Työviikko käy jälleen ehtoota kohti. Olin eilen pitkästä aikaa pelaamassa Padelia. Enää se ei ole viikottainen laji. Ryhmä, jossa pelasin viime vuonna hajosi siihen, että kaksi innostui harjoittelemaan ja pelailemaan paljon. Useita kertoja viikossa. Kaikissa mailapeleissä tasavertaiset pelikaverit on kaiken aa ja oo. Kun erot alkavat kasvaa, ei voittajan puolen fiilis ole paljoa kummempi häviäjän puolen olotilasta. Jos voitto tulee liian helposti, hyvän olon tunne on vain muutama prosentti siitä, mitä se on silloin, kun voitto tulee taistelun kautta. Niinpä olen nyt osallistunut peleihin, kun vanhasta sulkapalloryhmästä jääneet kaverit pyytävät. WhatsApp-ryhmään kuuluu enemmän kuin neljä ja nopeimmat ovat mukana. Kova oli hiki lopussa ja taitaa mennä vielä yksi yö ennen kuin paikat kipeytyy. Hidastuu iän myös tuokin. Ennen kipeät paikat huomasi seuraavana aamuna, nyt se tulee sitten, kuin ei enää muista pelaamassa käyneenkään.
Kävin jälleen tiistaina Espoossa, kun kävin jututtamassa paria tiimiläistä. Toinen on jäämässä eläkeelle, toinen on vielä tuore tapaus. Molempien kanssa oli kiva ja luontevaa jutella kahden kesken. Vaikka meillä on koko tiimi koolla joka viikko, niin osa asioista tulee esiin vasta kahden kesken. Ja näin sitä pääsee itsekin kysymään mielipiteitä erilaisiin asioihin ilman, että muiden läsnäolo vaikuttaa vastaukseen. Ja kun olin autolla liikenteessä, pääsin myös kyläilemään tyttären luona. Seutu, missä Lotta asuu, on sellainen, että kadun varrelta löytyy kiekkopaikkoja ja tilaa. Auton sai helposti parkkiin. Kämppä näytti jo siistiltä. Tavarat olivat löytäneet paikkansa. Ja jotenkin siinä sai muistiin kaikuja omasta nuoruudenajan yksiöstä. Ne ovat kivoja muistoja. Sitä nuoruusaikaa.
Me meinataan lähteä Lotan kanssa lokakuussa eteläiseen Saksaan, Munchenin kaupunkiin viikonlopuksi. Lennetään lauantaina aamupäivällä ja palataan Suomeen maanantaina pimeän tultua. Asutaan vuokra-asunnossa pari yötä ja tutkintaan kaupunkia ja sen nähtävyyksiä, syödään ravintoloissa ja vietetään kahden kesken aikaa enemmän, kuin pitkään aikaan. Lupasin Lotalle keväällä, että mikäli hän saa opiskelupaikan, voitaisiin sitä juhlia tähän tyyliin. Ja mikäs siinä, on sitä itsekin kiva päästä käymään kaupungissa, missä olen ollut kymmenisen vuotta sitten viimeksi. Ja pieni lyhennys myös työviikkoon. Ja toivottavasti kaunista syyssäätä mannermaiseen tyyliin.
Kuvaaja otti kuvia häissä. Tästä kuvakulmasta näkee, kuinka haituvat ohenee ja siilitukka tekee tuloaan.
Kävin kiristämässä köysiä, kun kovia tuulia luvattiin.
Sunnuntai on jälleen käsillä. Tällainen hieman laiskanpulskea, kun tuli eilen riekuttua myöhään yöhön. Oltiin Naantalissa Luonnonmaalla viettämässä hääjuhlaa ja vastavihittyjen uuden kodin tupaantuliaisia. Koti suurella puutarhatontilla. Oli metsää ja kasvimaata. Suojainen takapiha ja tilaa riittävästi. Talo oli varmaankin seitkytlukulainen, punaista tiiltä ja puunväriset ovet, ja listat. Rempattu ja mm. tehty uusi näyttävä kylypuhuone ja sauna. Etäisyys kaupunkiin tai Turkuun on toki messevä. Mutta etäyö tai reissutyö ovat sellaisia vaihtoehtoja, missä asuinpaikka voi helposti venyä. Ja onhan useimmille auton käyttö jokapäiväistä ja se onkin hyvin henkilökohtaista, että miten jaksaa tai ylipäätään näkee autossa vietetyn ajan, onko se lupsakkaa köröttelyä ja pääosin ihan mukiin menevää puuhaa vai sittenkin hermojen kiristystä ja pulssin nousua. Kävellen ja fillarilla hommasta tulee usein lupsakkaa ja varsinkin taajama-alueella liikkuessa.
Tehtiin tuossa juuri myös muuttoilmoitus. Postille ja digi ja väestövirastolle vai mikä lie puljun nimi olikaan. Peruutin myös nettiliittymän lisänopeustilauksen nykyisessä osoitteessa. Näiden lisäksi pitäisi vielä tehdä ainakin sähköliittymän tilaus. Siinä onkin pähkäilemistä, kun ollaan eletty pari viime vuotta ilman omaa sähkösopimusta. Meni tuo viimevuotinen sähkökeskustelu siltä osin vähän ohi, kun ne suuret vaihtelut eivät meidän kiinteään maksuun vaikuttaneet. Yhtiön sopimus ulottui pahimman yli. Mutta nyt sitten paluu perinteisempään malliin, missä maksaa se oman kulutuksen mukaan. Ja ottaako pörssisähkö vai kiinteähintainen. Näistä kirjoitellaan paljon uutisia tänäpäivänä. Aika tylsä aihe, kun ennustaminen on aina enemmän tai vähemmän huuhaa-puuhaa tai turhaa jauhantaa. Olen ajatellut liittyä tähän pörssihinnoitteluun ja katsoa miten se vaikuttaa psyykkeeseen, kun hinta syystä tai toisesta nousee äkisti. Talviaikaan tyynet pakkaspäivät ovat yksi todennäköisimmistä skenaarioista, missä hinta nousee. Saa siis nähdä, vielä on hetki aikaa pähkäillä.
Huommenna lähtee viimeinen koko viikko nykyisessä osoitteessa. Kyllä sitä ihan mielellään jättää tämän nykyisen taakseen. Äänimaailma ja toisaalta myös tämä erilaisten naapurien määrä ympärillä. Kun se on suuri, mahdollisuus kaikenlaisiin ääniin nousee ymmärrettävästi. Rivitalossa meille tulee yksi seinänaapuri ja sekin saunan tai keittiön takana. Eli ei kukaan yllä tai päällä. Ei myöskään hissiä tai rappukäytävää. Noh, niin kuin olen ennenkin sanonut, tämä lienee menneen täällä vähän päähän. Tai ihon alle, niin kuin sanotaan. Mutta minkäs teet, en millään muotoa ole kiinnostunut kuulemaan, mitä naapurin jaskalla on tänään mielen päällä. Tykkäisin keskittyä omiin asioihin.
Syyskuu ja mikä keli. Oli kertakaikkisen hienot ilmat viikonloppuna. Läksittiin matkaan jo torstaina, kun otettiin vielä, ainakin kerran, tähän kauteen etätyöpäivä veneessä. Herättiin perjantaiaamuna seuran saaripaikasta Aspholmista ja ryhdyttiin töihin. Satamassa oli muitakin, mutta taidettiin olla ensimmäisten joukossa hereillä. Pilvinen aamu ehti vaihtua aurinkoiseksi ennen lounasta ja siitä se jatkui puolipilvisenä iltaan asti. Matkattiin perjantaina työpäivän jälkeen luonnonsatamaan Äspskäriin, kohteeseen, missä emme ole ennne olleetkaan. Tero oli omalla veneellään myös matkassa ja koska hän matkasti yksin, autettiin hänet rantaan rantautumalla itse ensin ja ottamalla sitten köydet ja vene vastaan. Hyvin se onnistui, tyynessä säässä varsinkin.
En muista, että olisi näin hieno ja ehkä sellainen sopivan lämmin keli ollut montaa kertaa sitten kesäkuun helteiden. Ja silloinkin se meni ajoittain jo vähän tukalan puolelle. Mutta näin syksyisin, ilma on seesteisempi. Tänäänkin auringon edessä oli joku usvakerros ja saaret ja maisema näyttäytyi hienolta usvakerroksen takaa, kun aurinko antoi väriä omalla tyylillään. Mietittiin tuossa juuri takaisin päin tullessa, että lienee vielä mahdollisuus pari kertaa mennä tänä syksynä. Seuraava viikonloppu menee kaverin häissä/tupareissa. Ja sitä seuraava on sitten viimeinen ennen muuttoa. Joten saa nähdä, voiko silloin lähteä, vai onko muuttoon valmistaututminen vielä niin vaiheessa, että pitää pysyä kotona. Ja sitten muuton jälkeen, malttaako silloin lähteä saaristoon viikonlopuksi, kun on uusi kämppä näpeissä. Noh, nähtäväksi jää. Ja ilmojen haltijalla on myös sanansa sanottavana, toisinaan sääennusteet helpottavat päätöstä. Tämän päivän aurinkoisen myöyätuulipurjehduksen jälkeen olo on aika naatti, joten taidan ottaa iisisti ja avata telkun. Adios.
Etätyötoimiston ovinäkymä. Kylläpä meni työpäivä jälleen nopeaan tässä ympäristössä.
Äspskärin poukama. Grillattiin kalliolla ja tuskailtiin kymmeniä hyttysiä.
Brännskärin laiturilta tänään aamulla, pilven lomasta aurinko lämmitti aika-ajoin.
Matkalta kotiin, ei sitä oikein saa kuvaan, kuinka hieno syyskuun päivä olikaan kyseessä.
Saatiin vinkkiä meriseuralaiselta muuan purjehduskisoista. Sellaisista, mihin saa osallistua kuka tahansa. Noh, hetken mietin, kunnes ajattelin, että mikä ettei. Viikonloppupurjehdukset kun ovat usein samantyyppisiä, oli tällainen tapahtuma ihan mukavaa vaihtelua. Ja mielenkiintoista tekemistä myös. Niinpä kerroimme tulevamme ja suuntasimme viime perjantaina Nauvoon yöksi. Periaate tähän kisailuun oli hyvin matalan kynnyksen mukaista. Riitti, että menee paikalle kipparikokoukseen ja sanoo haluavansa mukaan. Niinpä menin lauantaina aamupäivällä Nauvon segelsklubbenin kerhotalon eteen ja ilmoittauduin mukaan. Lähtö oli siitä tunnin päästä ja se meni aika lailla ohi. Emme olleet hereillä, kun lähtö tapahtui. Niinpä meidän osaksi jäi ohittaminen. Matkaan lähti lopulta 17 venettä, olimme maalissa kuudentena ja lopputuloksissa yhdeksäntenä. Meidän tasoitusluku oli hieman yläkanttiin, joten tipuimme tuloksissa ehkä yhden pykälän liikaa. Mutta sillähän ei ole tuon taivaallista väliä, kun ei puhuta mistään kärkisijoista. Kivaa oli joka tapauksessa ja taas opin ja opittiin molemmat jotain uutta. Ensi kaudella siis jälleen. Seuran omat kisat ja ehkä tämäkin, se järjestettiin tänä vuonna viidettä kertaa.
Yksi mieleenpainuvimmista tilanteista lauantaina oli se, kun sääilmiöt pisti kunnolla showta pystyyn. Tultiin ihan mukavaa nopeutta kohti Airiston motellin edustalla olevaa itämerkkiä, kun nähtiin meren pinnassa erilaisia vihertävän sävyjä. Varsinainen taideteos. Aurinko taisi paistaa jostain pilviverhon välistä. Käännyttiin merkillä ja katsottiin eteenpäin, missä aurinko paistoi kesäisesti ja tuuli oli tipotiessään. Samaan aikaan, kun käännyin katsomaan taakse Turun suuntaan, taivas oli todella synkkänä. Olimme jossain rajakohdassa, missä pilvet tai rintamat kohtasivat. Hetki siitä ja yht äkkiä takaa kuului hirveä purjeiden pauke. Käännyin katsomaan ja näin kun takaa tuleva vene oli ihan poikittain, masto melkein meressä. Hurjan näköinen tilanne ja siinä meni hetki tajuta, että mitä siinä oikein tapahtui. Purjevene säilyi ehjänä ja nousi pystyyn. Ja kun tilannetta oli hetken kauemmin tujoittanut, tarjusimme, että se oli trombi. Pyörre eteni meren pinnalla kohti saaren rantaa. Ehdin siinä miettiä, että älä nyt vaan tänne tule. Ei se tullut. Olimme muutaman sata metriä tapahtumapaikalta, aitiopaikalla. Onneksi tässä epäonnisessa veneessä kaikki selvisivät säikähdyksellä ja yhdellä mustalla silmällä. Luonnossa on voimaa.
Hurjasta purjeduskilpailusta tultiin jälleen takaisin laatikoilla sisustettuun kotiin. Muutto on nyt varattu. Kaksi muuttomiestä ilmestyy oven taakse kahdeksan jälkeen 27.9. Siinä yhteyssä siirtyy mm. sänky, joten ensimmäinen yö uudessa osoitteessa tapahtuu samaisena päivänä. Hain töistä muuttovapaata, joten saadaan tehdä koko päivä muuttoa. Itse kun ajetaan mm. telkku ja tietokoneet näyttöinen härpäkkeineen. Myös valaisimet, verhot ja ehkä jotain muuta jää muuttomiesten jälkeen. Meillä on siinä sitten pari iltaa aikaa viimeistellä tämä ja siirtyä lopullisesti rivitaloasumiseen.
Perjantaina Orhisaaren kohdilla alkoi aurinko jo laskea uhkaavasti 19:30 aikoihin.
Kisan loppumetreillä hurjassa 1,5 solmun nopeudessa jouduimme päästämään kanssakilpailjan ohi.
Veneitä oli paljon ja ilmakin lopulta suosi. Kilpailun alkupuoliskon aikana vain satoi.
Nimet on nyt papereissa. Asunnon myynti ja asunnon osto ovat toteutettu onnistuneesti. Koti, jossa nyt kirjoitan, jää vanhaksi neljän viikon kuluttua. Uusi osoite tulee voimaan todennäköisesti juurikin keskiviikkona neljän viikon päästä. Oltiin eilen myyjän roolissa Turun keskustassa olevassa pankkikonttorissa. Tänään olin valtakirjalla toisessa pankissa, meidän pankissa ja tällä kertaa ostajan roolissa. Molemmilla kerroilla pisimmän ajan vei se, kun pankin henkilö poistui ja lähti hoitamaan rahojen siirtoa. Onneksi jutun juurta löytyi helposti sekä eilen, että tänään ja aika kului luontevasti. Yhden vuorokauden tilillä oli paljon rahaa. Nyt jäljellä on roposet ja velkaa päälle. Tällaista tämä touhu on. Oli miten oli, odotukset ovat korkealla ja viimeiset viikot täällä tulee menemään valmistelujen ja työviikkojen värittäminä. Myös veneelle ollaan vielä lähdössä, sen verran hyvin pakkaus on edistynyt. Ja kaikkea ei voi kuitenkaan pakata paljon ennen muuttoa, muuten elämisestä tulee hankalaa.
Hanna ei ollut tänään ostotilaisuudessa mukana, kun työpäikka järjesti samana päivänä tiimipäivät. Ovat tiimiytymässä iltaan asti. Tämä oli tiedossa jo kaupppapäivää sopiessa, niinpä ehdimme tehdä valtakirjan, mikä oikeutti minut allekirjoittamaan kauppakirjan meidän molempien puolesta. Muuten kaikki panttaukset, yms. sopimukset hyväksyttiinkin verkkopankissa etukäteen. Paljon tehdään jo nykyään etänä ja sähköisesti, mutta vielä muutama paperi pitää allekirjoittaa pankissa.
Huomenna meikäläisellä on vuorossa päivä Espoossa, kun kokonnumme myös koko tiimi päiväksi yhteen. Saamme kuulla esityksiä yhden yksikkömme osa-alueen töistä. Ja toki saamme viettää aikaa niiden kanssa, joita ei näe niin usein. Pääsen aamulla kotiovelta kollegan kyytiin, joten matka tulee menemään helposti ja leppoisissa merkeissä. Takaisin tullaan iltapäivällä ja Turussa varmaan kuuden aikoihin. Sitten onkin torstai melkein siinä ja jälleen perjantai. Eipä siinä. Kivaa aikaahan tämä on.
Kesälomat vuonna 2023 ovat lopussa. "Slut", niin kuin saaristossa joku saattaisi sanoa. Kivaa oli niin kauan, kuin sitä kesti. Tultiin eilen kotiin purjehdusreissulta, joka kesti noin kaksi viikkoa. Pisimmällä kotoa käytiin Maarianhaminassa, tällä kertaa itäsatamassa. Oltiin siinä kaksi yötä, kun oltiin sitä ennen seilattu pitkiä päivämatkoja, niin oli kiva välillä tehdä muutakin, kuin seilata. Niinpä tutustuttiin paikallisbussilla Kastelholman linnaan ja pelattiin frisbeegolfia jo edellisiltä kerroilta tutuksi tulleella radalla. Maarianhaminan lisäksi käytiin mm. Kumlingessa, Kökarin Helsö -satamassa, Bärössä, Bodössä, Yxskärissä, jne. Merkille pantavaa tällä kertaa oli uudet hienot paikat, kunten Bärö ja siellä ollut ravintola, sekä vanha vartiotorni. Myös Bodössä syötiin ravintola-annoksia, sekä Kökarissa. Ja kaikki nämä oli erityisen herkullisia annoksia, kuten abborafileet tai wienersnizeli. Jotenkin Kökarin Helsö veti kuitenkin pohjat, oli niin kertakaikkisen maukkaat annokset molemmilla. Bärön Klada Laxen taas veti pohjat loppulaskussa. Ja toinen juttu oli privatesaunat, erityiset saunat, joista uusia tuttavuuksia oli Kökärissa tämäkin. Rinteessä, melkein veden päällä sijaitseva, kauniilla maisemilla varustettu sauna, oli loistava paikka rentoutua kahden kesken. Myös Bodössä ja Stenskärissä varattiin sauna vain meille kahdelle. Ja vielä yksi kohokohta oli Bärön, entisen merivartioaseman vartiotorni. Se oli hieno kokemus. Ensinnäkin näkymät saaristoon, mutta myös ajatus siitä, että se on ollut jonkun työpaikka, silloin, kun ei vielä tutkat ja kamerat hoitaneet merialueiden valvontaa.
Tapahtumia ja kokemuksia, yllättäviä ja uusia, niitä tällainen purjedusloma ja määrätty uteliaisuus tuo tullessaan. Välillä on kiva mennä tuttuun paikkaan, mutta yhtä kiva on välillä ottaa selvää uudesta kohteesta tuttujen vinkistä tai esim. partiolaisten kirjasta katsomalla. Paikan valintaan liittyy yön yli ulottuvat tuuliennusteet ja mahdollisten satamien suojaisuus, sekä syyvydet, jotta meidänkin veneellä pääsee rantaan. Tällä kertaa viisi kertaa päädyttiin sellaiseen satamaan tai rantaan, missä ei olla ennen oltu.
Nyt kun lomat alkaa olla vietetty, on aika luoda ajatukset arkijuttuihin, työjuttuihin ja tulevaan muuttoon. Seuraavat viikot tulevat menemään kohtuullisen nopeasti, otaksun, sen verran tulee mm. matkoja pääkaupunkiseudulle ja muutenkin töissä odottaa todennäköisesti kaikenlaista. Ja näiden lisäksi ensi viikolla asioidaan pankissa kahtena päivänä, sekä jatketaan hyvään vauhtiin päässyttää pakkaamista. Ajattelin myös keskiviikkona, sen jälkeen kun kaupat on varmoja, tilata muuttopalvelun ja muuttolaatikoita. Näillä näkymin huonekalut muuttaa muuttofirma ja se tullee tapahtumaan keskiviikkona 27.9. Silloin osoite vaihtuu ja Luolavuoressa aletaan käydä enää visiitillä. Jotain muutetaan itse ja sitten tehdään lähtösiivous ja otetaan ehkä pari kuvaa muistoksi. Yksi sivu kääntyy jälleen tässä meidän asumissaagassa, mutta onneksi kaikki merkit viittavat siihen, että seuraava sivu saa pölyyntyä kaikessa rauhassa.
Bärössä ajettiin melkein talliin. Ruopattu satama ja lupsakka satamamestari.
Vartiotornissa oli jäljellä asiaan kuuluvaa välineistöä.
Ei pöllömpi maisema vartijalla ihmeteltävänä.
Me Kastelholmin linnassa.
The restaurang, Kökar Hellsö. Suosittelen. Ensi vuonna jälleen mahdollista.
Moni satama oli rauhallinen näky näin Elokuun loppupuolella.
Jurmossa oltiin aikanaan edellisellä veneellä. Nyt toista kertaa.
Eikä Mattssonin satamakonttori Jurmossa paljon enempää voisi kuvauksen kohteeksi sopia.
Yxskärissä saavutettin aamulla aurinkoa ja rauhaa, kun muut lähti heti aamulla.
Stenskärissä luontopolku vie korkeuksiin. Hieno paikka. Vietettiin hääpäivää.
Dalskärissä seurattiin aamulla sumun hälvenemistä.
Viikoissa on määrättyä nopeuden lisääntymistä havaittavissa. Päivät töissä ja viikonloput jossain päin suomea vievät ajatuksia sinne tänne, ettei siinä oikein huomaa ajankulua. Ja olin tässä juuri pari päivää myös työmatkalla. Tunnelmat kertoo, että matka pääkaupukiseudulle lisääntyvät. Johtuu paljolti siitä, että uusi pomo istuu siellä ja sekä kaksi tiimiläistäni.
Suurin viikolla tapahtunut asia oli kuitenkin se, että tyttäreni muutti Helsinkiin. Tiistaina lopeteltiin ajoissa ja vuokrattiin pakettiauto. Täytettiin se Aninkaisenkadulla tavaroista ja lähdettiin köröttelemään moottoritietä. Sänky ja pöytä piti kantaa portaissa, muut tuli hissillä, erä kerrallaan. Päästiin siinä vähän ennen iltapäiväruuhkaa kehäkakkoselle, siitä länsiväylälle ja edelleen Lauttasaareen. Paikka löytyi kohtuullisen helposti ja pihalle sai auton niin, että oli helppo purkaa lasti ja roudata hissille. Jälleen pöytä ja sohva kannettiin rappuja. Noh, siitä lähdetiin vielä kotiin, eikä sen kummempia tuntemuksia siitä, että tytär jää tänne. Mutta kävin eilen moikkaamassa Lottaa hänen töissään Forumin kauppakeskuksessa Helsingin keskustassa. Ostin Smoothien, nautiskelin sen. Katsoin kun Lotta teki erilaisia drinksuja asiakkaille ja vastaili ohikulkijoiden kysymyksiin. Siitä kun sitten lähdin hotellille päin ja sanoin, että moikka nyt, ööö.. on tää vähän outoa. Hän jää sinne suuren maailman keskelle, samaan aikaan kun itse vetäytytyy rauhallisimmille asuinalueille. Haikeaa se oli. Ei siitä mihinkään pääse. Lohtua tuo se, että aina kun olen työmatkalla ja yötä helsingissä, ehdin mainioisti nähdä ja käydä kylässä. Kotona tai töissä.
Asuntokauppoja on sovittu tapahtuvan elokuun lopussa. Toimitaan sekä myyjänä, että ostajana. Peräkkäisinä päivinä on määrä pistää nimeä paperiin. Yhden yön sitä saa olla pikkuvelkainen ja vailla omistusasuntoa. Seuraavana päivänä asia korjaantuu jälleen. Mutta meillä alkaa juuri näillä näppäimillä loma ja olenkin viimeksi tänään hoitanut asioita, kun mereltä tai saaresta se on vähän haastavampaa. Siis huomenna köydet jälleen irti ja matkaan. Takaisin Turkuun on määrä tulla perjantaina tai lauantaiaamuna, kun Hannalla on rippijuhlat agendalla. Mutta siihen asti, annetaan arkihuolien olla ja syvennytään luontoon.
Tää oli joku mansikka+banaani, jne. Hyvää.
Elokuu pyörähti käyntiin sateisissa merkeissä. Luonto tykkää. Myös maanviljelijät, kunnes sataa liiaksi. Ja onhan tällainen rivikansalainenkin hieman sitä samaa, että mitä tahansa tapahtuu päivästä toiseen, se saattaa alkaa tympiä. Omalle kohdalle tämä sadekausi osuu sopivasti lomajaksojen väliin. Ainakin toivessa nimittäin on, että parin viikon päästä ei enää sada. Ainakaan joka päivä. Ja onhan sadepäivät usein hyviä sisätyöpäiviä. Kuten vaikka pakkaamiseen taikka valaisinjärjestelmien muutoksiin. Olen tässä alkanut poistaa niin sanottuja älyvalaisinratkaisuja. Kun tarkoitukseni on ottaa nämä tällaiset valaisimien ohjaussysteemit mukaan ja tehdä tästä asunnosta jokapojan asunnon. Tarkoittaen sitä, että kun kämppä luovutetaan, valaisimet syttyvät seinäkatkaisijoista.
Sain tänään puhelun pankista. Suuret pankit toimivat nykyään niin, että vakihenkilöstä on harras muisto vain. Netissä täytetään lainahakemus. Siihen laitetaan tietoja ja se lähetetään järjestelmään. Tulee automaattivastaus, joka kertoo, että saatte lainan, mutta tämä ei sido teitä, eikä pankkia. Siis aivan turha vastaus. Noh, muutaman päivä meni ja sain tosiaan tänään puhelun. Tarkensin vähän, että nyt meillä on jo uusi asunto kiikarissa ja tarjouskin on jo tehty. Ensi maanantaina meidän on määrä käydä varsinainen lainaneuvottelu puhelimessa. Kasvoikkain ei taideta tavatakaan.
Sen lisäksi pyysin välittäjää sopimaan meidän nykyisen kodin kauppapäivän elokuun loppuun. Saataisiin näin tapaamiset kalenteriin ja sovittu kaupat oikeaan järjestykseen. Näyttää vielä siltä, että nämä kaikki tulee menemään ihan putkeen.
Viikonlopuksi meidän on määrä ajella Sulkavalle ja tavata siellä vaimon serkkuja ja heidän puolisoita. Itsekin kuulun näihin puolisoihin. Olemme käyneet ennenkin, usean kerran, mutta viime vuodet ovat jääneet väliin. Pääasiassa purjevene on vienyt voiton. Nyt sijainti ja toisaalta pitkän paussin jälkeen on kiva mennä. Ja mukaan lähtee myös seuraava sukupolvi, kun ovat hekin ehtineet ja pikkuaikuisiksi. Saa nähdä minkälainen mökkiviikonloppu siitä tulee. Matkaa ainakin on ihan riittävästi. Google Mapsin mukaan 438 km ja 4 tuntia, 45 minuttia. Ja tauot päälle. Taidetaan olla perjantaina aika illalla perillä.
Asuntonäytöstä toiseen tässä on kuljettu. Mennessä mieli täynnä toiveita ja haaveita, pois lähtiessä pääosin pettymystä ja toteamista, ettei tämä ollutkaan sitä mitä ajattelin. Tämä on tällaista tunteiden kanssa painimista, nopeita nousuja ja laskuja. Olemme käyneet nyt useammassa sellaisessa, missä netissä olevan tarinan ja kuvien perusteella voisi kuvitella asuvansa. Keskiviikkona käytiin kahdessa. Ensin kerrostalokämppä hautausmaan vieressä. Ylin kerros, hulppea terassi, ei seinänaapureita, näkymät kaukaisuuteen. Mutta sisällä oli paikoin ahdasta. Makkarit olivat sanalla sanoen liian pieniä. En ymmärrä tätä nykyajan, talo oli vuodelta 2017, tapaa käyttää kaikki neliöt tehokkaasti. Mihin ihmiset enää mahtuu, jos sänky vie koko huoneen. Voi laittaa yhden yöpöydän, kahta ei mahdu. Entä työpöytä taikka nojatuoli, ei voi edes kuvitella. Toiveet kattohuoneiston ja mahtavan kattoterassin osalta valui kuin hiekka käsistä.
Noh, sen jälkeen mentiin kotiin ja parin tunnin päästä Uimarinkadulle rivitaloa katsomaan. Sellainen punatiilinen kahden kerroksen rivariasunto. Päätykämppä ja alla autotalli. Mentiin sisälle ja kun tultiin alakerran perälle, niin siinä oli keittiö, ruokapöytä ja takka nurkassa. Tila oli hämärä, vaikka oli heinäkuu ja kello kuusi. Yläkerrassa oli parveke, joka varjosti alakerran ikkunoita, sen lisäksi takapihan reunoilla oli puita ja pensaita siihen malliin, että pihalle ei näe, muttei pihaltakaan näe. Siinä oli jotenkin suojainen tunnelma, mutta kyllä valoa saisi tulla edes kesällä. Yläkerta oli valoisampi ja kiva. Olohuone oli ylhäällä. Ja makkareita. Seitkytluvun talossa oli pinnat lastulevyä, tms. Ei se oikein säväyttänyt. Juttelimme välittäjän kanssa niitä näitä, eipä sinne jonoa ollut. Hintapyyntö oli mielestäni aika kova.
Torstaina käytiin jälleen katsomassa yhtä. Sellainen, joka oli vain Oikotien palvelussa ja siinä oli maininta "tulossa myyntiin." Ilmeisesti jokin halvempi tapa aloittaa myynti ja katsoa kiinnostusta. Tässä yksinkertaisessa ilmoituksessa vetosi asiat: päätyasunto, yhden tason asunto, ilmalämpöpumppu ja sijainti. Kyse on pientaloalueesta, lähellä palveluita, sekä sen ikäisestä alueesta, että puita ja pensaita riittää. Mentiin paikalle ja asukas, kauppamies puhelahjoista päätellen, esitteli kämpän itse. Tässä tapauksessa ensivaikutelma teki vaikutuksen. Pinnat oli siistit, keittiö laitettu, huoneet sopivan tilavia ja yhden tason kämpät tuntuu vaan avarammilta. Rivariasunto sijaisee Ruohonpään alueella, lähellä Paalupaikkaa.
Näiden lisäksi jo kauan sitten kiinnostusta herätti Katariinanlaakson rivitaloasunto. Persoonallinen, valoisa, kompakti, mutta riittävät tilat omaava asunto. Sijanti pihalla olemisen ja lähialueilla liikkumisen kannalta loistava. Mutta sitten toistaalta Katariinanlaakso alkaa olla vähän kaukana kaikesta. Ei kauppaa kävelyetäisyydellä, ja matka töihin taikka kaupungille yli 5 km. Etäisyydet on lähinnä olleet siinä esteenä. Ja toisaalta se on halpa ja ollut kauan myynnissä. Se herättää omalla tavallaan epäilyksiä, miksi se ei kelpaa kenellekään.
Ja nyt sunnuntaina voinkin kertoa, että olemme jättäneet tarjouksen Ruohonpään rivitaloasunnosta. Ja se tarjous hyväksyttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli nykyisen asunnon kauppa ja uuden asunnon kauppa sen jälkeen menevät normaalisti, me muutetaan syyskuun lopussa Koukkukankareentielle. Niinpä, aika älytöntä. Kävimme asunnossa kaksi kertaa. Siinä on sitä jotain, toki nyt kesällä piha ja vihreä ympäristö tekevät oman osansa. Mutta päätyasunto. Ainut naapuri seinän takana. Seinän, mihin rajoittuu meidän puolelta sauna, pesuhuone, kodinhoitohuone ja keittiö. Meidän makkari tulee kauas siitä, lähes ulkokulmaan, eli ei naapuria yllä, alla tai sivulla. Sen lisäksi asuntoon kuuluu rempattu keittiö, olohuone ja makkarit. Märkätilat sitä vastoin on alkuperäiset ja me tehdään ne tulevina vuosina. Takapiha löytyy, terassi, pensaita, kukkia. Yhtiö on pieni, kahdeksan asuntoa. Paljon asioita hoidetaan itse, mm. ruohonleikkuu. Kämppään kuuluu myös lämmitetty ulkovarasto. Sinne saa tavaraa ja kenties pienen nikkarointialueen. Odotamme molemmat innolla ja olo on myös huojentunut. Oltiin viikonloppuna purjehtimassa ja siinä juteltiin, että kyllä onni taas potkaisi. Miten voikin olla, että tällainen kämppä tuli tarjolle samoihin aikoihin, kun meidän oma menee kaupaksi. Sitä se ollut ehtinyt kukaan muu viedä, vaikka yksi tarjouskin oli jo tehty. Ja vaikka kymmenkunta kämppää katsastettiin tässä kuluneiden kuukausien aikana, vain yksi teki sellaisen vaikutuksen, että tämän mä todella haluan ja mieluummin vähän äkkiä.
Dalskär ja kivilaituri. Heinäkuu ja lomalaisia meidän seurana.
Asunto sijaitsee punaisen pallon kohdalla, tontin perällä.
Saatiin kodistamme ostotarjous. Huh huijjaa. Tehtiin vastatarjous ja nyt odotellaan. Kuinka olikaan niin, että kuten viimeksi kirjoitin, olin jo luopunut toivosta näiden viimeisten kävijöiden osalta. No nyt kuitenkin kävi niin, että puhelin soi tänään. Siellä oli välittäjä. Hän kertoi, että asiakkaat ovat tehneet teille tarjouksen. Se oli reilut kuusi prosenttia alle meidän pyynnin. Varmaan ihan normaalia näinä aikoina, kun asuntoja ei turhan paljon myydä. Yritämme saada sitä vähän takaisinpäin ja myös siirtää päiviä, kun alkuperäisessä tarjouksessa meille tarjottiin kämpän tyhjentämistä elokuun loppuun. Siis noin kuukauden päähän. Noh, pyysimme kuukautta lisää, eli syyskuun lopppuun mennessä. Ehkä ennen, mutta viimeistään silloin. Katsotaan siis, mitä tästä seuraa. Pallo on nyt mahdollisilla ostajilla.
Lisätään vielä rivi. Meidän vastatarjous hyväksyttiin. Kaupat pyritään tekemään elokuun loppuun mennessä ja pois nurkista pitää olla syyskuun loppuun mennessä. Nyt siis alkakoon suunnitelmien tarkentaminen seuraavan kodin osalta. Ei muuta kuin jänniä aikoja, joten mikäs siinä.
Uusi viikko lähti jälleen käyntiin. Työpäivä takana ja vapaa-aika edessä. Näihin työpäiviinkin liittyy sellainen kuin vapaa-aika. Voi tehdä asioita, joita itse haluaa. Lähdin esimerkiksi tänään puoli neljän aikaan fillarilla Piispanristin Tokmanniin. Tarvitsin muistikortin, jotta saan päivitettyä veneen plotteriin uusimman version ja kun googlailin näitä muistikortteja, osoittautui Tokmannin hinta kilpailukykyiseksi. Varsinkin Prismaan verrattuna, joka myös ilmestyi kärkipäähän hakutuloksissa. Tästä Luolavuoresta pääsee pieniä teitä pitkin Piispanristille. Ei tarvi missään kohtaa mennä vanhan ykköstien viertä, vaikka siellä kulkeekin hyvät pyörätiet molemmin puolin. Sitä vastoin vähän liikennöityjä teitä kulkee samansuuntaisesti lähes loppuun asti. Loppupäässä menen joutomaana säilyneen palstan poikki polkua pitkin. Kaikkiaan kiva reitti fillaroida.
Tässä mennään vielä kolme työviikkoa ja sitten alkaakin loma numero kaksi. Olen tässä kesäviikkoina yrittänyt ideoida ja luoda raportteja ja näkymiä esille. Uusi pomo tuntuu olevan erittäin kiinnostunut näkemään miten paljon tapauksia meille tulee, mistä eri kanavista, mistä päin organisaatiota, jne. Tämä tällainen datasta kuvia tekeminen on kiinnostavaa ja mielekästä. Siinä on sellainen puoli, että kun luulee saavansa jotain valmiiksi, tuleekin jo seuraava idea ja homma paranee entisestään. Välillä se kyllä saattaa pakittaakin. Minut palkattiin aikanaan analyytikoksi nykyiseen yksikköön. Viimeisen vuoden päivät olen alkanut ajatella, että tosiaan, olen yrittänyt ja löytänyt erilaisia kiinnostavia tapauksia, mistä on ollut iloa organisaatiolle. Olen onnistunut tekemään pomot tyytyväisiksi. Se on aina kivaa, kun saa itseään ylemmän tyytyväiseksi.
Mennyt viikonloppu meni Pohjanmaalla, kun vierailimme Hannan vanhempien ja veljen perheen luona. Mentiin torstaina ilalla ja tehtiin perjantaina etätöitä olohuoneesta. Muuten viikonloppu meni jotakuinkin normikaavan mukaan. Syötiin, katsottiin televisiota, saunottiin, katsottiin televisiota, syötiin, jne. Nukuttiinkin välissä. Ja käytiin vierailulla Kyrö Distilleryn terassilla. Aurinko paistoi sopivasti. Ovat saaneet hyvin sen toimimaan. Ihmisiä tuli ja meni ja kiertuekävelylle näytti osallistuvan paljon porukkaa kesäisenä lauantaina. Juomat oli kylmiä ja maistui hyvälle. Oltiin matkassa kolmistaan, kun Leevi lähti tällä kertaa meidän mukaan. Viikonloppu meni leppoisissa ja kylläisissä tunnelmissa. Kotona voi sitten paastoilla, jossain kohtaa taas.
Ensi viikonloppuna lähdetään jälleen purjeiden kanssa etenemään. Meinataan tehdä etätöitä veneeltä perjantaina ja ehkä seuraavana maanantaina. Vielä on hakusessa kohteet ja edes ensimmäinen. Tuuliennusteet tarkentuvat päivä päivältä ja tämä vallitseva epävakainen sää teke oman osansa ennusteiden pitävyyteen. Paljon on ollut ämmiä liikkeellä, siis matalapaineita, jotka television sääkartoilla merkataan M-kirjaimella. Joten saa nähdä mihin mennään. Joka tapauksessa palvelusatamia etätyöpäiville ja luonnonsatamia viikonlopulle. Tällainen on pläni.
Ja vielä loppuun hiljaisena käyvästä asuntokaupasta. Viimeiset katsojat kävivät pari viikkoa sitten. Mutta ovat olleet hiljaa sen jälkeen, joten se siitä. Pientä muutosta tilanteeseen saattaa tuoda toinen vastaava kämppä, joka tuli myyntiin viereisestä talosta. Eri taloyhtiö. Paljon samoja piirteitä, joitakin eroja. Toivottavasti se tuo ihmisiä, jotka haluavat samalla katsastaa myös meidän kämpän. Tilanne on kuitenkin yleisesti vaisu. Rakennusyhtiöitä kaatuu ja isommatkin ovat jollain tasolla pulassa. Uusia, lähinnä kerrostaloja, on Turussakin myytävänä useita. Ja lisää on valmistumassa. On siis ostajan markkinat. Vaikka sitä on välillä vaikea uskoa, ostajia on niin vähän liikkeellä. Noh, viikko kerrallaan mennään. Ja keskitytään muihin asioihin.
Pitkät on pellot ja aukeat maisemat
Heinäkuu 2023 on ollut aurinkoa ja sadekuuroja. Niin myös Isossakyrössä.
Aika juoksee, päivät soljuu, kuukauisikin on jo yli puolen välin. Kesä on ihmisen parasta aikaa. Näin on joskus sanottu. Ja eikä siinä, peräähän väitteessä on. Vaikka juuri äsken tulinkin vaimon kanssa töistä kotiin pyörällä sotkien ja saimme vettä niskaan kohtuullisesti, niin on kesässä määrätty huolettomuus, auringon tuoma hymy ja rentous, joten kyllähän me voidaan samaistua sanontaan. Vaikka sitä tässä oikeastaan tulin kirjoittamaan, että eipä oo kirjoittajaa näkynyt. On ollut kaikenlaista muuta puuhaa. Jäi nimittäin tuo lomakertomuskin kesken, kun viimeksi tuntui, ettei jaksa enää, pistetään se nyt esille vaan. Siis palataan vielä hetkeksi lomapurjehdukseen ja tarkemmin heinäkuun ensimmäiseen päivään.
Heinäkuun ensimmäinen, vuonna 2023 jää muistiin. Ainakin toistaiseksi. Oltiin nimittäin tulossa Tallinnasta kohti Suomea ja matkalla säätila vaihtui. Valmistauduttiin paluumatkaan niin, että katsottiin tuuliennusteet edellisenä iltana ja pääteltiin siitä, että lähdetään ajoissa, niin ehditään kovimman tuulen koittaessa jo Suomen rannikolle. Niinpä laitettiin herätyskellot soittamaan seiskalta ja matkaan lähdettiin kellon ollessa kahdeksan. Kaikki näytti alussa hyvältä. Tuuli puhalteli lounaasta ja sataman lähellä mukavalla 4-5 m/s nopeudella. Kun päästiin vähän ulommas, ensimmäinen saderintama ja tummat pilvet nappasivat meidät käsittelyyn. Vettä tuli reippaasti ja tuuli yltyi nopeasti. Meillä oli vielä siinä vaiheessa täydet purjeet. Onneksi se alue meni ohi melko nopeasti ja niinpä laskimme isoa ja kiristimme kakksoreivin narun. Etupurje oli auki vain vähän. Silti kulku oli reipasta. Ensimmäisen sadealueen mentyä katselin taivaalle ja näin lännestä lähestyvän, vielä edellistä massivisemman, tummien pilvien muodostaman rintaman ja sanoin Hannalle, että katso tuonne.
Kun tämä rintama saavutti meidät, se oli menoa. Ensinnäkin sade oli niin kovaa, että näkyvyys katosi. Nähtiin ehkä sata metriä. Tässä kohtaa menetimme myös näköyhteyden Teron ja Pirkon veneeseen. Heti tuli sellainen tunne, että nyt ollaan omilla ja mitenhän heidän käy. Seuraavaksi ehdin miettiä, että liikumme koko ajan, emmekä näe mikäli edessä on jotain. Onneksi on laitteita. Kovin sade kesti ehkä puoli tuntia, enkä enemmän tai vähemmän. Vettä tuli niin paljon, että välillä piti pyyhkiä kasvoja, että näkee. Myös merestä roiskui lämmintä vettä ja kasteli välillä kun ämpärilä heittäen. Tuuli nousi yhtä aikaa sateen kanssa. Ja sen jälkeen aallot. Aloin ohjata enemmän myötätuuleen, että homma olisi edes hieman iisimpää. Mitä enemmän purjeveneellä kulkee vastatuuleen, sitä kovemmaksi suuhteellinen tuuli kasvaa ja höykytys siinä samassa. Lopulta löysin tasapainon sivutuuleen, mikä tarkoitti, että päädyimme lähes Helsinkiin, vaikka aikeena oli kulkea viistosti kohti länttä, niin paljon kuin mahdollista. Noh, sade hellitti, tuuli ei, aallot ei. Matka kesti useita tunteja, lopulta pääsimme Porkkalan niemen taakse ja suojaan satamaan, missä pitkästä aikaa paistoi aurinko ja saattoi ottaa rennosti ja kerrata päivän tapahtumia. Vene ja miehistö kesti koettelemuksen. Saappaat oli perillä puolillaan vettä. Oli sellainen pesukoneen ja linkouskäsittelyn jälkeinen fiilis. Tällaista on avomeripurjehdus.
Loppumatka Porkkalan jälkeen oli iisimpää. Tultiin Hankoon pitelemään vielä kovempia tuulia. Yötäpäivää puhalteli kovaa. Oltiin siinä kaksi vuorokautta. Itämeren portissa. Saunottiin, käytiin kaupassa ja kaupungilla. Kuljettiin lautalla mantereelle. Nukuttiin jotenkuten. Kolmantena päivänä päätimme jatkaa. Saimme jälleen Teron ja Pirkon kiinni. Oltiin Högsårassa, Södrä Benskärissä, Tisronskärissä ja siitä tultiin Satavaan. Lomapurjehdus oli jälleen vaiherikas ja erilaisia paikkoja täynnä. Kyllä tällainen tapa viettää kesälomaa sopii mainiosti. Onneksi meillä on vielä toinen lyhyempi setti tulossa Elokuussa.
Loman jälkeen vene oli viikon satamassa. Viime lauantaina lähdettiin pikkukierrokselle Lotta mukana. Mentiin ensin Birsskäriin. Mahduttiin hyvin. Iltaan mennessä veneitä tuli lisää. Ja sen jälkeen meinattiin mennä sunnuntaina iltapäivällä Nauvoon, mutta sinne ei niin vaan mahtunutkaan. Tuuli oli jälleen kohtalaista, joten monet olivat ilmeisesti jääneet paikoilleen. Kun lähestyimme, edustalla pyöri pari purjevenettä ja kumivene siinä ympärillä. Kumiveneen nuori kaveri kysyi veneen kokoa ja ollaanko tulossa yöksi. Pyörittiin siinä hetki. Kaveri lähti kuselle ja hetken päästä, kun kumivene palasi, siinä olikin toinen kippari. No hän kyseli jälleen samat ja siinä kohtaa röyhkeimmät olivat jo menneet meidän ohi ja oltiin jonossa ehkä viidentenä. Hanna soitti Aristolle ja kyseli paikkaa. Uusiseelantilainen palveli iloisesti ja varasi meille paikan. Ajettiin sinne. Ja saatiin vielä hyvä kohta suojan puolelta. Helsinkiläisiä oli joka paikassa runsaasti. Eli kyllä heinäkuu on vähän niin ja näin, ainakin tässä lähistöllä. Turhan ruuhkaista monessa satamassa. Noh, me tehtiin vielä maanantain etätyöpäivä veneestä. Ja tultiin iltapäivällä Seilin septin kautta reippaassa myötätuulessa Satavaan. Airistolla oli rauhallista.
Tristonskärin poukama oli suojassa tuulelta, muttei pieniltä aalloilta, jotka kiertyivät veneen perään.
Käytiin myös Vesterisen keikalla Kauttuan Ruukissa, kivinavetassa. Oli loistava keikka.
Airiston laituri melko täpö. Harvinaisempi näky.
Nyt on jälleen seilattu isosti. Suomenlahtea ristiin rastiin. Käytiin Kotkassa asti itään ja Tallinnassa etelään päin. Ja siinä matkalla oli kaikenlaisia satamia ja tapahtumia. Tultiin perjantaina kotiin, kun loman viimeiselle viikonlopulle oli tiedossa poikien kokoontuminen, kun yhdelle lapsuudenkaverille järjestetään polttarit. Ja toisaalta on kivakin tulla kotiin hetki ennen, kuin työt alkaa. Ehtii hiukan asettua ja paluttaa mieliin kotona asumisen rutiineja. Maanantaina pitäisi sitten mennä töihin. Siitäkin tuntuu olevan pitkä aika, kun viimeksi olin työpaikalla.
Me lähdettiin tämänkertaiselle pujehdukselle kolmisen viikkoa sitten ja jo toista kertaa ensimmäinen kohteemme oli meriseuran tukikohta ja purjehdustapaaminen. Osallistuttiin seuran leikkimieliseen kisaan kolmihenkisen joukkueen turvin. Tero tuli meidän paattiin kolmanneksi. Tuulen ollessa heikkoa, kisa typistyi. Ja siinä eteläpoijun kohdalla oli sitten maali. Me oltiin siinä vaiheessa kisassa toisena. Tämä jäi myös lopputuloksiin, joten ensimmäistä kertaa, useiden yritysten jälkeen, pääsimme tuulettamaan palkintopallisijoitusta. Kisan jälkeen saunottiin ja juhlittiin, ilta huipentui hyvän musiikiin tahtiin ja varsinkin, kun sain toimia osan illasta tiskijukkana.
Kisan alku oli rauhallinen, kun tuuli oli heikkoa. Ollaan kuvan oikeassa laidassa.
Myös kisan loppu oli rauhallinen, kun tuuli oli heikkoa.
Seuran paikasta lähdetiin jatkamaan matkaa ensin Paraisten saaristoon, sitten Hiittisten saaristoon ja pikkuhiljaa kohti itää. Pisimmät päiväetapit oli noin 50 merimailia, vähän yli tai alle. Juhannukseksi parkkeerasimme paatit Helsinkiin. HSK:n kotisatamaan Lauttasaareen. Vapaita venepaikkoja saa vuokrata, ja juhannuksena se oli helppoa, kun vapaita paikkoja oli useita. Otimme kaksi yötä ja saimmekin olla kutakuinkin keskenämme koko alueella. Paikka tarjosi wc-tilat, suihkut ja saunan. Siellä oli kummallisin kiuas mitä olen nähnyt. Lasikansi aukesi nappia painamalla ja puhaltimet alkoivat puhaltaa kuumaa ilmaa kiukaasta. Sauna lämpeni äkkiä ja kiuas oli hetkessä tulikuuma. Tämän produktio on varmaankin tehty ajatuksella "paljon nuoria harjoittelemassa purjehdusta syksyllä ja palaavat kylmissään satamaan".
Hiittisten saaristoa, oli tyyntä, joten taitettiin matkaa konevoimalla.
Ejskäret -nimisestä saaresta löytyi hyvä ankkuroitumispaikka.
Auringolasku värjästi taivaan hienosti.
Helsingissä käynti veneellä oli kiva kokemus. Varsinkin tämä Lauttasaaressa sijainnut paikka oli rauhallinen yösija. Ja siitä pääsi metrolla tai bussilla kätevästi keskustaan. Käytiin juhannusaattona mm. Allas-nimisessä ulkouimalassa. Siis uima-altaita, merivesiallas, saunoja ja ravintola, sekä paljon oleskelutiloja aurinkotuoleineen. Vietettiin kesäpäivää auringonpaisteessa maisemia ihaillen ja kylmiä juomia nauttien. Erityisesti uusi ananaksen makuinen lonkero jäillä sopii mainiosti hellepäivään.
HSK:n satama, paljon veneitä vakipaikoilla. Me oltiin yhden laiturin päässä.
Aurinkoa, altaita ja näkymät Helsinkiin. Kiva kokemus.
Suppilaudalla voi tutustua vaikka satamaan tarkemmin.
Helsingistä jatkettiin edelleen itään ja vaikka saaria on vähemmän ja sitä kautta mahdollisia luonnonsatamia, niin Porvoon saaristosta löydettiin Bockhamn. Se oli kaunis ja suojainen lahti, mainio paikka rauhallisesta kesäillasta nauttimiseen. Sinne tuli iltaan mennessä paljon veneitä. Mm. lahdessa oleviin pojuihin kiinnityi useampi vene, se tuntui olevan suosittua. Vene kiinni poijuun ja hyppy uimaan. Suurin osa oli lähistöltä, me oltiin Turusta.
Bockhamnin grillipaikka oli tehty kestämään.
Veneitä oli lahdella, kun ilta tummui.
Kotkassa merimuseon edessä oli parkissa Tarmo.
Lopulta päädyimme Kotkaan, josta tuli kertaheitolla uusi ennätys itäänpäin suuntautuneista purjehdusreissuista. Kotkassa valitsimme pohjoisrannalla sijaitsevan vierassataman, joka löytyi niin karttasovelluksesta, että netistä. Todellisuus vain oli näitä lupauksia karumpi. Toimintaa oli ilmeisesti ollut vielä muutama vuosi sitten ja se oli suunnattu etupäässä venäläisille asiakkaille, joilla on suuri jahti. Niin sanotun vierassataman taustalle merkityn yrityksen päättäjissä oli hieman kyseenalaisia henkilöitä. Yövyttiin siinä. Kukaan ei tullut kysymään mitään, eikä tavattu yhtäkään henkilökunnan edustajaa, niinpä emme myöskään maksaneet mitään, eikä toisaalta käytetty mitään palveluitakaan, kun niitä ei ollut. Myös vessat oli lukossa. Ihmettelen vain, ettei missään kaupungin nettisivullakaan ole päivitettyä tietoa siitä, että tämä satama ei ole enää toiminnassa.
Kotkan vierassatama. Rakennukset vanhoja, tunnelma kuin hylätyssä paikassa. Viimeinen lukitsi ovet.
Kotkan edustalla sijaitseva Kaunissaari oli hieno paikka. Se kuuluu muuten Pyhtään kuntaan. Saaressa on kylä ja paljon vanhoja rakennuksia, kahvila ja ravintola, kalamyyntiä ja museo. Löydettiin myös uimaranta. Silloin oli lämmin päivä ja uiminen maistui virkistävänä. Saari on ympäröity isoilla kivillä. Niitä oli rannallakin, eikä ainakaan se kohta, mistä me mentiin, ollut mikään hiekkaranta. Kävely kivien päällä oli hieman hankalaa.
Kaunissaari oli kivistä tehty.
Satama oli suuri ja laiturit uusia.
Kaunis oli saari ja sen ympäristö.
Porvoon saaristosta löytyi munasaari, Äggskär. Se on Porvoon kaupungin saari ja siellä oli uusi laituri. Grillipaikkojakin oli, elämänsä ehtoopuolella tosin, sekä huussi. Grillattiin rantakalliolla ja nautittiin lämpimästä säästä. Otin puhelimella kuviakin saaresta, mutta niistä ei yhtäkään säästynyt, kun verkkoyhteys oli huono ja puhelin kun jäi tämän munasaaren rantaan. Kävi nimittäin niin, että ensin illalla puhelin mennä putosi kädestä suoraan kalliolle naamapuoli alaspäin. Näyttöä suojannut lasi meni ruhjeille ja mm. kamera meni epäkuntoon. Liekö tämä iltainen tapahtuma ja sitä seurannut mielipaha vaikuttanut seuraavan aamun toimintaan?! Nimittäin aamulla huussista palattuani olin laiturilla, pistin puhelimen hupparin mahataskuun, otin vasemmalla kädellä pallogrillistä ja oikealla veneen kaiteesta kiinni. Tässä yhteydessä menin sen verran vinoon, että puhelin sujahti luodin lailla löysästä taskusta ja klops, pieni osuma laiturista ja plumps, se oli meressä. Siinä pääsi kirosana ja sitten tuli hetkellisesti kylmä olo. Mietin myöhemmin, että oliko iltaisella puhelimen pudottamisella vaikutusta siihen, että laitoin puhelimen huolettomasti taskuun. Noh, nyt olen opetellut pärjäämään ilman. Puolitoista viikkoa on mennyt ihan hyvin. Vaikka se monessa yhteydessä tuleekin mieleen.
Tässä viimeinen ilta puhelimen kanssa. Seuraavana aamuna se oli meren syleilyssä.
Idästä tultiin takaisin Helsinkiin ja tällä kertaa pohjoissatamaan, käytännössä kaupungin keskustaan. Palvelut tulivat lähelle ja käytettiinkin kauppapalveluita hyväksi. Sekin oli kiva kokemus. Tero ja Pirkko ovat näyttäneet meille satamia ja reittejä. Olemme näin saaneet eteemme kaikenlaista, vain seuraamalla perästä. Ja Helsingistä matka jatkui Talinnaan. Tuuli oli lähes täydellinen, matka taittui genaakkerilla ja isolla mukavaa vauhtia. Ja siinä on aina sellainen extrafiilis, kun iso sininen purje pullistuu ja vene alkaa liikkua entistäkin kevyemmin.
Helsingissä jälleen. Koko ryhmä, joskin kaikki eivät huomanneet kuvausta, sattuneesta syystä.
Nina Stadissa
Ja purjehtija hellevaatteissa. Ei pala iho.
Tallinnassa meinattiin ensin mennä Piritan satamaan. Hetki sen jälkeen, kun oltiin saatu vene kiinni, meidän viereen saapui paikallinen purjehtija jonka melkeinpä ensimmäinen kysymys oli, miksi te tänne tulitte? Tämä on kaikkein kallein. Vieressä oleva Kalevi jathklubi on halvempi ja paljon kivampi. Soitin sinne ja onneksi siellä oli juuri kaksi paikkaa vapaana. Ja kun pääsimme laituriin, tajusimme kuinka paljon mukavampi ympäristö ja miljöö olikaan. Purjeveneitä paljon, myös paikallista purjehdusharrastutoimintaa sekä vuokrapaatteja, sekä telakka, missä korjattiin ja huollettiin pääasiassa purjeveitä. Rakennukset olivat perua Moskovan olypialaisista vuodelta 1980. Ja sen kyllä pystyi aistimaan. Piritajoki laskee mereen juuri sataman kohdalla ja vesi oli näin ollen kirkasta. Oltiin Tallinnassa kaksi yötä. Nautittiin olosta ja halvoista hinnoista, vaikka Viron hintataso onkin noussut, ei se silti Suomen tasoa vielä ole.
Moskovan olympialaista on jo aikaa. Ja se näkyy.
Kalevi jahtklubin ympäristö on purjeveneitä ja telakkaa.