Korot nousee, asuntojen hinnat laskee, myyntimäärät romahtaa ja mietä vielä. Uutiset täyttyvät ankeista kuvista talouteen liittyen. Eikä nuo tuollaiset otsikot ja lööpit luo uskoa siihen, että juuri me löydettäisiin ostaja meidän kämpälle. Vaikkei sitä koskaan tiedä, joten ehkä tässä on tämä oma pää ja ajatusten kohdistaminen muihin askareisiin, mikä on tärkeintä tällä hetkellä. Ei tuota myymistä kannata sen kummemmin ajatella, kuin sille on itse niin vähän tehtävissä. Ja kun vielä on luvannut maksaa välittäjälle onnistuneesta kaupasta, niin oikeastaan tämä niin sanottu myyntityö on syytäkin jättää hänen kontolleen.
Viikonloppu on mennyt kotona. Nyt sunnuntaina huomaa, että kyllä viikonloput saaristossa vaan antaa paljon enemmän. Siinä pääse jotenkin irti arjesta ja tutuista kuvioista. Vaikka toisaalta ehtiihän sitä tehdä kaikenlaista kun on kotiympyröissä. Kaupatkin on nykyään niin hyvin auki, että niissä voi asioida yhtä hyvin viikonloppuna kuin arkenakin. Hanna lähti lastensa kanssa Rammsteinin keikalle Helsinkiin. Keikka tapahtuu illalla, mutta matka, autopaikka ja kävely pelipaikalle ottavat kuitenkin aikaa. Ja kun kymmeniä tuhansia ihmisiä pakkautuu samaan paikkaan, se tarkoittaa jonoja ja ruuhkia. Kiva kuulla huomenna silmät ristissä, että millaista oli. Ronskia meininkiä kyseinen bändi esittää. Se on sitten eri asia, että miten se uppoaa keneenkin. Tosin yleensä keikoille tulee vain niitä, jotka tietävät mitä odottaa.
Itse vietä sunnuntai-iltaa kirjaa lukien, tätä kirjoittaen, pyöräilemällä Piispanristille ja Puuiloon osotoksille, sekä paluumatkalla asuntonäyttöön osallistumalla. Ja jos vaikka katsoisi jääkiekon loppuottelun vielä illalla. Käyn katsomassa miltä näyttää 60-luvulla rakennettu rivitalo Uudenmaantien kupeessa Koivulassa. Ja ajattelin tosiaan pyöräillä ja mennä ensin siitä ohi kauppaan ja sitten takaisin. Näkee samalla ympäristöä ja minkälaista siellä on liikkua. Vaikka tosiaan tämä ei mihinkään ostamiseen ole johtamassa, mutta on silti hyvä aika-ajoin tutkailla ja kartoittaa tarjontaa. Olla niin sanotusti vähän kartalla. Sitä osaamista ja tietotaitoa saanee käyttää taas jossain vaiheessa.
Ensimmäinen näyttö oli ja meni. Ei tullut jonoksi asti ihmisiä. Ei sinne päinkään. Tuli vain muutama, joista toki voi riittää joku ostajaksi asti, mutta mitään painetta nopeisiin päätöksiin harvalukuisesta joukosta ei kenellekään tullut. Ei mikään yllätys toisaalta, kun tietää miten paljon asuntojen myyntimäärät ovat laskeneet tänä vuonna ja miten tässä yhtiössä on aiemmin myyty asuntoja. Pitkiä ovat olleet myyntiajat. Nyt on siis suurin odotus nopeisiin ratkaisuihin pääsemisen osalta ollutta ja mennyttä. Tulee ihan mieleen talomme myynti muutama vuosi sitten. Joka näytöllä oli vain pari kävijää. Sitten lopulta se meni kuitenkin.
Ja toisaalta kun ei tässä olla tulipalon alla, niin hyvähän tässä on olla ja odotella. Enää muutama viikko siihenkin, että lähdetään kolmeksi viikoksi merelle. Ja silloin ajatukset menevät automaattisesti laineiden ja uusien satamien kautta ihan muihin asioihin. Välittäjällä on avain ja mahdollisuus myydä asuntoa myös silloin, kun me lomailemme. Olemme toki samalla jo seuranneet eri rivitaloasuntojen myynti-ilmoituksia. Noin 5km säteellä työpaikasta on tavoite. Koivulassa, Katariinassa ja Ruohonpäässä on tällä hetkellä myytävänä sellaisia kohteita, mitkä ovat viiden tai lähes viiden kilsan päässä toimistolta. Fillarilla töihin on tässä taustalla. Se, kun on hyvää arkiliikuntaa ja mukavaa ulkonaoloa ennen ja jälkeen sisätyön, ja fillarilla pääsee usein vailla liikennevaloissa seisokelua. Mutta mitään ostotarjouksia ei viitsi tehdä ennen, kuin tässä meidän myyntiprosessissa näkyy jotain signaalia.
Lämmin sää on tullut, mutta poistuu ilmeisesti viikonlopuksi. Meillä on vähän kiikun kaakun lähdetäänkö veneellä, kun sunnuntaina pitäisi olla jo aamulla takaisin. Niinpä saattaa olla, että pysytellään viikonloppu kotona ja mennään taas seuraavana. Ja päätös tuntuu vielä oikeammalta sikäli, kun ilmat viilenee. Eli kattellaan ja mikäli sitä jää kotiin, voi hoidella juoksevia asioita ja ottaa vaan iisisti. Siis over and out.
Tultiin hetki sitten kotia. Poikkeuksellisesti tänään, eikä huomenna sunnuntaina, kun olen osallistumassa huomenna padel-turnauksen neljänteen ja samalla viimeiseen osaan ja pelaan ensimmäisen pelin aamulla klo 11. Niin eipä siinä sitten oikein jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin rantautua jo tänään. Toisaalta, eipä se maailman loppukaan ole, voihan sitä viettää kesäistä sunnuntaita kaupungissakin, noin niin kuin vaihteeksi. Tai padel-hallilla. :)
Lähdetiin helatorstaiaamuna ja kun tuuli puhalteli reippaasti lännestä, niin se vei meidät jopa ennätysnopeasti satavasta Helsingholmeniin. Uusi purje ja sopiva sivutuuli antoi veneelle kunnon vauhdit, GPS:n mukaan tehtiin meidän paatilla uusi ennätys 8,9 solmua. Ja koko matkan keskinopeuskin oli yli 6 solmua, vaikka matkaan mahtui Paraisten ja Nauvon väliset kapeikot, missä toisinaan tuuli himmaa ja vauhti siinä samalla. Oli kiva purjehtia, kun tuuli vei, muut pysyi takana ja aurinko paistoi. Ja kun aamulla lähdettiin, oltiin perilläkin suhteellisen ajoissa ja saatiin valita paikka, sekä varattu sauna, joten kaikki meni vähän niin kuin strömssöössä.
Perjantaina odoteltiin, että paikan isäntä saa kalaa savustettua. Katseltiin siinä, kun vene toisen perään teki lähtöä. Aika tavallinen tapa näyttää olevan se, että siinä kymmenen ja kahdentoista välissä köydet irtoaa. Me oltiin jopa viimeiset edellisen yön vieraat, pari uuttakin ehti tulla jo ennen kuin me lähdettiin. Helsingholmen on kiva saari. Tarpeeksi iso ja polkuja riittää. Metsä on havupuita, lähinnä mäntyä ja se on avara ja ilmava. Puut varjostavat metsän ja ehkä kuivuus tekee myös osansa, mutta siellä ei lehtipuita juuri kasva, taikka pensaikkoja. Kierrettiin parikin kertaa saarta ympäri ja katseltiin kauniita maisemia ympärillä. Ja kun me viimein lähdetiin matkaan, suunnattiin Bultarna nimiseen saareen. Ei oltu ennen käyty, joten uusi tuttavuus. Saari on kohtuu lähellä, eli tultiin vähän kotiin päin, mutta kuitenkin asumaton, kallioinen saari, mistä löytyi hyvä kiinnistymispaikka ja lopulta suojainen satama. Merkattiin ylös, jotta voidaan mennä toistekin. Tosin lähellä kulkeva veneväylä tarkoittaa, että paikka ei ole hyvä keskikesällä, koska silloin ohi ajavia veneitä on paljon ja aallot saattavat aiheuttaa turhaa hermoilua ankkurin päässä heiluvan paatin kipparille.
Ja mitä sitten asuntokaupalle kuuluu. Menneellä viikolla nykyinen kotimme muuttui siivotessa enemmän asunnoksi, siis sen näköiseksi, kuin toisinaan näkee asuntoilmoituksissa. Missään ei ole mitään tavaraa ja niin sanotusti pikkutilpehööveriä, vaan kaikki pinnat ja tasot ovat tyhjiä ja siistejä. Vaikka kuvat onkin nyt otettu, yritämme kuitenkin pitää paikat jiirissä, ettei tarvitse uudelleen siivota sitten jos ja kun se ensimmäinen näyttö on tosiasia. Kiinteistövälittäjämme, vanha tuttu, lupasi yrittää saada ilmoituksemme nettin perjantaina, mutta mitä olen eilen ja tänään katsonut, ei sitä sieltä vielä löydy. Ehkä siis maanantaina. Sitä ennen tapahtuu vielä sellaista, että yksi naapurimme tulee tutustumaan asuntoomme. He kiinnostuivat, kun vinkkasin ja nyt ovat tosiaan tulossa ja vielä niin, että lapsille on hommattu hoitaja, jotta voivat tulla rauhassa katsomaan ja juttelemaan. Joten kuulostaa siltä, että he ovat tosissaan liikenteessä. Jos näin käy, että menee naapurille, niin kyllä mä taas nipistän itseäni, että onko tämä unta vai mitä hittoa.
Lukuhetki lähes aurinkotuolissa. Turun saaristo on täynnä kivoja rantakallioita.
Gullkrona fjärd, eli aukko. Alkaa saaret olla pääosin matalia ja pieniä.
Bultsarna, eiku Bultarna auringon laskiessa. Nukuttiin muuten erityisen hyvin ja pitkään.
Olipa monipuolinen viikonloppu. Jotenkin tuntuu, kuin viimeisestä työpäivästä olisi pidempikin aika. Toisinaan tekemällä kaikenlaista onnistuu huijaamaan itseään kadottamalla ajantajun. Noh, oli miten oli, perjantaina lähdettiin purjehtimaan ja päästiin noin neljän tunnin jälkeen Dalskärin lunnonsatamaan. Lahti oli tyhjä, vain linnut viettivät kaunista päivää laulaen ja lentäen sinne tänne. Otettiin etelärannalta hyvä paikka ja pistettiin kalliolla olevaan kiinteään grilliin tuli. Paistetiin makkaraa ja nautittiin olosta. Samalla, kun ruoka paistui ritilällä, lähestyi toinen purjevene meitä. Yksityinen saaremme oli mennyttä. Mutta eipä heistä sen kummempaa koitunut, olivat pitkälti omissa oloissaan, niin kuin mekin. Oli kiva olla aurinkoisessa ja tyynessä säässä luonnonsatamassa. Muutaman kerran kesässä se onnistuu ja tämä oli yksi niistä.
Tultiin lauantaina kotiinpäin, kun oltiin ensin vietetty aamu saarta kiertäen. Nähtiin mm. käärme kalliolla aurinkoa ottamassa. Lähdetiin siinä puolen päivän aikaan ajatuksella, että käydään Airiston marinassa tyhjentämässä septitankki ja nauttimassa pitsa+olut Leo's pizzeriassa. Mutta eihän septiasema ollut käytössä. En tiedä oliko vielä tulon päällä, että kausi alussa, vai oliko ollut pidempään pois. Noh, saatiin pitsat ja kylmät oluet. Jaksettiin niiden voimalla sitten loppumatka Satavaan. Pitkän matkan vene kulki iloisesti uuden keulapurjeen kanssa. Tuuliolot kuitenkin vaihtelee Airistollakin toisinaan niin, että yht äkkiä matkanteko lähes tyssää. Pääsimme kuitenkin purjeilla koko matkan.
Eilen illalla katsoimme euroviisut. Itse jaksoin loppuun asti. Mietin oikein, että mahdanko olla koskaan ennen katsonut sitä loppuun asti. Noh, nyt katsoin ja kannatti. Sen verran jännäksi pistelasku meni, kun ensin jaettiin raatien äänet ja sitten yleisöäänet. Käärijä ja Suomi pärjäsi loistavasti ja jätti monelle positiivisen muiston Suolaisesta hulluudesta. En tiedä siitä voittajasta, mulle se jäi värittömäksi ja valjuksi. Monta muuta oli parempaa, jos multa kysytään. Ja suomen kansa ei antanut yhtään pistettä yleisöäänien perusteella ruotsille. Joten moni muu ajattelee samoin, Norja sitävastoin sai 12 pointsia suomen yleisöääniä. Että sellaista. Ei muuta kuin kohti ensi viikkoa ja uusia kujeita.
Vaikka tuli oli leppeää, uudella purjeella tulee pirteyttä liikkeisiin.
Dalskärin lahden voi tavoittaa tyhjänä aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä.
Lauantaiaamuna seiskan pintaan. Olipa mahtava maisema.
Teimme aiesopimuksen asuntomme myyntiin liittyen. Tarkoittaa, että olemme sopineet välittäjän kanssa ehdoista, millä asuntoamme tai kotiamme tullaan myymään. Myynti alkaa, kun valmistelut on tehty. Suurin niistä lienee kämpän kuvaaminen ja siihen valmistautuminen. Siivous ja ikkunoiden pesu esimerkiksi. Pitää yrittää luoda raikas ja myyvä tunnelma. Puhdasta ostaa moni, likaista harvempi. Mutta tähän on siis päädytty. Jossain määrin fiilis on pettynyt, tässä asunnossa on paljon hyviä puolia, mutta sitten kuitenkin kaikenmaailman äänet naapurikämpistä on liikaa. En halua kuulla kaikkea, mikä lienee yksityiseksi tarkoitettu. Kolahdukset vielä menee, mutta toisten ihmisten puheet ja laulamiset on liikaa. Ei kiinnosta, en kertakaikkiaan halua kuulla. Mitähän tietosuojavaltuutettu sanoisi, jos tietäisi. Kiihtyneessä tilassa olevan ihmisen sanomiset käyvät selville seinän toiselle puolelle, eikä tarvita jogurttipurkkia avuksi. Tai korvaa kiinni seinään. Välillä tuntuu jopa, että saa laittaa telkkua kovemmalle, että kuulee mitä siellä yritetään sanoa. Tämä on niin sanottua kilpalaulantaa.
Noh, se äänistä ja niiden kuulemisesta. Jossain määrin vääjäämätöntä asunnon myyminen yleensä on, kun sille tielle lähtee. Ja saattaa olla, että ennen pitkää kaupat syntyy, mutta sen tarkemmin sitä ei osaa sanoa. Neljä kuukautta on välittäjän kanssa tehty sopimus. Ollaan elokuussa, kun sopimus päättyy. Jos ei pääty aiemmin. Ja mitä siihen mennessä ehtiikään tapahtua. Todella vähän tällä hetkellä asuntoja tulee myyntiin. Joten saa nähdä mihin sitä vielä päätyy asustelemaan. Onhan meillä vene vedessä syyskuun loppuun ja vielä kokemusta siinä asumisesta. Joten ei hätiä mitiä.
Nyt kun kevät tuli ja näyttää ennusteen mukaan jo kesältä pikkuhiljaa, niin lähdetään merille huomenna. Laitettiin työkalenteriin varaus "Sailing". Alkaa klo 12. Silloin suljetaan läppärin kannet ja lähdetään kohti satavaa. Voidaan olla vain yksi yö, kun sunnuntaina on äitien päivä ja siihen liittyy omat kuviot. Ainakin niillä, joilla on vielä äiti. Mutta mennään näilä näkymin luonnonsatamaan nautiskelmaan auringosta ja rauhasta. Ja sitten lauantaina yritetään jaksaa valvoa ja katsoa kuin käärijän käy.
Tiikkiä ei saa mistään. Tein lämpöhaavasta väliaikaiset ankannokan laudat. Ja hei, uusi pakki.
Perjantai ja kotona. Siinä päälimmäinen ajatus. Vene kelluu laiturissa. Ulkona on melkein talvikeli. Lunta hipsuttelee taivaalta. Tämä kevät on ollut täynnä käänteitä. Miten helposti kaikenlaiset ilmamassat muuttavatkaan suuntaa. Ja kuinka kylmää ilmaa voikaan varastoitua tällaiseen massaan ja sitten liikkua sinne tänne ja nyt sellainen on jostain kumman syystä parkeerannut tähän Etelä-Suomen päälle.
Noh, se säästä tällä kertaa. Ollaan kotona lämpimässä. Sitä vastoin työelämässä tapahtuu sikäli, että uusi pomo on nyt vihdoin aloittanut ja olemme tavanneetkin, kun vietin pari päivää Espoossa menneellä viikolla. Puhuimme tänään puhelimessa siitä, että olisiko se kaikin puolin hyvä juttu, jos minä jatkaisin tiimin kaitsemista. Asian selkiytymistä on lupa odottaa ennen kesälomia. Varmaankin suuntaa saa kuulla ennenkin, mutta lopullinen päätös tarkoittaa erinäisten prosessien läpiviemistä ja tällaisiin steppeihin kuluu luonnollisesti aikaa. Ison talon byrokratian kiekurat. Eli jatkan toistaiseksi ja pysyvän leiman saan myöhemmin. Olen luottavainen, että asia kääntyy parhain päin.
Asuntoasiakin pyörii päässä, kun ollaan kartoitettu mahdollisuutta pistää nykyinen kämppä myyntiin. Mitään ei ole vielä päätetty, mutta ollaan ajateltu ääneen. Voitaisiin koittaa, mitä tästä asunnosta olisi saatavissa. Minkälainen kiinnostus tähän suuntautuu ja miten hinta asettuu, nyt putkirempan jälkeen. Sen verran tuli laitettua kuitenkin till, että mahdoton on kaikkea saada kuitatuksi. Täytyykin ajatella asiaa niin, että laatu ja toimivat ratkaisut lisäävät yleensä ostoherkkyyttä. Eli osa panostuksista saattaa toimia ja vahvistaa ihmisten kiinnostusta. Tosin hinnan asettaminen tuntuu olevan aikamoinen taiteen laji. Sen voi pistää liian ylös tai liian alas, parhaiten toimii oikea hinta, mutta se onnistuu vain osassa tapauksista. Siis saa nähdä mitä tehdään ja miten meiän käy. Vai tehdääkö mitään ja kuunnellaan vaan ääniä.
Vapunpäivä ja viilenevää säätä. Tultiin hetki sitten kauden ensimmäiseltä purjehdusreissulta. Oli pääosin kylmää kyytiä, mutta perillä lämmin sauna ja sisällä veneessäkin lämppäri teki olon mukavaksi. Matkat tämänpäiväistä lukuunottamatta oli verrattavissa talvisiin olosuhteisiin. Vaikka vesi on +6, eli hieman lämmennyt, tekee reipas tuuli merellä kyllä aika nopeasti jäätävän tunnelman.
Lähdettiin ensi kertaa Satavasta liikkeelle ja mentiin lauantaina Nauvoon. Ensimmäinen legi oli näin olleen about 15 merimailia. Vielä paikanvaihto ja lyhyempi matka ei tutunut eriltä. Ehkä kylmä teki sen, että perillepääsyä ehti odottaa ja matka tuntui jota kuinkin yhtä pitkältä kuin ennenkin. Vaikka todellisuudessa se oli noin tunnin lyhyempi. Noh, päästiin perille hyvissä ajoin, kun lähdettiin matkaan aamulla kymmenen maissa. Ilma olikin satamassa ja alkumatkasta aurinkoinen ja hieno. Matkan edetessä kuitenkin pilviä alkoi kasaantua ja kun aurinko meni piiloon, kylmä hiipi puseroon. Nauvoon tuli veneitä muutama kymmenen. Satamassa oli elämää, vaikkei se vielä kesän viikonlopuille vertoja vetänytkään. Sauna oli lämmin ja sieltä löytyi töistä tuttu kokenut purjehtija, jonka kanssa juttu luisti mukavasti. Työpaikasta ja veneistä sopivassa suhteessa. Nukkumaan mentiin ajoissa ja uni tuli nopeasti.
Aamulla niskaa vähän koski. Veneesä oleva tyyny ei vedä vertoja kotona olevalle ja toisaalta sänkykin on erilainen ja tyyny ei saa tukea, vaan putoaa ennemminkin reunalta. Joten mene ja tiedä olisko tyynyn vaihdosta etua. Lähdetiin Nauvosta kohti seuran paikkaa. Oltiin saatu viesti Terolta ja Pirkolta, että he olivat siellä. Niinpä lähdetiin uhmaamaan vastatuulta. Ajettiin autopilotilla niin, että molemmat pääsi sprayhoodin taakse suojaan. Autopilot on hieno, sitä pystyy ohjaamaan aste kerrallaa oikealle tai vasemmalle suoraan kosketusnäytöltä, joka sijaitsee suojassa. Veneen takaosassa seistessä tuuli tulee ja viilentää tunnelmaa tehokkaasti. Keväällä ja kovalla tuulella se on vähän liian harakiri-touhua. Niinpä ajoimme koneella toiset 15nm ja saavuimme Granöön päivällä. Hilattiin herroja mastoon, otettiin aurinko vastaan, saunottiin ja osa ui, itsekin kastoin kaulaan asti ja sen jälkeen syötiin ja juotiin ja turistiin niitä näitä kuuden porukalla, kun myös kolmas purjevene oli paikalla. Oli kiva vappu. Ja tänään vielä päästiin myötätuulessa tulemaan 25 mailia ja oli paikoin jopa lämmin. Saattoi vetskaria vähän raottaa talvitakista.
Lauantaina aamulla aurinko paistoi. Lähtötunnelmat olivat korkealla.
Sunnuntaina matkaa tehtiin kylmässä ja harmassa säässä.
Perillä taivas alkoi repeillä. Saatiin kylkikiinnityspaikka.
Ja iltapäivällä aurinko tuli ja kruunasi vappusään.
Tänään oli kaunis aamu. Lupaus tulevasta kesästä.
Päästiin matkaan ja vene on nyt parkkeerattu Satavaan. Alkumatka oli jokseenkin tahmea, kun köli laahautui pohjaa pitkin. Vähän lisää hökää ja vene liikkui. Ja kun syveni, vauhti alkoi kiihtyä. Kunnes vielä kerran himmasi ennen väylälle pääsyä. Laitoin jälleen lisää kaasua ja vene liikkui. Lopulta pääsin kuin pääsinkin väylälle ja siitä kohti Airistoa ja Satavaa.
Paikka on juuri sopiva. Tarkalla ajolla päässee ilman kosketusta tolppaan. Myös ankannokka on jälleen käytössä.
Ja sivupotretti vuosimallia 2023. Näitä saa alkukaudesta, kun ei ole muita veneitä häiritsemässä.
Onpas mukava olo. Venehommat aiheuttaa määrättyä väsymystä jäsenissä, mutta kun kaikki meni niin hienosti, mieli bruukaa vääntyä kuitenkin hymyn puolelle. Ja sellainen kuin, kokemus tuo varmuutta, toimii myös tässä. Ja taas kokemus yleensä rentouttaa. Eli sillä mentiin. Oliko neljäs kevät tällä veneellä. Joka kerta, kun tekee kuitenkin about samat asiat, niin kyllä jotkut niistä tulee suoraan muistista ja silloin se tunne, et kyl mä tän tiiän, toimii niin kivasti.
Saatiin seuralaisilta apua. Ensinnäkin eilen nähdyt seuran jäsenet, ihan kovasti mukavia tyyppejä, olivat paikalla heti aamulla, kuten menkin. Tulivat ensin siirtämään meidän maston, sekä myöskin nostamaan sen laiturille. Se oli iso apu. Sen jälkeen saapuivat meidän kaksi spessua, isosisko ja Jussi. Heidän kanssa homma menee jo rutiinilla. Riittää kun sanoo toi ja näin, tai jossain kohtiin pelkkä katse saattaa riittää. Joka tapauksessa ei tarvi näyttää tai pitää kädestä. Ja niinpä me sitten saatiin masto ilmaan ja pujotettua veneen kannella olevasta reiästä sisään. Loppu tosin aiheutti hieman, olisiko ollut noin kymmenkunta uudelleenyritystä. Kun ei se pirun masto meinannut millään olla linjassa ja oikeassa kohdassa. Kun sitä yrittää maston juuressa vetää tuollaista pitkää pötköä johonkin, niin ei se tahdo liikkua. Ei ilman apua veneen liikkeistä tai kallistuksista, sekä muista ihmisistä. Mutta lopulta se asettui jalustaan ja jäi siihen. Sen jälkeen muut asiat menikin omalla painollaan. Ja saimme monta muutakin pikkuasiaa edistetyä. Kuten takastaagin, tai gunninghamin köyden. Niinpä.
Vesi on ollut niin alhaalla, että vene laskeutui tänä vuonna savipatjalle. Ja kökötti siinä. Siirtyi vaivoin pois nosturin paikalta. Tänään se jo kellui. Meriveden pinta on ollut noin 40cm alle nollatason. Huomenna, mikäli ennusteet toteutuvat, veden pinta nousee sen verran, että saatamme päästä merelle. Linja, mitä pitkin pitäisi kulkea on kapea. Ja ruoppauksesta on aikaa. Merenpohjalla on tapana elää. Lähdemme kuitenkin kokeilemaan. Ja siitä sitten kohti uutta tukikohtaa. Jatkossa vene asuu kesät Satavassa.
Vesillelasku tapahtui torstaina 20.4. klo 18.
Ja illaksi vene saatiin, kuin saatiinkin sivuun. Pois jaloista.
Masto tuli valmisteltua perjantaina 21.4. auringon painuessa metsän taakse. Vastarannalle paistoi vielä.
Iltapäivä ja haukotuttaa. Auringon säteeet tunkeutuvat sisälle puiden lomasta. Ilma on lupauksia herättävä. Auringossa ja suojassa on jo lämmin, mutta välillä tuulen puuska muuttaa fiiliksen. Sisällä ei tuule, eikä toisaalta tapahdu juuri mitään. Jotenkin kaiken tapahtuman ja puuhailun jälkeen on vaikea tyytyä olemaan. Ainakaan koko päivää. Jotenkin sitä kaipaa mieluummin jotain tekemistä. Ja onhan sitä tuossa kulman takana tiedossa, kun fokus alkaa olla uuden veneilykauden valmistelussa ja siitä sitten ensimmäisten retkien tekemisessä. Vappupurjehdus 2023 on kiikarissa. Ja mikäli se toteutuu, on se samalla tulevan kauden avaus.
Saimme vieraita eilen, kun Hannan vanhemmat saapuivat kyläilemään. Jo toista kertaa lyhyehkön ajan sisään. Ennenkuulumatonta. On hienoa nähdä, että pääsevät itsenäisesti liikkumaan, vaikka ikää on plakkarissa kunnioitettavat liki kahdekansakymmentä. Tosin onhan tämä suosittu ikäryhmä useiden suurien ja pieniempienkin maiden johtohahmojen keskuudessa. Että niin monenikäisenä voi tehdä niin monenlaisia asioita. Toisilla loppuu fillarilla ajelu nelikymmpisenä, kun toiset tekee yksin maailmanympäripurjehduksia eläkeiässä. Noh, tänään tuli vielä lisää vieraita. Nuorempia ja vanhempia. Meitä oli kaikkea nippa nappa kahdenkympin ja kahdeksan kympin väliltä. Oli kaikenlaista juhlan aihetta, kun syntymäpäiviä viettivät niin isukkini, kuin Sanikin ja valmistuminen kohtasi Harria, osa vaihtoi duunia ja osa sai kesäduunia. Lopulta melkeinpä jokaisella oli joku syy olla iloinen.
Naapurien kanssa on ollut vähän seesteisempi jakso, eikä muutamaa perkelettä kummempaa ole viimeaikoina kantautunut korviin. Tosin eilen illalla siinä kymmenen maissa tuli päivän viimeiset kireät tunnelmat ja se alkaa olla vähän siinä ja siinä, että mennäänkö niin sanotusti rajan yli. Noh, onneksi se loppui lyhyeen, eikä aikaakaan, kun olin unten mailla, enkä enää todistamassa mahdollisia seuraavia vaiheita. Kesä tulee ja ollaan viikonloput pääsääntöisesti poissa. Taitaa olla niin, että unohtuu tämä niin sanottujen haasteellisten naapureiden ajattelu toistaiseksi. Ja kuka tietää, aina voi toivoa, että talossa vaihtuu asukkaita. Ja jos näin kävisikin, toivottavasti hiljaiset hissukat jää ja äänekkäät yksilöt nostaa kytkintä.
Parvekkeella tarkenee jo. Lasit pittäis tosin vielä pestä.
Tultiin juuri telakalta. Eipä ollut lämpimästä kevätsäästä enää mitään jäljellä. Mietin kotoa lähtiessä, että tuuli oli kylmä. Oltiin fillarilla töissä ja siinä, jos missä, yleensä tuntee tuulen, varsinkin kun tuulee sieltä, mihin on menossa. Aika usein asian laita on näin. Noh, varustauduin pitkillä kalsareilla ja paksulla pipolla. Lopulta rantaan päästyä tuntui, että se oli minimitaso vaatetukselle. Sellaista kevät on. Välillä lämmintä, toisinaan kylmä.
Naapuripaatin kippari siinä kyseli, että joko laskupäivä lähenee. Toppuuttelin, kun meille on tulossa viikonloppuna vieraita, eikä siihen samaan sitten sovi sotkea veneen laskua. Varsinkaan, kun näissä purjepaateissa, lasku on yksi osa leikkiä, mutta maston asentaminen vasta se varsinainen projekti on. Ja sitten vielä päälle kaiken maailman patjojen ja muiden suurempien varusteiden kantaminen sisään ja asentaminen sijoilleen. Omat kuviot siinä on aina puolen vuoden välein. Meidän laskettu aika on todennäköisesti ensi viikon loppupuolella. Tarkempia tietoja tulee sitä mukaa, kun saan sovittu apupojat maston kantamiseen telineeltä kärryyn ja kärrystä laiturille. Kriittiset kohdat. Mutta ei siinä enää kauaa mene.
Töistä sen verran, että olin tänään ensi kerran enemmän jutuissa tulevan esimieheni kanssa. Sain jotenkin sellaisen vaikutelman, että hän tulee suuremmista ympyröistä, eikä tiedä juurikaan siitä mitä teemme, joten jättää päivittäiten askareiden mietinnän ihan mielellään mulle ja toisen tiimin vetäjälle ja puhuu ennemmin meille, kuin kaikille. Ja kuuntelee myös. Tästä siis päättelin, että saatan saada jatkaa tiiminvetäjänä pidempään. Ja mikäs siinä.
Alkaa näyttää jälleen kiiltävältä. Hanna tarkistaa potkuria. Oli vielä lämmin.
Ja tänään uutta myrkkymaalia vesirajaan ja paikkojen päälle.
Aikamoista. Aurinko sen kun paistaa, pitkillä kalsareilla tulee hiki venettä pestessä ja ihimisllä tuntuu olevan hyvä mieli tästä kevään ylläristä. Ja juurikin nyt, kun monilla on töistä vapaata. Niin sanottua omaa aikaa, vapaa-aikaa tai monta kertaa myös laatuaikaa. On sitä ajallakin monta käsitystä. Tai luokkaa, hyvää aikaa tai huonoa aikaa. Noh, oli miten oli, me ollaan oltu ulkona paljon enemmän, kuin moniin hetkiin viime aikoina.
Pääsiäinen on siitä kivaa aikaa, että näitä töistä vapaita päiviä on niin monta. Tulee lyhyttä viikkoa pariinkin kertaan. Usein pääsiäisenä on myös hyvä ilma. Saa tehdä kevätaskareita tai mennä vaikka jokilaivalle. Ne olivat Turussa kuulema täynnä ihmisiä. Ja mikäs siinä ollessa, jos talvitakki päällä pystyy olemaan, niin kyllä sitä aina näin pitkän talven jälkeen yhden, pari kertaa ulkona jaksaa istuskella talvivaatteissa.
Me ollaan nyt oltu kolme päivää veneen kimpussa. Torstaina lähti pressu päältä, sekä pressun teline. Perjantaina aloitettiin veneen pesu, sisältä ja ulkoa. Hannan hoitaa sisätilat ja mä ulkopuolen. Näin on bruukattu tehdä joka vuosi. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että tiikki on pesty, kannen gelcoat-osat on pesty ja ne on myös pitkälti käsitelty tällaisella kevyesti hiovalla aineella. Näin lähtee mm. mustat viivat, mitä tulee metallisista pinnoista kesän aikana. Sen lisäksi kyljet on pesty ja toiselta puolelta myös noin 1/3 kiillotettu. Huomenna jatketaan ja katsotaan nyt, olisiko niin, että vaha on pinnassa maanantaina. Ainakaan se ei jää säästä kiinni. Muutoinkin kuin sen osalta, että suorassa auringon paisteessa ei pitäisi vahata. Varjo on hyvä.
Siis telakkaelämää ja aurinkoista keliä. Hyvää pääsiäistä kaikki!
Tiikki pesty Bilteman cleanerilla. Mustaa vettä tuli paljon.
Ikkunan yläosa vedetty kevyesti hiovalla.
Ja kylki alkaa olla etuosastaan valmis vahaukseen.
Jaahans, sitä on aurinkoinen arki ottanut otteen ja viikko etenee kohti lämpenevää ja pitenevää päivää. Sopivasta pääsiäiseksi. Eduskuntavaalit on jälleen muisto vaan. Natopaperit ojennettiin Jenkkien ulkoministerille ja tämä lienee se asia, mistä 4.4.23 tullaan muistamaan. Liittyminen oli vaiheikas ja kuin turhaan pitkitetty elokuva. Sellainen, missä haukotuttaa jo hyvän aikaa ennen loppua. Niin se vähän tässäkin meni. Lässähti ennen kuin pääsi loppuun, ja nyt, kun se lopulta koittaa, ei siitä jaksa enää innostua. Naureskeltiin tuossa, kun hesarin uutisovelluksessa luki "juhlitko Natoa, lähetä meille kuva..."
Vaali-ilta oli jännittävä. Eri puolueiden äänestäjät käyvät eri aikaan äänestämässä. Suurin osa vanhojen puolueiden äänestäjistä käyvät äänestämässä ennakkoon, kun taas varsinkin persujen porukka singahtaa paikalle pääpäivänä. Tai mikä pääpäivä se enää on, kun suurin osa käy ennakkoon. Paljon oli jonoja ja ihmisiä näytti riittävän. Silti aktiivisuus jäi lähellä viimekertaista. Ei se näytä siitä nousevan. Yksi neljännes katsoo mitä tulee. Ottaa vastaan sen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eipä silti, vaikka siellä kävikin äänensä antamassa, ei mulla mitään sen kummempia odotuksia ole. Kovat puheet harvoin kääntyvät käytäntöön. Ja kun yhteistyötä edellytetään joka tapauksessa, tylsyttää se jokaisen puolueen kovimmat uhot vähän niin kuin väkisinkin. Toivotaan nyt kuitenkin, että voittajat saavat näyttää mihin niistä on. Onkohan kukaan valmis tekemään päätöksiä pelkäämättä, mitä se tekee omalle kannatukselle.
Sain tänään puhelun töissä, missä sivuttiin väliaikaisen tiiminvetäjän tehtävääni. Mietittiin sitä, miten jatkossa, kuinkahan uusi pomo asian näkee ja haluanko mä jatkaa. Olen tullut siihen tulokseen, että voisinhan mä jatkaa. Mietin siihen jo muutaman perustelunkin. Ensinnäkin näen kehittämistä kyseisen tiimin työtavoissa, pääsen lähemmäs tekijöitä, olen Turussa, kun pomo tulee olemaan pääkaupunkiseudulla. Joten mulla voisi ehdottomasti olla sellaisia mahdollisuuksia, mitä etäpomolla ei ole. Mutta katsotaan. Puhelun toinen osapuoli kyseli myös, puhuuko hän asian puolesta. Puhu pois, sanoin.
Ja vielä aurinkoisesta säästä ja veneen herättämistä talvihorroksestaan. Alkaa vahvasti näyttää siltä, että pääsiäinen menee telakalla. Ainakin noin niin kuin pääasiassa. Torstaina mennään ottamaan pressua pois, irroitetaan ankannokka korjausta varten ja aloitetaan pesut. Yllättävän likainen veneestä tulee pressujen alla. Onneksi määrätyillä pesuaineilla se puhdistuu jälleen. Ja mikäli lämpötila tosiaan nousee kaksinumeroisiin lukemiin, saattaa olla, että päästään vahan levitykseen asti pääsiäisenä. On siinä muutama neliö jälleen käytäväksi läpi, mutta otetaan se vastaan. Keväisessä säässä telkakkaelämä on erinomaisen mielekästä vastapainoa toimistotuolissa istuskelulle.
Käytiin korkkaamassa. Ei kysytty papereita. Olin pitkästä aikaa alaikäinen.
Hyvät kansalaiset, Med Börjare. On jälleen vaalien aika. Saa antaa äänensä, jos siltä tuntuu ja jaksaa vaivautua. Ja minäpä jaksan. Jotenkin tällä kertaa se tuntuu tärkeältä siksi, että tunnelmat on aika kyllästyneet. Tähän vaalitouhuun tuntuu liittyvän enenevissä määrin kaikenlainen herjan heitto, toisten ideoiden lyttääminen, ongelmiin keskittyminen ja kohujen aiheuttaminen. Ilman kohua ei oo mitään. Lehdistö janoaa. Somemyrskyä odotellessa. Malli tulee isosta maailmasta. Tumppi venytti rajoja. Ja muut seuraa perässä, kuten osaavat.
Mietin sitä, mikä saa toiset ihmiset luottamaan tulevaan ja toiset ei. Toiset näkevät useammin hyviä puolia asioissa ja toiset huonoja. Ja todetaan nyt heti alkuun, että totta kai kaikilla on hetkiä, jotka kuluu mieluummin kiroiluun ja sadatteluun. Mutta jos katsotaan asiaa niin, että keitä on ne, jotka lähes päivittäin, ainakin viikottain ja vuosienkin jälkeen pakkaavat löytämään enemminkin ongelmia ja vikoja asioista. Onko näitä ihmisiä enemmän kuin ennen? Onko ne viihdyttävää seuraa?
Noh, itse vierastan tätä "maailma tuhoutuu, jos ei nyt tehdä sitä ja tätä". "Olemme tienhaarassa, mitä teet?". Missä haarassa, häh. Mä meen aamulla töihin. Johonkin asti jokainen meistä voi sanoa, että muissa on vika. Puolisossa, lapsissa, kavereissa, työpaikassa, palkassa, kodissa, naapureissa, yhteiskunnassa, hallituksessa, politiikassa, jne. Näitä kyllä riittää. Ja, jos niihin on vähänkin taipuvainen, se kyllä näkyy ja kuuluu. Negatiivinen suhtautuminen synnyttää vain lisää kurjuutta. Jos katsoo yhdenkin vaalitentin alusta loppuun ilman fiilistä sammuttaa televisio, voi onnitella itseään, sillä silloin on todennäköisesti erittäin pitkähermoinen kuuntelija, joka ymmärtää eri politiikkojen halun ja tarpeen kertoa asiansa, välillä huutamalla ja toisen päälle puhumalla.
Jos katsotaan elintasoa keskimäärin Suomessa ja miten on mennyt viime vuonna, tai vaikka korona-aikana? On mennyt olosuhteissiin nähden loistavasti, välillä myös hyvin ja on sitä ollut kurjaa ja tylsääkin. Mutta jos ajattellaan perusasioita: on koti, läheiset ihmiset, töitä, terveyttä, ystäviä, harrastuksia.. Ei mun maailma lopu yksiin vaaleihin. Vielä vähemmän yhteen tai kahteen kohuun. Bilekohu. Oikeesti?! Oon saanu kokea kuinka politiikasta puhuminen nostattaa tunnetta. Eikä siinä mitään, mutta jos oma ääni jää hiljaiseksi, ettei vaan saa turpaansa, niin menee yli hilseen. Jotain rajaa. Monet tuntuu näkevän todella punaista jossain puolueessa tai tässä viimeiaikaisessa menossa. Ovat niin pohjasakkaa nämä nykyiset. Mä en jaksa tällaista pitkään. Ei se, että onko valtiolla velkaa x euroa tee mun elämälle mitään nyt, eikä lähitulevaisuudessa. Yksi hallituskausi on kuitenkin todella lyhyt, kun Suomen valtion taipaleeseen vaikka vertaa. On ollut hallituksia. Eikä maahanmuuttajat tosta vaan tule ja vie meitä perikatoon. Uhkakuvia voi piirtää ja kaikenlaista voi murehtia, mutta mua ei kiinnosta. Näen mieluummin hyvää tulevaisuutta Suomessa. Aina voi parantaa. Mieluummin yhdessä kuin erikseen. Uskon Suomeen ja suomalaisiin. Ja olen mielelläni osa sitä.
Noh, tähän maailmaan mahtuu myös sellaisia tavallisia, joilla menee ihan kivasti tai ok, niin kuin sanotaan. “Ei täs mittää” on yksi ryhmä. Vähän väsynyt tokaisu kyllä. “Ihan jees” on toinen. Lupaavampi. Ja on vielä sellainenkin, kuin “Jumankauta juu nääs päivää” ryhmä. Jos otetaan otanta Suomesta, ja vaikka varsinaisesta Suomesta, kuinka yleistä tai läpitunkevaa tämä tällainen yleinen hyväntuulisuus on? Ja jos sitä esiintyykin toisinaan jopa arjen lomassa, niin miten siihen suhtaudutaan? Onko jengi pääosin kehumassa ja taputtelee selkään? Siitä ei tehdä juurikaan uutisia, sitä ei luukuteta keskustelupalstoilla, eikä se varsinaisesti ole se, mikä nousee kaikkien huulille. Se on vähän piilossa, niin kuin vanhassa sananlaskussa sanotaan “Kel onni on, jne.” Mutta miksi. Miksi se on niin?! Leuhka. Leso. Keulii. Kato nyt ittees. Tuu nyt alas sieltä. Se vaan lähtee niin helposti tuohon.
Katsoin puolueita ja mietin ketä äänestäisin. Pyöritin ajatusta ja pyörsin päätöksen pariinkiin kertaan. Kääntelin ja otin vakavaan harkintaan. Mikä puolue ei ole puhunut maailman lopusta. Tai kohtalon hetkestä, viimeisestä mahdollisuudesta. On onneksi niitäkin. Eivät tosin ole voittava vaihtoehto. Mutta jos asiaa alkaa miettiä. En mä halu politiikoilta sen kummempaa. Kunhan kaikki ei muuttuis. Sais pitää duuninsa ja kotinsa. Politiikoilla on niiden duunit. Ja niistä jokainen on siellä tekemässä meille suomalaisille parempia mahdollisuuksia elää onnellista elämää. Vaikka sitä toisinaan onkin niin pirun vaikea nähdä. Joten tämä ei ole kisa voitosta, vaan meidän suomalaisten arkipäiväisistä asioista hoitavien ihmisten raadollinen rekrytointiprosessi. Ei todella käy kateeksi. Siis numero lippukkeeseen ja kohti kevättä.