Väsynyt, mutta onnellinen
Olipa hieno ja tapahtumarikas viikonloppu. Pidennetty versio vielä, kun helatorstai ja sen perään sovitettu lomapäivä tekivät retkeilystämme yhteensä neljän päivän pituisen. Olimme siis purjeveneellä jälleen Turun saaristossa, saaristomerellä. Matkaan lähdimme torstaiaamuna kellon lyödessä noin 10 aamulla. Sovittiin treffit Arturin ja Emilian kanssa Hahdennimen satamaan. Taitaa nykyään totella myös nimeä Raisio Marina, ainakin mikäli otamme huomioon sisääntulon liepeille, nesteentielle näkyvän, uuden kyltin. Purjeveneen kuva ja siinä tekstinä äsken mainittu. On reunustettu pyöreillä kivillä ja muutenkin rantaa ehostettiin kevään aikana. Mikäs siinä. Hyvähän se on.
Mentiin ekana päivänä melko reippaan pohjois/koilis-tuulen saattelemana Stenskäriin reilussa neljässä tunnissa. Myötätuulessa mentiin jotakuinkin koko matka ja kun isopurje reivattunakin vie venettä todella pirtsakasti, tuli vieläkin sellainen olo, että tämähän tuli äkkiä. Laskettiin siinä, että ehkä noin 5 merimailia pidemmälle, kuin vanhalla veneellä samassa ajassa. Se tulee yhä vielä mukavana yllätyksenä. Vaikkei sen sitä pitäisi kaiketi enää ollakaan. Stenskär on saari, missä olimme vuonna 2016 ensimmäisen kerran. Muistan vieläkin otteita siitä. Se lumosi kesäisellä ilmalla, uintituokiolla ja uutuuden viehätyksellä. Olin silloin lyöty siitä, miten kivaa tällainen purjehtiminen ja siihen liittyvä paikkojen näkeminen voi olla. Tänä vuonna mentiin kokeneina, vain vene edusti uutta ja suurempaa. Vallitsevan pandemian ja siihen liittyvien turvavälien myötä uusi veneemme sujahti mainiosti laituriin. Osa jätti illemmalla jopa tulematta, vaikka siihen olisi nähdäkseni vielä mahtunut. Paikka tarjoaa kuitenkin myös lahden toisella puolella laiturin, joten sinne kokoontuivat ne, jotka eivät tohtineet enää Stenskärin laituriin tulla.
Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena. Päätimme lähteä siinä kymmenen paikkeilla liikkelle, katselemaan, jospa jossain olisi tuulta tarjolla. Alku oli tyyni ja uudet vedet, saaret ja luodot näyttivät rauhallisessa kelissä postikorttimaisemilta. Kaikkialla oli jotain ihmeteltävää. Oltiin menty koneella reilumman verran, ennen kuin päätimme kokeilla purjeilla. Tuuli oli kaikkea yhden ja neljän m/s välillä, joten ei siinä ihan hirveän kovaa päässyt tuulen voimalla. Kun purjeet oli ylhäällä, söimme lounasta ja totesimme vauhtimme lähenevän nollaa. Niinpä risotot huiviin ja kone käyntiin. Olimme matkalla Öröön ja kun lähestyimme, alkoi veneitä ilmestyä saarien takaa. Monella näytti olevan sama suunta. Menimme toisen purjeveneen perässä oikoreittiä. Örön seutu on täynnä luotoja ja kareja. Erityisen hyvä paikka armeijan satamalle. Sinne ei niin vaan tulla laivalla pahat mielessä, kun mistään suunnasta ei ole erityisen hyvä lähestyä. Huomasin siinä körötellessä, että vasemmalta lähestyy jälleen yksi purjevene lisää. Päätin lisätä vähän kaasua ja nostaa kierrokset kahden tuhannen paremmalle puolelle. Toinen vene ei enää tullut lähemmäs. Pääsimme viimein laiturin läheisyyteen ja kuinka ollakkaan, laiturista oli juuri lähdössä eräs paatti. Ajattelin, että otetaan me se paikka, kun on kerran sopivan mukavassa kolossa ja vapautuu juuri. Sieltä siinä sitten huudeltiin, että teillä kävi aikamoinen tuuri, satama on viimeistä paikkaa myöden täynnä. Kesti hetken tajuta, kuinka hyvä tuuri meillä oikeastaan kävi. 70 paikkaa. Koronatoukokuu ja loppuunmyyty. Iltapäivän aikana veneitä kävi siinä, hakivat paikkaa ja lopulta myös yhteysaluslaiturissa oli kolme venettä kiinni.
Örö on mielenkiintoinen paikka. Siitä ei ole vielä kauan, kun se oli vain puolustusvoimien käytössä. Paikka huokuu edelleen varusmiestunnelmaa. On kasarmit, sotkut ja asunnot. Saaressa on ollut kokonainen yhteisö. Elämä on pyörinyt, varsinkin kantahenkilökunnan osalta, saaren rajojen sisällä päivästä toiseen. Ilmat ovat varmasti olleet kaikkea myrskyn ja korkeapaineen väliltä. Meille sattui aurinkoinen ja tälle keväälle harvinainen, jopa lämmin päivä. Niinpä vuokrasimme pyörät ja tutustuimme saareen usean tunnin aikana. Rannikkotykistön paikat ovat selkeinä olemassa, niin tulenjohtotornit, kuin itse tykit tai niiden alustat. Bunkkereita löytyy ja mietinkin mitä erikoissilmää tarvitaan, että osaa löytää sopivat kallioden kolot, mihin sitten voi betonista tehdä katon ja väliseiniä. Aikamoisia loukkoja.
Heräsimme muiden mukana täysinäisestä rannasta ja lähdimme jälleen liikkeelle. Päädyimme valitsemaan Helsingholmenin, kun sinne soittamalla sain varattua meille saunan, eikä tuulenkaan ollut määrä osua lahteen. Olimme olleet aikeissa vuokrata Öröstä saunan, mutta ne oli loppuunmyyty jo edeltävänä päivänä. Niinpä lähdimme vähän sillä kriteereillä liikkeelle, että sauna on vaatimus. Kuljimme koko matkan, lyhimmän tällä turneella, pelkän etupurjeen voimin. Kiersimme Helsingholmenin lähellä olevan Sandön kärjen ohi, kun halusimme näyttää vieraillemme yhden erityisen paikan saaristomerellä. Sandön länsikärki on erityinen hiekkasärkkä, mikä jatkuu veden rajassa kymmeniä metrejä. Hanna ui ja käveli joskus menneinä vuosina sinne. Silloin oli tosin kesä ja paikalla muitakin. Nyt toukokuussa se oli vielä autio. Pääsimme lopulta Helsingholmenin laituriin ja pian meidän perään paikka alkoikin täyttyä. Saatiin vene laiturin taakse suojaan ja näin sitloora aukesi auringon suuntaan. Siinä oli tulomme jälkeen tosi lämmin ja mukava tunnelma. Hetken voi sanoa, että fiilis muistutti kesää ja loma-aikaa. Se meni kuitenkin ohi, kun pilviä alkoi kerääntyä. Rannassa oli myytävänä myös lähivesiltä pyydettyä siikaa. Siitä Hanna loihti koko nälkäiselle miehistölle maan maittavat kalaruisleivät. Ne saivat paljon kehuja, eikä suotta. Tuli vähän menneiden kesien Börjen lohisalaatit mieleen. Hyvä ruoka, parempi mieli.
Ryhmä rämä Stenskärin näköalatornissa.
Stenskäristä löytyy myös, kenties Saaristomeren uusin ja komein sauna.
Oltiin kaukaa kotoa, mutta meno oli tasaista. Jopa meidän vana jäi näkyviin.
Hullun tuuria, kun saatiin täydestä satamasta paikka, samaan aikaan lähtevien avustuksella.
Kuvankaunis biitsi. Ollut kenties joskus täynnä varusmiehiä. Öröstä löytyy monta puolta.
Kulkupelit Örössä. Etäisyydet olivat yllättän pitkiä.
Örön toinen laituri auringonlaskun aikaan. Tuuli tyyntyi ja maisema senkun komistui.
Poikkeusperjantai, meinataan pysyä kotona vaan
Poikkeusaika ja poikkeusperjantai meille, kun meinataan pysyä kotona vaan. Oltiin viime viikolla pidempään ja ensi viikolla jälleen meinataan lähteä torstaiaamuna, kun on tuo helatorstai ja sitten perjantai lomapäivää kehiin, niin ehtii pidemmälle. Ja tällä kertaa meinataan lähteä neljästään, kun miehistöön liittyy kaksi gastia lisää. Artur ja Emilia, samat matkakumppanit, jotka olivat lähes tarkalleen vuosi sitten meidän kanssa purjehtimassa Kreikan saaristossa. Lähdimme silloin 16.5. ja olimme matkassa koko viikon, joten ensi viikolla torstaista sunnuntaihin olemme samaan aikaan liikeellä. Vuosi sitten Joonian merellä. Tänä vuonna Saaristomerellä. Lämpötila lienee vähän eri, samoin tuulet ja valoisat tunnit. Venekin on eri, samaa kokoluokkaa, mutta meidän tällä kertaa. Ei mikään kulunut charter-vene, vaan saksalaista laatua. Noh, tämä meidän on purjehttimiseen keskittynyt, kun charterit on usein oleskeluun ja helppoon etenemiseen tähtääviä.
Lämmintä vaatetta saa kyllä pakata mukaan. Viimeksi tänään satoi räntää. Manasin tuossa aamulla, että onpahan paskin kevät ikinä. Ehkä siinä tuli vähän roiskautettua hetken mielijohteesta. Ja saattaa tunteeseen sekoittua myös kotona vietettyjen tuntien suuri määrä. Mutta yhtä kaikki, pipoa ja hanskaa ei sovi edelleenkään unohtaa kotiin, kun ulos lähtee. Jos nyt roskiksen meinaa viedä, pärjänee t-paidalla - kokonaiset 52 sekuntia. Toukokuuta mennään ja ilmat sen kuin kylmenee. Revitään siitä.
Käytiin tänään lounastamassa tiimiläisten kanssa yhden kotona. Viikko sitten ideoitiin, että turkulaiset voisivat hyvinkin tavata esim. kerran kuussa ja jokainen toimii isäntänä kerran. Seuraava isäntä sovittiin jo. Ajattelin, että olisi siistiä tuoda paatti Aurajokeen ja järjestää lounas sitloorassa. Jos vaikka heinäkuussa sitten sataisi vähemmän räntää. Juteltiin siinä mahdollisuudesta päästä käymään töissä toimistolla. Meitä kun on kokonaiset viisi koko tiimissä. Ja kun turun toimisto kokoaa päivittäin tuhat ihmistä normaalioloissa, on tällainen viiden hengen poppoo aika mitätön. Se toimisi mullekin sikäli, että kun olen uusi ja istua kökötän kotona, en kuule uusista jutuista tai mahdollisista tehtävistä lunnollisesti, kun kaikki vapaamuotoinen jutustelu loistaa poissaolollaan. Tänään pari tuntia meni kuin hujauksessa ja tuntuu, että kuulin enemmän mielenkiintoista, kuin viikossa tai kahdessa etätöissä.
Pilssiin kerääntynyt vesi oli peräisin tämän liitoksen tiivisteen koloista.
Telakka toimii pihana, missä voi tehdä esim. puuhommia.
Ja siinä lopputulos. Työpöytä seisomakorkeudella. A'la meikämanne.
Aamu 6:46, hyvää perjantaita.
Hyvää äitienpäivää!
Ei tämä hassumalta tunnu tämä koronaelämä. Näin voi sanoa tämän viikon lopussa. Paljon voi pistää sen piikkiin, että saatiin olla merellä neljänä päivänä seitsemästä. Siellä kyllä unohtuu arki ja huolet, jos sellaisia nyt jollain on. Toki esittäytyy saaristossa sama tilanne, kuin muualla, eli jos vierasvenesatamassa on ravintola - se on kiinni. Ehkä mukaan saa ostaa, mutta sisälle ei sovi tulla. Tosin tähän aikaan vuodesta moni saaristopaikka nukkuu vielä talviunta, ja on näin tehnyt ennenkin, eli kyllä tässä vielä mahdollista on nähdä eloa ja eläviä ihmisiä.
Mentiin torstai-iltana Seiliin. Lähdettiin siinä viiden, puoli kuuden maissa Raisiosta ja päästiin perille kahdeksan korvilla. Tilaa oli hyvin. Oliko noin viisi venettä, kun tilaa olisi jopa viidelle kymmenelle. Yövytiin siellä ja tehtiin töitä aamusta alkaen veneestä käsin. Se meni muuten hyvin, mutta Seilin 4g-yhteydet vähän pätkivät. Ja kun tuli tilanne, että piti puhua palaverissa, saati jakaa jotain tietokoneen ruudulta, alkoi ääni pätkiä ja homma mennä käteen. Noh, se toimi kohtuullisesti. Seuraavaksi ajateltiin kokeilla Airisto Strandia tai Nauvon vierasvenesatamaa. Niissä on karttojen mukaan tukiasemat lähellä, toki käyttäjiäkin on enemmän. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja toisaalta, jos tuosta saa toimivaa, se mahdollistaa meille pidemmät lenkit ja enemmän aikaa merellisessä ympäristössä. Jos kerrostaloon vertaa, kyllä jokainen ymmärtää eron.
Perjantaina jatkettiin Houtskarin Näsby:hyn. Siellä ei ollut ketään. Satama oli kyllä jo auennut tähän kauteen, mutta jostain syystä se oli toistaiseksi auki viikolla pari päivää ja lauantaina. Mutta perjantaina säpit visusti kiinni. Oltiin siinä sitten kaksi purjevenettä rintarinnan, kun kuljimme kahden veneen voimalla. Tero ja Pirkko, sekä me. Mutta siis Näsby oli kines. Ei sähköä, saunaa tai ravintolan take awayta. Eipä maksanut toisaalta mitään. Matkalla sinne oli aika reipas etelätuuli. Uusi veneemme etenee kyllä raskaammin ja rauhallisemmin, kuin edellinen. Puuskat saavat tämänkin vinoon, jos purje on tiukasti tuulta kohti. Isompi ja raskaampi vaan tekee kaiken aavistuksen hitaammin ja sitä kautta vähemmän jännittävämmin. Ollaan myös korkeammalla vedenpinnasta, kuin pienemmällä. Tulee sellainen olo, että kesällä lähdetään johonkin kauemmas, tosin jos tuulee yhtä kovin kuin lauantaina, silloin voi jäädä satamaan tsillailemaan.
Lauantaina matka jatkui Nauvoon. Lauantain purjedus oli tähän astisista nautinnollisin tuolla veneellä. Sivumyötäinen, kiva säätää purjeita uudella tavalla, kun säätimiä on paljon ja lopulta, kun hyvät säädöt löytyi, meneminen muuttui fiilistelyyn auringosta ja kauniista maisemista. Tässä veneessä on myös tuo sisäänrakennettu autopilot, voi toisinaan pistää veneen ohjaamaan itse itseään ja keskittyä purjeiden säätöön tai vain tähystelyyn ja omiin ajatuksiin uppoamiseen.
Ollaan saatu myös muutamia kyselyitä siitä, voisiko purjeveneen kyytiin päästä. Helatorstaina on tarkoitus lähteä Arturin ja Emilian kanssa neljän päivän turneelle. Sen lisäksi yksi vanha ja yksi uusi työkaveri on kysynyt mahdollisuutta päästä kyytiin. Se on kivaa, kun saa vieraita. Purjeveneeseen sopii mainiosti jutustelu, yhdessä oleminen ja luonnosta nautiskelu. Siinä ehtii pohtia ja puida monen monta, kun esimerkiksi viisi tuntia istuskelee lähituntumassa ja välillä joku vääntää vinssillä köysiä kireemmälle. Saa toimia yhdessä ja nähdä tuloksia, kun tauluun ilmestyy uusi huippunopeus. Tällä kertaa uusi ennätyksemme kirjattiin lukemiin 8,2 solmua. Huimaa menoa.
Matka alussa. Aurinko paistoi, mutta tuuli viilensi tunteita.
Houtskär Näsby, kevät 2020, ei tungosta.
Näbyssä on vanhoja rakennuksia ja saaristokylän tunnelmaa.
Vesillä liikuva 5h+k. Tai miten tuota voisi kuvailla. Nagu. Ei sielläkään tungosta ollut. Mutta ihan bränikät laiturit.
Telakalla painetaan vielä hommia. Ongelmat maailman ristelybisneksessä eivät näy täällä heti.
Se on sunnuntai ja viikko lopussa, Toukokuu alussa
Vappu viheltäen tuli ja meni. Aika lailla erilaisena, kuin mihin on tottunut. Hulinaa en nähnyt missään, serpentiinit eivät lennelleet, eikä ilmpallojakaan oikeastaan näkynyt. Tai ihmisiä kiemurrellen kävelemässä. Ja tämä tulee ehkä sikäli vielä suurempana yllätyksenä, että asummehan sentään keskusta-alueella, missä kait normaalina vappuna juhlitaan tavalla jos toisellakin. Vuosi 2020 tulee olemaan täynnä erilaisia ja erikoisia päiviä, kun normaaliista poikkeava tapa ottaa vuoron, Koronan avustuksella.
Me pidettiin omat vappujuhlat vaimon kanssa ja pelattiin koronaa. Koronan kunniaksi. Tai muuten vaan. Se oli joskus yleisemminkin tapana Raisiossa, mutta nyt ehdittiin asua melkein vuosi ennen kuin koronapöytä asetettiin pelivalmiiksi. Se oli kivaa. Saatiin ihan kunnon pelit, kun muutaman kerran meinasin joutua tiukoille. Pelattiin viidestä voitosta ja tiukin meni tilanteeseen 4-4, ennen ratkaisua. Jonkun verran nappulat paukkuu, kun niitä iskee. Puinen pelilauta kopajaa, kun muovinen nappula sinkoaa tuhatta ja sataa kohti reunaa. Peli jatkui yli kymmennen illalla ja mietin siinä, miten juuri paluun tehnyt naapurimme mahtoi paukutukseen suhtautua. Noh, lopettiin kuitenkin kohtuu nopeasti, kuhnan saatiin kierros loppuun. Naapuri oli tosiaan ollut jossain, ehkä vanhempien luona, tms. Lähti siinä Koronan alussa. Ja nyt teki paluun. Oli aika hiljanen Viljanen usean viikon. Ehti melkein tottua, että seinän takana ei asu ketään.
Lähdettiin sitten lauantaina vähän merelle. Sataa ripsatti pitkin matkaa. Mutta ajateltiin mennä edes vähän ja ennusteessa oli kaunis sunnuntai. Löysin Airisto Strandin facebook-sivulta mainninan, että avataan 2.5. Saunaakin voi tiedustella ykstyisvuorona satamakonttorista. Noh, mehän innostuttiin siinä määrin, että ajateltiin mennä vanhaan kunnon Airiston matkailukeskukseen. Tuuli hyytyi, kun olimme päässeet noin vajaaseen puoleenväliin matkasta. Loppumatka mentiin koneella. Kyllähän siinä sateessa seisten ja ohjaillen moottorilla kulkevaa purjevenettä tuli vähän sellainen olo, että tällaistakin tämä voi olla. Ei niin mairittelevaa. Mutta ehkä sen voi ajatella niinkin, että tuollaisen jälkeen purjehdus voi tuntua entistäkin kivammalta.
Päästiin perille Airistolle neljän jälkeen. Paikalla oli muutama vene, sekä mastolla varustettuja, että ilman. Ainakin kolme oli siinä parkissa, mutta omistajia ei näkynyt missään. Olivat ehkä pidempiaikaisessa säilössä. Laitureita oli osittain purettu ja ne näyttivät aika rupsahtaneilta. Olisikohan tulossa uusia laitureita. Nauvon vanavedessä. Paikalla olevissa lomaosake tai vuokramökeissä näytti kuitenkin olevan paljon porukkaa. Autoja oli vähän joka pihassa. Mutta kun ravintola myi vain take away:ta ja meni ajoissa kiinni, oli maisema aika lailla autio. Muutamia ihmisiä siellä täällä ja kalastajia aallonmurtajalaiturissa. Me päästiin saunaan, nautittiin omasta rauhasta ja hyvistä löylyistä, napattiin Pizza ravintolasta ja syötiin kolmeen pekkaan veneessä. Se maistui ja oli hyvä alkuiltapala. Yhdentoista paikkeilla oli päivä täynnä ja nukahdin nopeasti. Olo oli muikea. Kiva päivä. Ja kun tänään sunnuntaina palattiin, tuuli toi meidät alusta loppuun. Oli lämmintä, kun aurinko paistoi ja tultiin myötätuuleen. Meidän uusi veneemme tulee hienosti pienessäkin tuulessa. Päästiin alun hiljaisten mailien jälkeen hyvää vauhtia pienessä tuulessa. Ja sanoinkin lopussa, että tuntuu, kuin olisimme olleet kauemmin. Jotenkin maisemanvaihto, ja aikaa olla ja ajatella, tekee sellaista mukavaa vaihtelua ja kaivattua irtiottoa. Varsinkin näinä päivinä, kun kotona vietetyt tunnit hipovat ymmärryksen rajoja.
Tämä aallonmurtajalaituri on nähnyt paljon, myös parhaat päivänsä.
Sateenjälkeinen ilma on omalla tavallaan hieno.
Aamukahdeksan ja sumua. Yritin ottaa suoraan takaa. Nimi puuttuu vielä.