa. Vapauden tunne lumilaudalla tulee siitä, kun käännökset ovat laajoja, vauhti reipas, kantti puree ja hymy nousee naamalle. Aurinko kruunaa touhun. Ja sanoivat, että korkeat vuoret ympärillä hajoittavat useimmat pilvialueet, mikä tarkoittaa monia aurinkoisia päiviä seudulla. Siis, tämä ei suinkaan ollut viimeinen kerta.
Kingivuori seudulla ja yksi korkeimmista myös, 4478m. Sitä on valloitettu jo pitkään.
Ekan laskupäivän iltapäivä ja Love-terassi. That's all you need.
Laskijapariskunta tauolla ja ottamassa kuvia.
Ryhmä rämä ottaa aurinkoa ja ihmettelee maailman menoa.
Tämä kuva Pila-nimisestä keskuksesta. Enemmän puita. Aurinko paistoi sielläkin.
Lämpimän terassin virkistävä ystävä: Aperol Spritz
Cervinian kylä, vuorien ympäröimänä.
La Thuile ja joku noista huipuista suattaa olla Mount Blanc. Suattaa olla olemattakin.
Tämä oli hienoin otos tällä reissulla. La Thuile ja vaativa rinne 7.
Ja viimeisen päivän viimeinen aurinkoterassi. Hieno ravintola, vuorten suojassa. Oli lämmin. Hannalla loppui vauhti.
Illaksi Alpeille. Tällainen suunnitelma tänään. Matkan on määrä alkaa parin tunnin päästä. Katsoin tuossa juuri sääennustetta kohteeseen ja hyvältä näyttää. Niin kuin kuuluukin. Tai niin laulussa sanotaan. Huomiseksi ja maanantaiksi on luvassa aurinkoisia pakkaspäiviä. Tuuli on jonkin verran reippaampi maanantaina, joten saa nähdä vaikuttaako se johonkin. Mutta siis arskalasit on hyvä lisävaruste, kun parkkeeraa itsensä lounaalle vuoristomaisemaan. Wouw!
Saunottiin eilen toista kertaa omassa kerrostalosaunassa. Tutkailin siinä istuskellessa nurkkia ja lautojen päitä. Kyllä se hyvältä näyttää, kun laittaa pientä armoa peliin. Jotenkin tuntuu, että siitä tuli jopa onnistuneempi kuin omakotitalon saunasta aikoinaan. Tai siltä se ainakin nyt tuntuu. Pieni huonehan se on ja niin oli myös talossa aikanaan. Ei siihen niin monta vaihtoehtoa taida olla tarjolla. Nyt on kiva, kun saunan voi jälleen napsasta päälle, kun siltä tuntuu. Puoli tuntia tai kolme varttia ja lämpötila kipuaa seitsemäänkymmeneen. Siitä on hyvä aloittaa. Kiuas on tarpeeki jämäkkä ja rauhallinen. Siis summa summarum: hyvä siitä tuli.
Ei kaikkea saa kuvaan, eikä nojaa oikein näe tässä valossa. Mut mitä välii.
Me käytiin eilen ensi kertaa omassa saunassa sitten putkirempan alun. Siis noin puoli vuotta elettiin ilman omaa saunaa. Suunniteltiin ja rakennettiin vaan. Käytiin ostamassa puutavaraa sun muuta. Ja löydettiin parin viime viikon aikana myös uudistettu yhtiön sauna. Sekin oli hyvä kokemus. Tuhti kiuas, iso tila, korkeat lauteet ja hyvät löylyt. Mutta kyllä oma silti on oma. Ja tulihan siitä hieno. Onnistunut. Olen iloinen siitä. Vielä parin listan liimausta, jakkara ja rahi puuttuvat. Eli se on noin 90% valmis. Saunominen kuitenkin onnistuu jo ja kyllähän siitä nautti. Kiuas on hitaasti lämpöä luovuttava, mutta halutessa se antaa kunnon potkun. Huone lämpeni +70 asteeseen noin puolessa tunnissa. Ei sitä näköjään tarvi paljoa ennakkoon käynnistellä ja toisaalta tunnin aikana ehtii jo nauttia pitkistä löylyistä, avot. Kyllä suomalainen tietää ja ymmärtää, mitä sauna ihmiselle tekee ja merkitsee.
Saunomisesta matkustamiseen. Nyt kun elämä on mennyt pitkälti siihen, että kotona tulee vietettyä enemmän ja enemmän aikaa, on erityisen kiva aika-ajoin lähteä jonnekin. Tämä keski-ikäistyminen tai oikeastaan ehkä enemmän se kohta, kun lapset poistuvat taloudesta, niin siitä alkaa sellainen seesteinen ja rauhassa etenevä vaihe. Siis kotona. Nurkissa häärii enää vain kaksi. Kun parhaimmillaan meilläkin oli viisi henkeä, kuka minnekin menossa. Siitä on enää muistoja vain. Täytyy sanoa, että pidän kyllä rauhasta ja rauhallisuudesta. Se kait sopii mun luonteelle paremmin, kuin se, missä aina jollakin on jotain asiaa, mikä pitää ehdottomasti kertoa kaikille. Saattaa olla tosin niinkin, että tähänkin kyllästyy jossain vaiheessa. Mutta oli niin tai näin, matkustaminen lähelle tai kauas, tuo mukavaa vaihtelua. Tällä kertaa matkamme määränpää on Italian Cervinia, laskettelukeskus Alpeilla, missä kyläkin sijaitsee yli kahden kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Mm. FIS on määrittänyt rajat, missä maailmancupin hiihtokisoja voidaan järjesteää niin, että raja kulkee 1,5 km kohdalla. Eli me tullaan elelemään hetki ohuemmassa ilmassa, kuin hiiihtokisat koskaan, todellisella korkean paikan leirillä. Viikko ohuessa ilmassa, saa nähdä muistaako sitä ihmetellä siellä, jos väsy tulee helpommin, vai onko se tällaiselle tavalliselle tallaajalle enempikin niin, että kun näkee hienot maisemat ja priimakunnossa olevat baanat edessä, ei siinä tule pieneen mieleenkään, miten sen väsymisen kanssa menee. Se on täysin toissijaista. Ja jotenkin tuntuu muutenkin, että paljon enemmän virtaa riittää silloin, kun on jotain kivaa ja mielenkiintoista puuhaa. Silloin ei ehdi tai muista väsyä. Siis - kohti snoukkamiesten ja -naisten taivasta!
Oltiin eilen Jarnon ja Eeliksen kanssa katsomassa jääkiekkoa Turkuhallissa.
Ja saunottiin kans, vielä pari juttua, mutta saunaan pääsee jo.
Jalat poikki. Siis väsyneet. Padel-ottelu keskiviikkoporukassa alkaa olla sen verran tasokkaita, että sitä huomaa puuskuttavansa vartin pelin jälkeen. Peli on kuitenkin sen verran katkoja täynnä, että sitä jaksaa koko 1,5h pelata, vaikkakin pahimmat pallot jäävät hakematta tai yrittämättä edes, kun ei vain enää jaksa. Joten sitä on sitten pelin jälkeisen illan vähän niin kuin reporankana. Sohva miellyttää. On hyvä palautua kunnolla.
Meillä on töissä tällainen fifty-sixty ajatus siitä, miten paljon pitäisi olla toimistolla paikalla ja miten paljon etätöissä. Nyt muutama viimeisin viikko on mennyt niin, että tiistaista torstaihin on riittänyt sellaista ohjelmaa, että on tullut mentyä toimistolle. Tuossa hetki sitten väsyneenä kotitossuilla tallustaessa tokaisin vaimolle, että olisipa huomenna etäpäivä. Mutta eipä olekaan, lähdemme jälleen kävellen kohti toimistoa pimeään aamuun, siinä vähän yli seitsemän.
Perjantaina on määrä kiikuttaa meidän auto huoltoon. Täytin tiedot nettilomakkeeseen ja sen jälkeen ruudulle ilmeistyi huolto-ohjelman mukainen suunnitelma, mikä pitää sisällään mm. jarrunesteiden vaihtamisen. Ollaan kohdassa 5v tai 125 000 km. Meillä on tuo 5 vuotta, eikä lähelläkään tuollaisia kilometrejä. Noh, joka tapauksessa jarruneste on reseptillä ja se työ maksaa hunajaa. Jos huollon normiaskareet oli arviolta muutaman satasen, niin tämä nesteenvaihto oli kaksi kertaa sen. Yhteensä siis melkeinpä tuhat euroa. Huh huh. Ei sarokkaan puutavaralaskukaan tunnu enää missään. Tämä huolto-ohjelmien seuraaminen tulee kalliiksi. Pitää vaan jaksaa uskoa siihen, että seuraamatta jättäminen tulee vieläkin kalliimmaksi.
Sirkelöinnin välipäivinä oli hyvä liimata ja antaa kuivua. Vinkat on kyllä oiva apu.
Lähes jo perinteeksi muodostunut saunanrakennuspäivitys. Näitä päivityksiä riittää vielä muutamaksi viikoksi. Sen verran siinä riittää tekemistä. Ja kun esimerkiksi sunnuntaisin en tohdi päräyttää sirkeliä käyntiin, niin homma etenee päivän siellä, toisen täällä. Mutta hiljaa hyvä tulee. Ja sain kuitenkin eilen sahattu alalauteen laudat ja kiinnittelin ensimmäiset toisiinsa. Alhaalta päin yhteen, jotta saa sitten nostettu pois sijoiltaan pesun ajaksi. Tai korjauksen ajaksi. Seuraavana vuorossa onkin sellainen lauta, mistä joutuu sahaamaan palan pois, kun se ei sovi suoraan kulmakohtaan. Sirkelöintiä, siis halkaisusirkelöintiä jälleen tiedossa. Pitää samalla halkaista yksi lista. Jotta saan oven viimeisteltyä. Mutta pakko sanoa, että kuviosahalla, tai toiset sanoo sätkyllä, onnistui hienosti lautojen päiden pyöristykset kiukaan lähellä. Tein paperista muotin. Piirsin lautaan viivan. Kiinnitin laudan saunajakkaraan vinkoilla ja sahasin kaksin käsin. Se toi sopivasti lisää vakautta. Puhaltelin yhtä soittoa purua pois viivan päältä ja ajelin rauhallisesti. Tulos kelpaa meille. Siis se on siinä.
Siinä on kuusi ensimmäistä. Ja kiuas kierretty. Valaisinkin on jo.
Vuokrattiin paku, haettiin tori.fi:stä löytynyt vitriini Nousiaisista, tuotiin se kotiin ja vietiin vielä pari vanhaa patteria, kuormalava ja muuta krääsää topinojalle. Kaikki tämä työpäivän perään. Ja siitä erikoisen työpäivän, että vietin siitä osan Espoossa. Menin junalla ja palasin muutamaa tuntia myöhemmin. Se oli todellinen pikavisiitti ja syy oli siinä, että muistin tämän työmatkan siinä kohtaa, kun olin painanut enteriä pakuvuokrauksen vahvistamiseksi. Tuli ns. tuplavaraus. Onneksi VR järjesti paikan aikaisemmasta junasta. Eikä Espoon pään herratkaan olleet pahoillaan, vaikka jouduin lähtemään niin nopeasti.
Noh, nyt kyllä ramasee. Voisi vetäytyä sohvalle töllön ääreen. Sieltä tulee vuoden urheilijan valinta tänään. Saa nähdä kenet valitsevat, oli niin monta hyvää ehdokasta. Kun niitä tuossa tuli telkusta, ei tahtonut millään muistaa enää, että ne kaikki tapahtuivat tosiaan vuoden 2022 aikana. Niin paljon kaikkea rauhallisen ja hiljaisen korona-ajan jälkeen. Kyllä sitä joitain asioita jää jopa kaipaamaan siitä. Se oli niin erilaista, vaikka pääosin tylsää olikin.
Huomenna kolmas padeltunti viikkoon. Ja kolmas porukka. Kiva mennä taas ja perjantaina varsinkin, kun se on sellainen viikonlopun aloitus reippaillen. Ja jos vaikka saadaan yhtiön sauna siihen perään, niin nautinto maksimoituu. Oltiin siellä viikko sitten, se on myös rempattu putkirempan aikana ja siitä jäi hyvä maku. Nyt kun omaan ei vielä pääse, niin on kuitenkin hyvä vaihtoehto. Tosin vaatii sen, ettei ole kaikki hetket jo varattu. Saa nähdä kuinka meiän käy, mutta kiva kun on perjantai edessä. Kohti viikonloppua tässä taas mennään.
Ensimmäiset pintamateriaalit, haapaa reunoihin. Eikä oikein muita kuvia nyt oo tullu otettua.
Pitkä viikonloppu vetää tällä erää viimeisiään. Kumma kyllä pitkältä tämä on tuntunut. Ehkä osin siksi, että joulu ja uusivuosi menee vähän tohinassa ja kun viime vuonna oli minimimäärä arkipyhiä, tuntui, että sellaista joutenoloaikaa ei oikein ollutkaan. Kunnes nyt sitten loppiaisen aikaan, kun on vähemmän ennakkoon suunniteltua ohjelmaa. Kiva siis näin.
Katselin tuossa Tour de Ski:n päätöskisaa. Kipuavat murtsikkasuksilla laskettelurinnettä ylös. Naisten kisa oli jänittävä ja hieno suomalaisittain, sekä dramaattinen lopusta, kun kiertueen voittaja tuupertui maaliviivan jälkeen ja jäi siihen useaksi hetkeksi. Tuli mieleen viime kesän EM-jalkapallo -ottelu ja siellä tapahtunut draama Suomen ja Tanskan välisessä ottelussa. Onhan näitä tapahtunut aiemminkin, onneksi harvoin kuitenkin. Muistuu mieleen formula 1 ja Senna. Taitaa kuulua niihin muistoihin, mitkä eivät niin vain unohdukaan. Siinä on kuitenkin muutama hetki aikaa miettiä kaikkea, kun lakana lasketaan eteen ja lääkärit tekevät parhaansa. Noh, onneksi tämänkertainen päättyi siihen, että urheilija virkosi ja pääsee vielä kenties juhlimaan Tour De Skin voittoa. Miesten osalta valopilkku viimeisen kisan osalta oli ranskalainen, joka otti ronssia. Muuten mitalit menikin Norjaan.
Lunta satelee ulkona ja talvi näyttää jatkuvan. On sikäli hienoa, että täällä eteläisessä Suomessakin on kaksi viimeistä vuotta menty lumen tai jään peittämällä ympäristöllä. Fillari on pysytellyt pyöräkellarissa. On tullut käveltyä, ja panostin jopa talvikenkiinkin. On paksumpaa pohjaa ja enempi karvaista sisusta. Mitä niillä nyt on ensimmäiset kilometrit taablannut, niin hyvin on mennyt. Epätasainen jäätynyt katukäytävä menee melko leppoisalla askeleella. Ja tuollainen paksu pohja tekee askelluksesta vähän leppoisampaa noin muutenkin. Saapas on sellainen harvan askeleen kenkä ja sillä mennään rauhassa. Näin se vaan menee, ainakin mun kohdalla.
Ulkona lunta, sisällä purua, hienon hienoa.
Kiuas konepelti auki. On se vaan lähestynyt piirun verran tietokonetta kiuaskin.
Alalauteen runko alkaa olla paria tukijalkaa vaille valmis. Huomenna ostamaan lautoja.
Jaahans. Loppiainen. Aika lailla tuntematon tarina tälle päivälle, mutta kivaa se on niin kauan, kun pysyy vapaapäivänä. Ei tartte mennä töihin. Saa vaikka mennä käymään kaupungilla ostoksilla keskellä päivää tai nukkua vähän pidempään. On aika kiva, kun aika-ajoin saa ottaa iisisti ja vältellä arkea muistuttavia kuvioita. Yksi niistä kivoista asioista työpäiviin liittyen on töihin kävely. Kävelin tänään reippaassa pakkaskelissä. Ensin aamulla pimeässä töihin ja sitten iltapäivällä juuri auringonlaskun perään takaisin kotiin. Iltapäivällä oli valoisaa, aamulla aika pimeää. Maa oli jäinen ja viiltävä tuuli tavoitteli välillä poskipäitä. Kävelyssä on myös se hyvä puoli, että välillä voi pistää vauhtia tai valita reitille mahdollisesti ylämäkiä, niin saa lämpöä kehoon. Jos olisi vaikka fillarilla liikkeellä, samanlaista lämmitystä olisi astetta haasteellisempi saavuttaa.
Kävin pitkästä aikaa parina iltana pelaamssa padelia. Ja olen onneksi päässyt jälleen vähän takaisin siihen, mitä olin ennen breikkiä Espanjassa viime syksynä. Se oli lopulta aika kummallinen tilanne, kun havaihduin siihen, että henkinen puoli veti osittain pelin vaikeaksi tauon jälkeen. Toiset olivat pelanneet samaan aikaan ja itse vain ottanut iisiä biitsillä. Mutta nyt sitä alkaa pikkuhiljaa onnistua jälleen itsekin ja se jos mikä, antaa uskoa ja potkua pelaamiseen. Näin sattumalta kentän laidalla kaverin, jonka kanssa käytiin pelaamassa vielä vuosi sitten. Sitten se ryhmä sammui ja mä pääsin mukaan uuteen. Nyt on tarkoitus elvyyttää vanhaa ryhmää ja katsoa jospa saisi vähän erilaista peliä ja vaihtelua. Ja on myös kiva nähdä kavereita, joihin ehti tutustua viime vuonna. Siis peliä eri porukoissa.
Loppuun vielä lyhyesti. Saunan rakentaminen etenee. Ikkuna-aukko ja oviaukko ovat lähes valmiit. Alalauteen runko alkaa myös muodostua. Siitä lisää kuvissa. Nyt hyvää pyhää ja moro!
Puulista, ohut, kiero ja käyrä, saa pistää monta pönkää ja puristinta, että pysyy aloillaan.
Runko alkaa muodostua ja tila ahtautua entisestään. Kiuas pääsi lepoon, kun pohjan kautta viedään kaapelit.
Oli siinäkin sovittamista, mutta hyvin se aukeaa ja menee kiinni. Viimeistelylistat odottaa asentajaa.
Valoa, sitten joskus, valkoisesta ikkunasta. :)
Vuoden 2023 ensimmäinen päivä koittaa kirkkaana täällä Luolavuoressa. Kellon ollessa vähän vaille yksitoista näen sinisen taivaan pilkottavan. Tästä lähtee uusi vuosi ja uudet kujeet. Mulla on ensimmäinen tavoitekin tälle vuodelle. Nimittäin päästä omaan saunaan. Ja sen soisi vielä tapahtuvan tammikuussa. Lähdetään 27. päivä Italiaan lumilautailemaan. Jospa siis sitä ennen olisi päästy testaamaan, miltä se löyly maistuu omassa, uudenkarheassa saunassa ja uuden kiukaan lämmössä. Loppuvuosi onkin sitten avoimempi, antaa ajan näyttää mitä kaikkea siihen tulee mahtumaan. Siis, huomenna töihin ja kohti uusia kokemuksia! :)