Juhlintaviikonloppu alkaa olla ohi. Perjantaina aloitettiin työpäivän jälkeen ja tavattiin työkavereita etkoilla. Tai oikeastaan ihan ensin saatiin vieraaksi yksi kollegoista, jonka kanssa Hanna on tekemisissä työrintamalla. Hän asuu lähellä ja tuli meille hetkeksi ennen kuin lähdettiin kaupungille. Löytö-niminen baari on ollut useamman kerran melkolailla täynnä meikäläisiä, kun bussikyyti juhlapaikalle lähtee Tuomikirkon pihalta. Tavattiin siis osa jo siinä ja sitten lähdettiin kuuden jälkeen varta vaste järjestetyllä bussikyydillä Turkuhalliin. Puitteet olivat jälleen ilmavat. Iso ilta, pitkiä pöytiä, tunnelmavalaistus, ruokaa, juomaa, musiikkia ja myös karaoke. Aika meni nopeasti. Kivaa oli ja sain jälleen tutustua ihmisiin paremmin, sekä jutella sellaisten kanssa, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Kiva kun tuollaisia järjestetään yhä, vaikka maailma muuttuu ja tässä ajassa säästöt ovat monessa kohtaa päällä.
Noh, eilen otettiin iisisti, löhöttiin sohvalla ja katsotiin telkkaria. Pimeän tultua lähettiin kävellen jälleen keskustaan. Oli määrä nähdä Mika ja Heli Denniksessä. Legendaarisessa paikassa, joka erinäisten vaiheiden jälkeen on jälleen toiminnassa samassa paikassa, kuin aina ennenkin. Tilasin pasta-annoksen. Se oli maukasta ja sopivan kokoinen. Pizza kun on monta kertaa liian iso kerralla syötäväksi. Pastasta ja hyvä mieli. Ravintola oli aika täynnä kun mentiin, joten ruokia sai hetken odotella. Onneksi meitä oli neljä, niin juttua riitti varsinkin, kun emme ole hetkeen tavanneet neljästään. Ja kun syömingit oli hoidettu, lähdimme kohti Apolloa. Kävimme Mariskan keikalla. Siitä voi sanoa, että jos päivän mittaan oli vähän edellinen ilta painanut, niin tuollaisen esityksen jälkeen väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Mariska on rock, hyvä laulaja ja biisintekijä, mutta myös hyvä esiintyjä. Hymyilevä, sopivasti asennetta ja uskottava. Pidin kuulemasta ja näkemästä. Bravo. Kun keikka oli ohi, lähdimme narikan kautta taksijonoon. Kotiintuloaika oli tullut.
Jouluvaloja takapihan puussa. Näkyy myös olohuoneeseen.
Keikkatunnelmia Apollosta.
Kaksi remppakohdetta. Vasemmalla pikkuveski, vaihe suunnittelu. Oikealla mun huone, vaihe tapetin poisto.
Sunnuntai ja kello on noin seitsemän, päivä on jo laskenut ja pimeä jälleen vallannut maiseman. Vaikka vähän valkoista saatiin ja se antaa hiukan toivoa valoisammasta, mutta melko läpitunkevaa tuo musta on. Ehkä ensi viikolla lisää lunta. Ainakin nyt ennusteessa näytää olevan pakassäätä seuraavat päivät. Joten ulkona on ollut kiva kävellä ja kun meillä tässä uudessa kodissa on palveluita moneen lähtöön kävelymatkan päässä, niin mikäs siinä on sitten ollut potkia itsensä liikkeelle. Ja kun tuo uusi sporttikellokin koristaa rannetta, se vaikuttaa siinä mielessä, että sitä pyrkii saamaan edes vähän aktiivisuutta jokaiseen päivään. Enimmäkseen se on ollut kävelyä viime päivät, kun on työmatkat sekoittanut viikkoja siinä mielessä, että uintiaamut ovat jääneet vähiin.
Työmatkat ovat tulleet jäädäkseen. Siltä se ainakin nyt näyttää. Lähes joka viikko tulee jotain asiaa Espooseen, joko itse löydän syyn mennä tai pomolla on jokin ajatus tai kolmas vaihtoehto on se, että siellä tapahtuu jokin kokous. Kuten tässä tulee tapahtumaan ensi ja sitä seuraavalla viikolla. Junamatkoja Leppävaaraan tulee enenevissä määrin. Ja ensi viikolla, kun menen torstaina, menen sen verran ajoissa, että meinaan vihdoin ottaa selvää siitä, miten pääsen tämän uuden pikaraitsikan pysäkille. Ja kuljen sen kanssa perille. Olettaen, että se on aikataulussa, eikä esimerkiksi ajanut kolaria matkalla Leppävaaraan.
Marraskuu on mennyt vauhdilla. Niin kuin ajattelinkin. Ja tähän kuukauteen on jo mahtunut monenlaista kohtaamistakin. Viimeisimpänä Sisko ja Jussi tulivat tietokone kainalossa käymään. Pientä laittoa siihen. Ja sitten eilen tuli ensin Lotta. Viipyi yhden yön. Ja pian Lotan jälkeen Artur ja Emilia tulivat kyläilemään. Kaikkien kanssa oli kiva nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Ja ensi viikolla ulkoillaan, kun ensin keskiviikkona tukka lyhenee parturissa, sen jälkeen mennään teatteriin. Torstaina päivä Espoossa ja perjantaina firman pikkujoulut Turkuhallissa. Ja jossei tämä riitä, niin on meillä liput lauantaille Mariskan keikalle Apolloon. Eli kohti hulinaviikkoa. Eikä tässä, marraskuu on mun kuukausi.
Käytiin naapurissa sijatsevassa laattakaupassa hakemassa ajatuksia.
Otin talvikuvan takapihalta. Ei lehtiä, mutta silti huono näkyvyys.
Olin viikonloppuna laivalla ja olen lähdössä muutaman tunnin päästä jälleen laivalle. Lähdettin perjantaina Jarnon ja Jarin kanssa risteilylle. Tämä oli jo kolmas kerta Jarnon kanssa putkeen. Melkeinpä perinne siis. Ja perinteisesti reissu oli jälleen monin tavoin kiva. Aikaa yhdessä, se lienee se suurin juttu. Saa syventyä asioihin, saa kysyä ja kuunnella. Saa pitää myös hauskaa ja nauttia juhlatunnelmasta. Tällä kertaa ilmassa oli pikkujoulumaista riemua, kun monet olivat lähteneet porukassa liikkeelle. Oli tosin perheitäkin ja kaikkia muita. Sekalaista joukkoa. Valvoin itse jo lähes tavaksi muodostuneesti puolen yön paikkeille. Tai tällä kertaa meni vähän yli, mutta Jari ja Jarno sitä vastoin jaksoivat pidemmälle. Aamulla löysin kaverit siinä kymmenen jälkeen ja siitä mentiinkin ensi töiksemme aamupalalle. Mietittiin siinä spa-alueelle mennessä, että porukkaa oli jotenkin enemmän kuin edellisillä kerroilla. Oliko koronarajoitukset vielä viimeksi voimassa tai sitten vaan parempi tuuri. Nyt ajoittain altaat oli vähän liiankin täynnä. Mutta aurinkotuoleilla ja saunassa sitä vastoin hyvin tilaa. Joten kyllä se siinä meni, positiivisen puolelle kääntyi spa-kokemus tälläkin kertaa.
Tänään lähden samalla laivalla ja jään aamulla kyydistä. Tukholman satamaan, jos kävelen noin kilometrin Slussenin asemalle ja hyppään tunnelbanan kyytiin. Sillä pääsee muutamassa minuutissa keskustan ali toiselle laidalle, missä firman konttori lymyää. Olen käynyt siellä useita kertoja, vaikka viimeisestä taitaa olla nyt jo aikaa. Mutta vanhasta muistista se tulee. Sinne on helppo mennä. Ja pidän itse laivalla kulkemisesta Tukholmaan mukavampana, kuin lentämistä. Varsinkin Turusta kone lähtee kukonlaulun aikaan ja paluu on keskiyön aikaan. Ei kiitos.
Vettä tihuttelee, tummaa ja mustaa. Pimeää piisaa. Tällaista on marraskuu ja meikäläisen synttäripäivä toisinaan. On joskus paistanut aurinkokin, ehkä tunnin, hyvällä tuurilla. Ja ihan vaakaan. Mutta onhan tällaisessakin säässä ulkoilu ihan mukavaa. Oikeissa varusteissa nimittäin. Menin aamulla fillarilla töihin. On etuvalo, takavalo ja hihassa heijastin. Tihutteli menemään siihen malliin, että perillä oli hanskat, takki ja housut aika lailla märkiä. Takki ja hanskat kesti veden, farkut sitä vastoin ei. Mutta sisätöissä, toimistossa vaatteet kuivuu. Takaisinpäin olikin jo kuivempaa. Hämärää, vaikka kello ei ollut puolta neljää. Kävin kotona, vaihdoin hieman joustavampaa vaatetta ja lähdin Länsikeskuksen Prismaan. Fillarilla. Siellä oli pakettiautomaatissa määrä olla itselleni synttärilahjaksi ostamani urheilukello. Mutta kun näpyttelin koodin automaattiin, niin mitään ei tapahtunut. Koitin toisen kerran, eikä mitään. Menin info-tiskiltä kyselemään, mutta eivät he voineet asialle mitään. Soitin neuvontanumeroon ja sain kuulla, että järjestelmässä on vika. Tänään toimitetut paketit ovat ja pysyvät automaatissa. Vielä ei tiedetä kuinka kauan. Niinpä lähdin tyhjin käsin kotiin päin. Ja taas fillarilla.
Lähdin vielä kerran fillaroimaan, kun en löytänyt, melko kattavasta ruuvivalikoimasta sopivia pikkuruuveja avainkoukkujen kiinnittämiseen. Tai vaatekoukkuja ne kait oikeasti on, mutta meidän tapauksessa toimivat naulakkona avaimille. Tuli ostettu 20mm paksu tammilevy. Eikä mulla tosiaan ollut sitä lyhyempiä 3mm paksuja ruuveja. Niinpä suhautin motonetiin ja ostin 3x16mm uppokantaisa ruuveja. Ja takaisin päin tullessa tihkusade voimistui jälleen. Ei muuta kuin huppu kypärän yli ja antaa pyörän viedä. Hyvin kulki ja kun ei tuuli vaivannut, oli kuitenkin kaikesta huolimatta kiva polkea.
Siis 45, keski-ikä, hyötyliikunta, sporttikello, jne. Nyt taidan tästä siirtyä jääkaapin kautta sohvalle. Loppuilta menee siinä ja huomenna taas töihin. Fillarilla, niin kuin ehkä arvata saattaa. Ei muuta kun valoja päälle ja villasukkia jalkaan. Kyllä se marraskuu tästä.
Siinä se nyt on. Seinään kiinnitettynä ja vielä metallikoolaukseen.
Marraskuu ja pimeä perjantai. Yksi niistä illoista, mitkä aloittavat jo iltapäivällä. Tämän tietää tulevan, mutta silti se yllättää. Vähän niin kuin liukkaat kelit ja talvirenkaat. Mutta sellainen ihminen on. Lukee ja miettii, oppii ja opettelee. Silti yllättyy. Noh, se siitä. Oltiin tuossa töiden jälkeen pitkästä aikaa Uittamon saunassa. Artur lähti mukaan, joka meidät vei sinne vuosia sitten ensimmäisen kerran. Se on kiva paikka saunoa ja turista, vaihtaa kuulumisia. Ja käydä kylmässä vedessä uimassa tai vain istua terassilla ja katsella Papinsaaren valoja. Ja taas saunoa. Tehtiin muutama kierros. Porukkaa oli aika ajoin paljon ja pukkari on aina vähän sellainen ikävän ahdas. Mutta selvittiin. Ja nyt kun kello on puoli yksitoista, alkaa silmät lipsua ja lupsua.
Meikäläisen synttärit on ensi maanantaina. Siis ihan muutaman päivän päästä. Ja tällä kertaa tulee tällainen puolitasan täyteen. Puolet yhdekästä kymmenestä. Tai kun alkaa 1, 2, 3, mitä tulee sen jälkeen. Tuntuu siltä, kuin tässä olisi muutama samanikäinen vuosi takana ja kenties myös edessä. Jotenkin suurin muutos elämässä tapahtui siinä kohtaa, kun oma tytär muutti pois kotoa. Sen jälkeen elämä on joustanut, mutta silti vakiintunut. Vaikka mennä ja tulla voikin vapaasti, niin silti sitä tulee pääsääntöisesti kotiin ja menee ajoissa nukkumaan. Sitä vaan arvostaa ja se tuntuu parhaalta. Useimmiten. Joskin toisinaan on kiva myös rikkoa rutiineja. Tehdä jotain poikkeavaa ja kokeilla. Tuskin se onnistuu, mutta miksei voisi kuitenkin kokeilla. Meillä on huomenna suunnitelmissa viettää ennakkoon mun synttäreitä. Lähteä sadepäivän takia bussilla kaupungille. Käydä syömässä ja juomassa. Ehkä leffassa taikka kylpylässä kellumassa. Katsotaan, mitä sitä tulee mieleen ja mihin mieli vie. Meidän pihatalkootkin siirrettiin sunnuntaille. Huomenna on ilmeisesti aika Marraskuinen keli.
Matkat sinne tänne ovat nyt takana ja taas saa olla viikonlopun kotona vaan. Ensin oltiin Lotan kanssa lomailemassa yhdessä ja vietettiin pari päivää Munchenissä, minkä jälkeen jo seuraavana päivänä suuntasin takaisin Helsingin lentokentälle ja tapasin siellä työkollegan ja meidän pomon. Lähdettiin yhdessä kohti Norjaa. Me kolme ollaan meidän yksikön johtoryhmä. Kuulostaa hassulta, mitä on katsonut vaikka diiliohjelmaa telkusta ja siinä johtoryhmä pitää kokouksia ja tulee päätöksen kanssa takaisin. Noh, jotenkin noin se menee. Mutta joka tapauksessa oli kiva tutustua paremmin, kun vain me kolme istuttiin illalla pitsojen ja oluen äärellä Oslon keskustan ravintolassa.
Tuosta Munchenistä jäi mieleen aurinkoiset päivät ja kuinka aurinko paistoi ylhäältä. Vähän kuin täällä keväisin. Vaikka päivän pituus juuri eronnut Etelä-Suomen vastaavasta, mutta silti päivä tuntui ihan eriltä. Kuvissa näkyy kuinka valoa tulvii asuntoon, ja ulkona taivas oli kuin kesällä. On siinä jotain miellyttävää ja sellaista, mistä itsekin voisi nauttia. Valo ja nimenomaan auringonvalo on sellainen voiman tuoja ja hyvän mielen luoja. Ehkä se vielä korostuu, kun sitä ei saa säännöllisesti.
Toinen juttu mitä mun ja Lotan matkalta jäi mieleen oli se, että oltiin ensi kertaa kaksi aikuista liikkeellä. Kämppä, joka otettiin airbnb:n kautta oli juurikin sopiva meille. Tilava, valoisa ja sellainen, missä toinen sai talon toisen päädyn ja toinen toisen. Mulle jäi keittiö, kun otaksuttiin mun heräävän ensin. Ja niin siinä myös kävi. Sen seurauksena väsähdin iltaisin ajoissa. Menin nukkumaan paikallista aikaa samoihin aikoihin, kuin kotona arkena. Käytiin siinä tullessa kaupassa ja ostettiin aamu-/iltapala tarvikkeita. Napattiin viinihyllystä myös yksi viiden euron riesling. Se maistui molemmille.
Käytiin äsken viemässä pari useita vuosia jätesäkissä olleita mattoja pesuun. Sellainen elämää pidempi käytävämatto ja pienempi käytävämatto. Siis kapeita ja pitkiä. Vietiin länkkärin prisman kiinteistöstä löytyvään 24h pesulaan. Koneet on suuria ja hoitelevat suuremmatkin matot muitta mutkitta. Siinä se pyöri puoli tuntia. Sen aikaa käytiin kaupassa ja käveltiin kauppa ympäri. Muutamalla eurolla saa sen lisäksi maton tangolle kuivumaan. Vuorokauden puhaltaa lämmintä ja sen jälkeen sen voi hakea. Avain on autossa. Katsotaan huomenna, mikäli ne kaksi käytävänmattoa ovat kuivanneet.
Mun pääty. Nukkumapaikka ja ruokapöytä. Kattoikkunat toivat valoa.
Käveltiin olympiapuistoon ja ilma oli niin kaunis syysilma, kuin osaa kuvitella.
Ihasteltiin stadionia ja katsottiin puhelimesta Lasse Vireniä ja Wilma Murtoa.
Oslosta otin yhden kuvan ja se on tässä. Siistä ja uuden karheaa.
Huomenna meikäpoika lähtee lomalle Saksaan. Lupasin tyttärelle, että mennään kahdestaan johonkin, jos hän onnistuu pääsemään opiskelemaan. Ja kun hän pääsi, alkoi meillä pikkuhiljaa muhia päässä tämä yhteinen matka. Kohde valikoitui pitkälti mun ehdotuksesta, kun Lotta harvoin vaatii mitään, taikka edes heittää ilmoille. Ei taida olla mitään suosikkikohdetta Euroopassa. Saksa on sopivan matkan päässä viikonloppumatkalle. Ja eteläosissa on vielä lämmin syksy menossa, toisin kuin täällä. Näytti olevan yölämpötila kympin paikkeilla. Aamulla siitä sitten kipuaa. Joten kiva taablata kaupungilla ja käydä katsomassa nähtävyyksiä. Meillä ei oo pahemmin suunnitelmia valmiina vaan ajateltiin mennä päivä kerrallaan. Kyllä suurissa kaupungeissa tekemistä riittää ja tällaiselle matkalle tärkeintä on kuitenkin yhteinen aika. Saa ihan rauhassa vaihtaa ajatuksia puolin ja toisin. Siis auf wiedersehen.
Paatti valmiina talven tuloon. Tehokaksikko teki hommat suit sait.
Purjehduskausi 2023 oli säitä ja tunnelmia laidasta laitaan. Oli hieno kesän alku, kun lähdetiin pitkälle matkalle ennen Juhannusta. Kaksi ensimmäistä viikkoa silloin aurinko helotti ja lämmintä oli. Mutta kolmas viikko näytti, mitä tämä kesä oikeastaan lopulta oli. Vaihtelevaa. Sanalla sanoen. Säätilat heitteli alun helteiden jälkeen kuivasta sateiseen ja kylmästä lämpimään. Joten siis tämä kausi ei samalla tavalla jäänyt muistoihin, kuin pari edellistä. Tai siis muistoihin kyllä, mutta sellaisena ihanana kesämuistona ei. Toisaalta ei kaikki kesät voi olla priimaa. Näin se vain on. Nyt kun syksy on päällä ja veneen syyspuuhaat kiireimmillään, on kiva muistella mennyttä kautta ja sitten unohtaa purjehdus hetkeksi. Keväällä sitten taas uutta kohti.
Huomenna mennään vielä pistämään pressu veneen peitoksi. Ajattelin pyörittää myös konetta niin, että glykoli kiertää putkissa. Ja Hanna meinasi vielä puhdistaa ruumatilat. Niissä on myös vielä jotain tavaraa, mitä pitää tuoda kotiin. Ja metalliosat laitetaan lopulta ruumaan talvehtimaan. Sen jälkeen, sikäli kun huomenna kaikki onnistuu, saa vene olla seuraavat viikot omillaan. Sitten käydään mahdollisten myrskyjen koittaessa tai runsaan lumen tulon koittaessa. Ja, jos ei näitä syitä ilmaannu, käymme muuten vaan katsastamassa. Naruja pressuun tulee paljon, joten yhdestä se ei ole kiinni. Mutta ensimmäisen pettäessä on hyvä alkaa korjata, nimittäin muuten seuraava ja seuraava saattaa myös pettää. Ja jossain kohtaa iso pressu saa tuulesta sellaista voimaa, että se vetää loput narut irti kerralla. On sen verran kovia puuskia ollut liikkeellä viimeksi tänään.
Siinä meidän liikkumisomaisuus. Tai fillarit kyllä puuttuu.
Raskasta iltaa. Ei niinkään musiikkimielessä, vaan raskaan päivän jälkeistä iltakolotusta jäsenissä. Enpä muista, että oltaisiin ennen hoidettu maston lasku tai poisto ja veneen nosto samana päivänä. Tänään näin tapahtui. Herättiin pimeään aikaan, melkein kuin arkena ja oltiin telakalla ajoissa. Teimme vielä viimeistelyjä, kun kaikenlaista irroitettavaa liittyy mastoon. Lisävoimat, osasto 1, saapui puoli yhdeksän. Isukki osallistui ensimmäistä kertaa näihin talkoisiin. Ja sitten ysin aikaa Reetta ja Jussi tulivat mukaan remmiin. He ovatkin jo vanhoja konkareita, sen verran monta kertaa ollaan tehty näitä askareita yhdessä. Saatiin vaijerit ja furlexit irti ja masto ilmaan. Ensin se ei meinannut nousta, oli ilmeisesti sen verran vinossa nosturiin nähden, että panttasi takareunasta. Noh, pieni siirtyminen ja uusi yritys. Lähti ja ei mennyt kauaa, kun masto oli ilmassa ja valmiina siirrettäväksi laiturille.
Kaikille löytyi tekemistä ja kun masto painaa paljon, ei nostajia ole koskaan liikaa. Käytimme nyt laiturilta alas nostamisen apuna pikkunosturia ja se meni tosi hyvin. Haasteita tällä kertaa toi nouseva vesi, joka valtasi pikkuhiljaa telakka-aluetta. Noh, pääsimme kuta kuinkin kuivin jaloin telineelle ja saimme yhteistyössä maston ylähyllylle. Siellä se on turvassa ja suojassa, tosin tutka on sen verran iso, että vie tilaa aika lailla. Pitää vielä miettiä, josko sen saisi toiseen asentoon. Mutta siellä se nyt on. Enää talvisuoja veneelle ja glykolit koneeseen. Sekä vähän pesua sieltä täältä. Huomenna mennään jatkamaan. Päästään todennäköisesti aika pitkälle. Ja sitten ensi viikolla toivottavasti loput. Tulee tuossa viikon päästä nimittäin matka tyttären kanssa Saksaan. Se viikonloppu menee leppoisammissa merkeissä. Vaikka eipä tässä raskaassa päivässäkään mitään. Nämä on ihan paikallaan aina välillä.
Mastoaamu oli sateinen ja kaikki kastui. Nostopäivä taas oli jo aurinkoisempi. Tuuli myös yltyi.
Myrsyistä meinikiä. Käytiin katsomassa venettä ja hyvä, että käytiin. Vesi oli sen verran ylhäällä, että köydet olivat löysällä. Pidän takaköysiä ristissä, kun veneemme on sen verran pitkällä takana, että takaknaapista pistetty köysi ei oikein vedä sivulle. Jos laittaa sitävastoin köydet ristiin, veto tulee selkeästi sivulle päin. Noh, nyt kun köydet olivat roikkuneet löysänä, toinen takaköysistä oli löytänyt itsensä metallisen lipputankotelineen alle ja jurnutti siellä pikkuhiljaa köyttä poikki. En tiedä kuinka kauan sen olisi pitänyt siellä vielä olla, jotta köysi olisi tosissan katkennut, mutta vaihtoon se takaköysi menee joka tapauksessa. Kun vene on neljästä kulmasta kiinni, se on aika hyvin suojassa kovemallakin tuulella. Mutta tällaiset myrskytuulet tekevät tilanteesta riskialttiimman. Veden nousut ja laskut tuovat myös omat haasteensa.
Katsoin tuossa tulevien päivien sääennusteita. Luvassa on kymää ja sateista. Vallitseva sää aiheuttaa miettimistä siihen, että missä kohtaa tai minä päivänä sitä lähtee siirtämään venettä telakan rantaan ja siitä edelleen maston laskua ja veneen nostoa. Ensi viikolla homma todennäköisesti nytkähtää liikkeelle. Osan hommista voi tehdä vaikka vähän sateleekin, mutta esim. maston lasku on aika tympeää sateella. Liukkaat pinnat lisäksi nostavat onnettomuuden riskiä. Joten otetaan ihan rauhassa ja reagoidaan asiaan, mahdollisimman nopesti hyvän sään sattuessa.
Nyt kun olemme olleet ja asuneet viikon päivät uudessa kodissa, alkaa päässä pikkuhiljaa sisäistämään sijaintisa. Sekä esim. keittiössä jääkaapin paikan. Kaikki ovet keittiössä kun näyttävät niin samoilta. Liekö hyvä idea tämä yksinkertaisten pintojen luominen. Oli miten oli, sitä tuntuu kestävän aika kauan se, mihin päin sitä kuuluu lähteä töistä. Tai missä on lähin kauppa, entä lähin muoviroskis. Menee jonkun aikaa, ennen kuin on kokeillut eri reittejä ja sitten päätynyt jollekin tietylle. Elämä vakioituu yleensä, tällainen muutto pistää hetkeksi pasmat sekaisin. Mutta sopivissa määrin. Ettei tuu ressiä.
Virkistyspäivät järvimaisemassa. Kiva reissu ja nopea työviikko.
Syksy saapuu oikein toden teolla. Tai siltä se ainakin tuntuu, kun kävelylenkki ei onnistu ilman sadetta ja pimeys alkaa jälleen tulla äkkiä työpäivän jälkeen. Mekin tultiin siihen tulokseen, että purjehduskausi oli tässä. Aloitettiin jo viikonloppuna kamojen roudaaminen kotiin. Sitä tavaraa siellä riittää, joten monta kertaa saa mennä ja hakea. Tai sitten tehdään isompi roudaus, kun vene on telakan rannassa. Siinä saa veneen sivuparkkiin ja auton lähelle. Pakua vuokralle, niin kulkee patjatkin kerralla. Saa nähdä miten ne tulevat mahtumaan koukkukankareelle. Ainakin meillä on kaksi erillistä lämmintä varastoa, mihin on ajatus säilöä patjat ja tarvikkeet. Vähän lisää hyllyjä pitää tehdä ulko-oven vieressä olevaan varastoon, niin saapi vielä enempi laatikoita hyllyille. Eli tuollainen pari-, kolme viikkoa ja vene on peitettynä telakalla. Tällainen on tämän hetken suunnitelma.
Töissäkin pitää kiirettä. Nyt saa kerätä tietoja mitä meidän yksikössä tapahtuu, kuinka paljon tulee keissejä ja mistä ja niin edelleen. Analyysia ja etsimistä. Mutta tähän asti palaute on ollut niin hyvää, että mikäs siinä on tehdessä. Keskiviikkona saan esittää tuloksia koko porukalle, kun kokoonnutaan Raaseporiin tiimipäiville. Viitisentoista meitä on, pääpaino miehissä. Mökeissä yövytään ja urheiluopiston ruokalassa syödään. Saunakin lämpiää illalla. Kiva päästä rennoissa merkeissä luonnon keskelle ja varsinkin niiden kanssa, jotka ovat ovat tulleet myöhemmin remmiin. Mennään keskiviikkona aamulla ja tullaan torstaina iltapäivällä. Sitten vielä perjantaina on erikoinen työpäivä, kun saan osallistua niin sanottuun messutapahtumaan VPK:n talolla Turussa. Siellä on osa organisaatiota ja me ollaan yhdellä ständillä esittelemässä meidän tekemistä. Kiva mennä ja varmaan näkee niin sanottuja nimettömiä tuttuja kasvoja. Sen verran paljon porukkaa meillä on töissä samassa toimistossa. Viikko menee näillä näkymin nopeasti. Syksyn ja lisääntyvän pimeyden kanssa käsi kädessä.